Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Unohtivatko lääketukut vastuunsa Pohjois-Suomessa?

08.04.2016 09:01

KULUVA VUOSI on alkanut Pohjoisen Suomen apteekeissa sangen huolestuneissa merkeissä.

Apteekkeihin lääkkeitä toimittavat tukkuliikkeet ovat molemmat ilmoittaneet lopettavansa Oulussa sijaitsevat jakelukeskuksensa.

Ensin Tamro ilmoitti jakelun siirtymisestä Tampereelle. Heti perään Oriolasta tuli ilmoitus, että heidän jakelunsa hoidetaan kevään jälkeen Espoosta.

Sangen pitkä matka on lääkepaketilla kuljettavana Kuusamoon saatikka Ivaloon saakka ilman lepohetkeä Oulun varastossa.


KYLMÄÄ KYYTIÄ pohjoisen apteekeille tuli jo vuosi sitten, kun Tamro ilmoitti tilausaikamuutoksista.

Aiemmin päivän viimeiset tilaukset oli mahdollista lähettää kello 18, mutta muutoksen jälkeen tilausten jättöaika lyheni kello 15:een. Oriola seurasi perässä jopa vielä huonommilla tilausajoilla.

Onneksi niitä saatiin järkiperäistettyä samaan kello 15 saakka, muuten pohjoisimman Suomen lääkehuolto olisi ollut todella suurissa vaikeuksissa.

Apteekit pyrkivät palvelemaan asiakkaitaan mahdollisimman hyvin, ”ei oota” ei juurikaan myydä. Pohjoisen apteekeissa on suurennettu perusvarastoa, mutta sekään ei aina auta.


SAIRAALASTA KOTIUTUVALLA potilaalla on usein resepti harvinaiselle lääkkeelle. Pohjoisessa perjantaina kello 15 jälkeen apteekkiin tuleva potilas saa harvinaisen lääkkeensä vasta seuraavan viikon tiistaina.

Todella vaikeita tilanteita on ollut ja tulee olemaan tulevaisuudessa, varsinkin kun välimatkat ovat täällä pitkiä ja todella pitkiä.

Onneksi terveydenhuollon, asiakkaiden ja apteekkien välinen yhteistyö sujuu, sen avulla on vältetty monta hankalaa tilannetta.

Tämän kevään jälkeen Suomessa on suurilla lääketukuilla vain yksi varasto, Tamrolla Tampereella ja Oriolalla Espoossa. Lääkkeet kaikkiin Suomen apteekkeihin toimitetaan suurimmaksi osaksi näistä kahdesta paikasta.

Kuljetusmatkat ovat todella pitkiä, koska Suomi on pitkä maa. Yksikin katkos ketjussa voi johtaa dramaattisiin ongelmiin potilaan hoidossa.


Toivottavasti lääketukkuliikkeet muistavat, että oikeus harjoittaa lääketukkukauppaa tuo mukanaan myös vastuuta."



HÄTÄTILANTEESSA APTEEKKARIT ovat noutaneet potilaan tarvitseman lääkkeen Oulun paikallistukusta, mutta eipä onnistu enää.

Ulkoisten uhkien, kuten kuljetusalan lakkojen, lisäksi myös mahdolliset kriisitilanteet yhdessä lääkevarastossa saattaa romahduttaa lääkkeiden toimitusvarmuuden ja siten rampauttaa koko Suomen lääkejakelun.

Tulipalo, laaja vesivahinko ja jopa sabotaasi ovat ei-toivottuja, mutta ikävä kyllä mahdollisia kriisitilanteita. Kun kaikki munat ovat samassa korissa, odottamaton isku saa aikaan arvaamattoman kriisin.

Apteekit ottavat vakavasti vastuunsa Suomen lääkehuollon hoitamisesta mahdollisimman hyvin. Toivottavasti myös lääketukkuliikkeet muistavat, että oikeus harjoittaa lääketukkukauppaa tuo mukanaan myös vastuuta. Kaikkia toimia ei voi katsoa kapeasti pelkästään liiketaloudellisesta näkökulmasta.

Pienessä maassa on tehtävä rakentavasti yhteistyötä ja sitä pohjoisen apteekit ovat valmiita tekemään. Tyytyväinen asiakas on apteekkien tavoite. Tulevaisuus näyttää, onko se myös lääketukkujen ykköstavoite.


Kirjoittaja on Kuusamon I apteekin apteekkari ja Pohjolan apteekkariyhdistyksen puheenjohtaja.

Takaisin

Kommentit (1)

apt0XXX

T:llä alkavan tukun maanantai-iltatilauksen poistuminen on ainakin maaseudulla myrkkyä asiakaspalvelulupauksellemme.
Eikä tarvitse olla edes Lahden korkeudella.

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.