Apteekkari
perjantai 10.05.2024

Hyssälä lupasi turvata pienten apteekkien toiminnnan

24.04.2009 10:15 Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) lupasi Apteekkaripäivillä, että pienten apteekkien toimintaedellytykset turvataan.

Lakesin startti siirtymässä marraskuuhun

23.04.2009 16:40 Uuden lääkealan keskuksen piti aloittaa toimintansa syyskuussa, mutta ohjausryhmän mukaan lain täytäntöönpanoon tarvitaan lisää aikaa kesälomien vuoksi.

Ruotsi vetää isot särkylääkepakkaukset itsehoidosta

22.04.2009 15:18 Parasetamolin yliannostukset ovat Ruotsissa olleet etenkin teini-ikäisten ongelma.

Valproaatti voi heikentää syntyvän lapsen älykkyyttä

17.04.2009 10:56 Valproaattille sikiöaikana altistuneiden lasten älykkyysosamäärä havaittiin 3-vuotiaana pienemmäksi kuin muille epilepsialääkkeille altistuneiden lasten, kertoo tuore tutkimus.

Statiinit pienentävät aivohalvauksen riskiä

16.04.2009 15:33 Lumelääkkeeseen verrattuna statiinia saaneiden potilaiden aivohalvausriski pieneni viidenneksen.

Farmasialiitto: Lääkealan keskusta on valmisteltu kehnosti

16.04.2009 12:58 Farmasialiitto arvioi, että Lakesin tehtävistä noin 200 henkilötyövuotta on Lääkelaitoksen entisiä tehtäviä ja enintään 20 henkilötyövuotta uusia tehtäviä. Liitto ihmetteleekin, onko kyseessä oikeasti uusi keskus.

Pneumokokin vastustuskyky on lisääntynyt jyrkästi

16.04.2009 10:44 Pneumokokkibakteerin vastustuskyky antibiooteille on noussut rajusti 2000-luvulla, osoittaa Helsingin yliopistossa valmistunut väitöstutkimus. Erityisen huonosti lääkkeet purevat pikkulasten infektioihin.

Lääkevaihto söi yritysten katteita

15.04.2009 11:20 Lääkevaihto on kutistanut katteita sekä alkuperäislääkkeisiin että rinnakkaislääkkeisiin erikoistuneissa yrityksissä. Jälkimmäiset ovat kuitenkin kasvattaneet liikevaihtoaan selvästi.

Apteekkariliitto: hoitajareseptistä hyötyä potilaille

08.04.2009 11:13 Apteekkariliitto pitää perusteltuna STM:n esitystä, joka antaisi rajatun lääkkeenmäärämisoikeuden sairaanhoitajille, terveydenhoitajille ja kätilöille. Liiton mielestä on tärkeää helpottaa potilaiden hoitoon pääsyä ja vähentää tarpeetonta byrokratiaa pitkäaikaissairauksien hoidossa.

STM: Lääkelaitoksen henkilökunta liioittelee

06.04.2009 20:22 Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan Lääkelaitoksen henkilökunnan laskelmat laitoksen siirtokustannuksista Kuopioon ovat vahvasti liioiteltuja.

Lääkealan keskuksesta tulee Lakes

06.04.2009 13:40 Kuopioon perustettavan lääkealan keskuksen nimeksi on varmistunut Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Lakes. Lakiesitys keskuksesta ja sen tehtävistä aiotaan antaa eduskunnan käsittelyyn toukokuussa.

Kaksi kolmesta tuntee Terveydeksi!-lehden

03.04.2009 13:41 Apteekkien asiakaslehti Terveydeksi! on hyvin tunnettu. 66 prosenttia suomalaisista tuntee lehden, ilmenee tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Apteekkiluvat lääkealan keskukseen

03.04.2009 10:30 Apteekkiluvat myöntää jatkossa lääkealan keskus, lääkinnällisten laitteiden ja tarvikkeiden luvat siirtyvät Valviralle, linjaa keskuksen perustamista valmisteleva ohjausryhmä.

Ruotsin apteekeille luvassa lisärahaa

03.04.2009 10:23 Ruotsissa lääkekorvauksista päättävä lautakunta (TLV) esittää apteekille lisäpalkkiota silloin, kun se toimittaa asiakkaalle edullista, geneeristä lääkettä.

Alkuvuoden lääkemyynti miinuksella

02.04.2009 21:27 Lääkkeiden myynti lääketukuista apteekeille jäi tammi-maaliskuussa puoli prosenttia edellisvuotta pienemmäksi, kertoo IMS Health.