Vanhempi ja parempi

OLIN VIIME VIIKON perjantaina Savon apteekkariyhdistyksen 80-vuotisjuhlilla pitämässä juhlapuheen. Se oli ensimmäinen juhlapuhe tässä tehtävässä. Oli turvallista pitää se liiton puheenjohtajan kotikonnuilla.

Tilaisuus oli varsin mainio yhdistelmä arvokkuutta, historiaa sekä hauskanpitoa. Viihdyin todella hyvin.

Aivan erityisen mieleenpainuvaa oli paikallisen tiedekunnan dekaanin rooli. Ensin luulin, että hän on paikalla juhlavieraan ominaisuudessa. Näinkin varmasti myös oli, mutta kun bändi aloitti soittamisen, hänestä tuli sen solisti; ja aivan erinomainen sellainen. Kaikki hyvät ja legendaariset rock-biisit sujuivat dekaanilta erinomaisesti.

Erityisesti ihmettelin miten näin nuoria valitaan nykyisin dekaaneiksi. Samaa olen ihmetellyt myös farmasian alan professoreiden osalta, kun olen heitä tavannut. Muistan nimittäin opiskeluajaltani 1985–1990, että professorit ja erityisesti dekaanit olivat hyvin vanhoja ihmisiä. He eivät nauraneet eivätkä laulaneet; ainakaan tuolloin 20-vuotiaan opiskelijan tieten.

Muutenkin ovat asiat kummallisesti muuttuneet. Muistan kun koulupoikana ihailin varusmiehiä. He näyttivät todella aikuisilta ja aika vanhoiltakin. Toisin on nyt. Kun kaupungilla näen varusmiehiä, ihmettelen olemmeko siirtyneet pitämään lapsiarmeijaa. Juuri imetysvaiheesta uloskasvaneet lapset kun liikkuvat armeijan univormu päällä. Eikö YK:n lasten oikeuksien julistus kiellä lapsisotilaiden käytön?

Erityisen järkyttynyt olen saadessani kutsuja oman ikäisten kavereideni lasten ylioppilasjuhliin. En ymmärrä miten juuri ja juuri päiväkoti-ikäiset voivat kirjoittaa ylioppilaiksi. No valittiinhan Ison-Britannian uudeksi pääministeriksikin minua nuorempi poika. Ennen pääministeri näytti valtiomieheltä, kuten Churchill tai Thatcher.

Itse en mielestäni ole juuri muuttunut 1980-luvun opiskelijavuosista. Ehkä olen hieman vanhempi, mutta paljon parempi.

Ilkka Oksala

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.