Apteekkari
lauantai 18.05.2024

Tervetuloa Apteekkaripäiville

08.04.2011 08:52

APTEEKKARIPÄIVÄT järjestetään ensi viikon perjantaina (15.4.) ja liiton kevätkokous seuraavana päivänä (16.4.). Ohjelma on jälleen kerran monipuolinen ja korkeatasoinen.

Juuri valmistunutta Apteekkitoiminnan kehittämistyöryhmän esitystä esittelee työryhmän puheenjohtaja, Fimean ylijohtaja Sinikka Rajaniemi. Olen varma, että hänen esityksensä tulee olemaan apteekkialan kannalta erittäin mielenkiintoinen.

Käsittelemme myös terveydenhuollon rakenneuudistusta. Sillä tulee olemaan huomattava vaikutus myös apteekeille. Maan sisäinen muuttoliike kiihtyy, perusterveydenhuoltoa uudistetaan ja terveydenhuollon rahoituksen uudistamisesta on tehty useita erilaisia esityksiä. Odotan mielenkiinnolla Kuntaliiton terveyspolitiikasta vastaavan johtajan Jussi Merikallion ja Apteekkariliiton entisen puheenjohtajan Klaus Holttisen näkemyksiä asiasta.

Minulle nämä Apteekkaritpäivät ovat jo elämäni toiset. Viime vuonna olin reilun kuukauden toimitusjohtajan kokemuksella ensimmäisillä Apteekkaripäivillä. On pakko myöntää, että olin hieman huolissani kaikista järjestelyistä, kun aiemmissa työtehtävissäni olin tottunut siihen,että tiesin hyvin yksityiskohtaisesti kaikkien tilaisuuksien kaikki yksityiskohdat.

Viime kerralla näin ei ollut, ja tunne oli todella mielenkiintoinen. Olin toimitusjohtajana tilaisuudessa, jonka järjestelyistä en tiennyt mitään. Kaikki kuitenkin sujui erinomaisesti, kiitos Apteekkariliiton osaavan henkilökunnan, joka todella hyvin osaa järjestää vaativan tilaisuuden. Tällä kertaa en ole huolissani. Luotan tilaisuuden järjestäjiin.

Toivotan kaikki liiton jäsenet tervetulleiksi Apteekkaripäiville ja liiton kevätkokoukseen.

Ilkka Oksala

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.

Takaisin

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.