Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Tee sitä mitä osaat

29.06.2012 09:39



OSTIMME KEVÄÄLLÄ vaimoni kanssa uuden asunnon, jonka remontin suunnittelu ja toteutus on vienyt kaiken käytettävissä olevan ajan. Uuteen kotiin pääsemme muuttamaan ehkä syyskuussa.

Asunnon remontti koettelee hermoja. Oleellista on tunnistaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Tältä osin puutteeni ovat suuret. En osaa tehdä mitään remonttiin kuuluvaa, joten aivan kaikki tekeminen pitää ostaa alan ammattilaisilta. Vasara tai ruuvimeisseli kädessäni aiheuttaisivat varmasti allergisen reaktion. Siksi en koskaan kyseisiä välineitä ota käteeni.

En myöskään ole parhaimmillani, jos minun pitäisi neuvotella käytännön teknisistä yksityiskohdista remonttifirman, sisutusarkkitehdin, lvi-suunnittelijan, isännöitsijän, puusepän, sähköfirman ja lukemattomien muiden tahojen kanssa. Onneksi vaimoni hoitaa nämä asiat. En edes halua kuulla näistä. Valitettavasti vaimoni haluaa välillä väkisin kertoa minulle näistä rasittavista rakentamisen teknisistä asioista.

Sen sijaan olen parhaimmillani valitsemassa riittävän isoa pakastinta ampumilleni riistaeläimille. Myöskin uunin ja lieden valinta on minun tehtäväni. Pitäähän kaadettu riista myös valmistaa laadukkailla välineillä. Minulla on myöskin mielipide siihen, missä kaikissa huoneissa pitää olla antenniliitäntä television katselemista varten.

Uskon, niin työ- kuin myös yksityiselämässäni siihen, että kannattaa keskittyä siihen, mitä osaa ja missä voi tuottaa lisäarvoa muille. Kannattaa antaa muiden tehdä asiat, joissa itse ei ole hyvä. Tämä tietenkin edellyttää jonkin tasoista itsetuntemusta.

Sama periaate sopii myös apteekkitoimintaan. Apteekeissa kannattaa keskittyä siihen, missä apteekki on hyvä ja antaa muiden tehdä ne asiat, joissa apteekeilla ja apteekkien henkilökunnalla ei oikeasti ole mitään erityistä osaamista. Yleensä näissä asioissa löytyy, joku muu taho, joka ne osaa.

Oleellista on tunnistaa omat vahvuutensa ja keskittyä niihin. Apteekeilla on ylivertainen osaaminen lääkkeiden toimittamisessa ja kaikkeen siihen liittyvässä. Se luo pohjan apteekin muullekin toiminnalle. Apteekin erinomainen maine perustuu juuri osaamiseen lääkeasioissa.

Apteekeilla ja apteekkien koulutetulla henkilökunnalla on myös osaamista muutenkin terveydenhuollon alalla. Näitä vahvuuksia ei ole vielä riittävästi hyödynnetty. Toki apteekeille on näissä asioissa kilpailijansa, jotka myöskin voivat tarjota laajemminkin terveydenhuollon palveluita.

Apteekeilla on kuitenkin monta kilpailuetua puolellaan. Apteekit sijaitsevat siellä, missä ihmiset asuvat ja asioivat. Apteekkien maine on erinomainen.

Jokaisessa apteekissa kannattaakin nyt arvioida omat vahvuutensa ja siltä pohjalta kehittää toimintaansa lääkehoidon ja muidenkin terveyspalveluiden alalla. Sen sijaan terveydenhuollon ulkopuolelle en suosittele apteekkeja menemään. Muilla aloilla nimittäin aina on se, joka ne osaa paremmin hoitaa.

Ilkka Oksala

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.

Takaisin

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.