Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Välinevetoista viestintää

19.04.2013 09:00



Virhe! Komentoa ei voida suorittaa. Tilanne on harmillisen tuttu jokaiselle nettiä käyttäneelle. Esimerkiksi jokin kankea sähköinen lomake jumittuu, koska siihen kirjoitettavien merkkien enimmäismäärä on ylittynyt. Tiivistät viestiä, mutta olennaiset tiedot jäävät puuttumaan.

Se, että teknologia sanelee viestinnän sisältöä, ei ole uusi ilmiö. Viestintäteoreetikko Marshall McLuhan lausui jo 1960-luvulla kuuluisat sanansa ”The medium is the message”. Tällä hän tarkoitti, että teknologia määrittelee aina jossain määrin viestinnän laatua.

McLuhanin oppi ei ole nykypäivänä täysin ruostunut. Päinvastoin. Teknologiset mahdollisuudet ohjaavat monia viestinnän ilmiöitä. Esimerkiksi Facebookin tunnettu tykkäystoiminto on pohjimmiltaan yksinkertainen tekninen ominaisuus, josta on kuitenkin muodostunut suosittu arkikielen käsite.

Tykkäyksen tematiikka näkyykin nykyisin, alkuperäisen asiayhteytensä lisäksi, mitä erilaisimmissa paikoissa: ulkomainonnassa, muodissa, taiteessa, mielenosoituksissa ja aatteellisissa esitteissä. Ehkä Facebookin tykkäystoiminto laajeni yhteiskunnalliseksi ilmiöksi juuri yksinkertaisuuden ja universaalin ymmärrettävyytensä ansiosta.

Kaikkien teknologisten keksintöjen taustalla on lopulta ihminen. Tämän vuoksi verkkosisältöjen suunnittelussa on olennaisinta kuulostella käyttäjien tarpeita ja toiveita. Itse olen liian usein byrokraattisilla tai muuten hankalilla sivuilla liikkuessani ollut tilanteessa, jossa McLuhanin oppi on tuntunut liiankin tutulta.

Apteekkariliiton jäsenapteekkien Salkku-verkkopalvelu uudistettiin alkukeväästä. Uudistuksen yhteydessä jo hyvin toimivasta verkkopalvelusta saatiin karsittua muutamia teknisiä kankeuksia pois. Mikään nettisivusto ei kuitenkaan ole koskaan täysin valmis, joten palautetta uudistetusta Salkusta voitte edelleen lähettää etusivulta löytyvän palautelomakkeen kautta. 

Ilkka Salmela

Kirjoittaja on Apteekkariliiton verkkotiedottaja, joka inhoaa tarkoituksellisen monimutkaista tekniikkaa. 

 

Takaisin

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.