Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Terkkari kiinni – apteekki auttaa

29.08.2013 13:17


VIERAILIN KESÄLLÄ pienen paikkakunnan apteekissa. Helteisestä heinäkuun päivästä huolimatta apteekin ovi kävi tasaiseen tahtiin, kun asiakkaat kävivät hakemassa reseptilääkkeitään, itsehoitolääkkeitä, punkkipinsettejä, laastareita ja mitä milloinkin. Välillä asiakkaita riitti jonoksi asti. Apteekin henkilökunta neuvoi, huolehti ja auttoi.

Samaan aikaan paikkakunnan terveyskeskus oli muutaman viikon suljettuna kesälomien vuoksi ja lääkärin vastaanotolla piti käydä yli kymmenen kilometrin päässä. Apteekki palveli myös akuuteissa tilanteissa, kun asiakkaan lääkkeet olivat loppu ja uutta reseptiä ei ollut olemassa. Moni autoton ikääntynyt olisi ollut hankalassa tilanteessa ilman apteekin apua.

Ovien sulkeminen on kustannustehokas tapa hoitaa kesän hiljaiset kuukaudet terveydenhuollossa. Sijaisia ei tarvita, kun alueen lääkärit vuorottelevat lomalla ja hoitavat toistensa potilaat. Samalla on voitu luottaa siihen, etteivät terveydenhuollon asiakkaat jää paikkakunnalla ihan yksin, kun apteekki on auttamassa asiakkaitaan. Näin apteekit voivat auttaa myös paikkakunnan julkista terveydenhuoltoa tärkeällä tavalla.

Katariina Kalsta

Kirjoittaja on proviisori ja Apteekkariliiton Brand Manager.

Takaisin

Kommentit (2)

Maalainen on loinen

Pienet paikkakunnat tulee lopettaa siis. Onneksi hallitus on asian ymmärtänyt.

Tapio Heilala

Ruotsissa oli viela muutama vuosi sitten valtion apteekki. Silloin oli 20% apteekeista suljettu "kesalomian takia" jonkun aikaa kesalla. En ole seurannut naapurimaan tilannetta kahtena viime kesana, mutta ainakin toivon etta tilanne on parempi nyt.

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.