Uutisvuosi paketissa
14.01.2011 09:29
TAAS ON SAATU yksi vuosi päätökseen ja on aika listata vuoden 2010 merkittävimmät apteekkialan uutiset.
Viime vuosi oli henkilövaihdosten aikaa Apteekkariliitossa. Maaliskuussa pitkäaikainen toimitusjohtaja Reijo Kärkkäinen jäi eläkkeelle ja luovutti vetovastuun Ilkka Oksalalle.
Syyskokouksessa taas vaihtui puheenjohtaja. Apteekkari Riitta Andersinista tuli samalla kertaa ensimmäinen tehtävään valittu nainen.
Vuoden iloisimmat uutiset liittyivät tietoteknisiin hankkeisiin, jotka veivät apteekkeja kohti sähköistä aikakautta. Kevään Apteekkaripäivillä avattiin Apteekkariliiton uudistettu tietopalvelu Salkku, jonka apteekit ovat ottaneet hyvin vastaan. Salkkua käytetään jo noin 9 000 koneelta viikossa.
Pitkään odotettu sähköinen lääkemääräyskin nytkähti eteenpäin. Tuhannen toimitetun eReseptin raja meni rikki Turussa syyskuussa.
Talousuutiset puolestaan olivat kauttaaltaan synkkiä. Apteekkien talousahdinko paheni ja Apteekkariliitto arvioi, että reseptilääkkeiden toimittaminen uhkaa kääntyä alkaneena vuonna tappiolliseksi. Tilanne ehti jo muodostua kestämättömäksi Rukan sivuapteekille, joka sulki ovensa lopullisesti vappuaattona. Viitehintajärjestelmän tulo oli viimeinen niitti tappiota tehneelle sivuapteekille.
”Lääkkeistä ei saatu tarpeeksi katetta, eikä turistien ostamilla rakkolaastareilla ja särkylääkkeillä makseta farmaseuttisen henkilökunnan palkkaa”, harmitteli apteekkari Juha Paumola.
Puheenjohtaja Riitta Andersin on ilmoittanut tärkeimmäksi tehtäväkseen apteekkitalouden syöksykierteen katkaisemisen. Tältä vuodelta on lupa odottaa positiivisia talousuutisia!
Erja Elo
Kirjoittaja on Apteekkarilehden toimittaja.
Takaisin
Kommentit