Tuhkasta työtä

OLEN TOTTUNUT siihen, että kaikki asiat sujuvat niin kuin on etukäteen suunniteltu. Jos ongelmia ilmenee, löytyy aina joku tapa, jolla ne voidaan hyvin pikaisesti ratkaista. Näin ei ollut viime perjantaina, kun Suomen ja suurelta osin muunkin Euroopan ilmatila suljettiin.

Minun piti – perheeni kanssa – viettää viikonloppu hyvien ystäviemme luona Lontoossa. Olimme jo suunnitelleet erittäin miellyttävän ohjelman. Poikkeuksellisesti Lontooseen oli jopa luvattu hyvää säätä viikonlopuksi. Tunnetuista syistä johtuen emme koskaan päässeet Lontooseen. Harmitti ja yhä harmittaa.

Tämän viikon tiistaina minun piti olla työkokouksessa Brysselissä. Koska lentokielto jatkui, en päässyt kokoukseen. Ei harmita. Minulle tuli yllättäen työpäivä ilman mitään kalenterimerkintöjä. Saatoin keskittyä työhuoneessani oikeisiin töihin. Sain ainakin omasta mielestäni paljon aikaan. Brysselissä olisin koko ajan kuitenkin pohtinut mitä hyödyllistä ja tärkeää voisin juuri nyt tehdä Helsingissä.

Monilla työpaikoilla – myös Apteekkariliitossa – on jouduttu suunnittelemaan poikkeusjärjestelyitä, kun osa avainhenkilöistä ei pääsekään Helsinkiin, vaan on jossain päin maailmaa odottelemassa lentoaan. On pitänyt tehdä suunnitelmia ja valmisteluja erilaisiin poikkeusmenettelyihin.

Selväksi on tullut, että Suomi on maantieteellisesti todella etäällä Keski-Euroopasta. Tänne ei pääse junalla. Automatkakin on aikamoinen ja edellyttää pääsääntöisesti vielä laivamatkaa. Työtä on riittänyt autovuokrafirmoille, bussikuskeille, takseille sekä juna- ja laivayhtiöille.

Työtä on riittänyt myös niille, jotka ovat tuhkan vuoksi juuttuneet jonnekin matkallensa. He ovat saaneet elää jatkuvassa epävarmuudessa. Lennot on ensin peruttu. Sitten on jotain luvattu, mutta lupauksetkin on jouduttu perumaan. Moni matkailija on joutunut pohtimaan odottaako suoran lentoyhteyden avautumista Helsinkiin, vai lähteäkö taivaltamaan eri reittilennoilla usean välilaskun kautta ja ehkä vielä laivaa käyttäen kohti Suomea. Vasta jälkikäteen voi arvioida, mikä reittivalinta olisi ollut viisainta tehdä. Jälkiviisaus on sitä parasta viisautta.

Tuhkasta on tullut työtä myös kaikille toimittajille, jotka ovat tehneet sankaritarinoita Suomea kohti urheasti matkaavista ihmisistä. Selvää on, että pienten lasten, ikä-ihmisten tai vakavasta sairaudesta kärsivien kannalta tämä tilanne on erittäin hankala. Ei todellakaan ole helppoa järjestellä selviytymismatkaa Euroopan halki esimerkiksi kahdeksan kuukautta vanhan lapsen kanssa. Sitä vastoin aikuisten ihmisten työmatkaseurueiden matkaaminen on ainutkertainen kokemus. Pääsee interrail-fiilikseen keski-ikäisenä. Tästä kokemuksesta riittää kertomista vuosikymmeniksi.

Ilkka Oksala
Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.