Terveysarpajaiset
19.02.2010 08:46OLEN PITÄNYT suomalaisia keskimäärin järkevinä ja harkitsevina ihmisinä. Yleisesti ottaen mietimme hetken ennen kuin toimimme.
Ja vielä mitä! Tällä viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan suomalaiset ostavat väärennettyjä lääkkeitä noin 44 miljoonalla eurolla vuosittain. 44 miljoonalla! Tämä tekee 89 euroa jokaista väärennöksiä ostavaa suomalaista kohti eli enemmän kuin mitä käytetään laillisiin ja turvallisiin apteekista saataviin itsehoitolääkkeisiin, joita ostetaan noin 55 eurolla henkilöä kohden.
Lääkeväärennöksiin käytettävä summa on noin kolmanneksen siitä, mitä suomalainen käyttää keskimäärin vuodessa Veikkauksen rahapeleihin. Jälkimmäistä voisi kuitenkin pitää melkeinpä sijoituksena omaan tulevaisuuteen ja kansanterveyteen, kun muistetaan se, mihin Veikkauksen rahat ohjautuvat.
Tilanne on toinen, kun ostetaan lääkkeitä internetistä tai ulkomaanmatkoilta. Aikamoista venäläistä rulettia, lottoamista omalla terveydellä, sanoisin!
Mikä meitä järkeviä suomalaisia oikein vaivaa? Laiskuus ilmeisesti ainakin, sillä yhtenä syynä lääkkeiden tilaamiseen netistä oli tutkimuksen mukaan lääkärikäynnin välttäminen. Tämä voi hyvinkin onnistua, jos tilattu lääke sattuukin sisältämään vaikkapa rotanmyrkkyä. Siinä tapauksessa seuraava osoite on lääkärin sijasta ruumishuone.
Toinen syy lienee jonkinasteinen häveliäisyys, sillä eniten netistä ostettujen lääkkeiden joukkoon kuuluu muun muassa laihdutus-, masennus- ja erektiolääkkeitä.
Millä ihmeellä ihmiset saisi ymmärtämään ne riskit, jotka liittyvät lääkkeiden ostamiseen netistä tai ulkomaanmatkoilta? Ikävää, jos pitää uhrata yksikin ihmishenki iltapäivälehtien lööppeihin valistuksen tehostamiseksi.
Tiina Kuosa
Kirjoittaja on Apteekkarilehden toimittaja
Takaisin
Kommentit (1)
Tutkiva journalisti asialle,,,varmaan myös Suomesta löytyy joitakin tapauksia, jossa väärenny lääke on aiheuttanut vakavia terveyshaittoja
tai kuoleman.
Jopa Englannissa on virallisesta lääkejakelukanavasta löydetty lääkeväärennöksiä. Suomalainen lääketukkukauppa ja vähittäisjakelukanava on vielä turvallinen ja ammattimainen.
KIITOS SIITÄ APTEEKKAREILLE.
Englannissa apteekkitoimipisteiden etiikkaa ohjaa RAHA,
Suomessa apteekkitoiminnan eettiset ohjeet velvoittavat
asettamaan ASIAKKAAN EDUN aina ensimmäiseksi.