Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Syksy täynnä tapahtumia

20.11.2013 12:48

SYKSYN TAPAHTUMAT alkavat aina täydellä teholla piiriyhdistysten syyskokouksilla. Tänä vuonna sain vierailla Hämeen ja Savon yhdistysten kokouksissa, jotka molemmat olivat erittäin mielenkiintoisia ja mieleenpainuvia.

Hämeen yhdistyksen kokous pidettiin Hämeenlinnan keskusvankilassa, ja kokousväki pääsi tutustumaan koko maan vankien lääkehuoltoon vankilan sairaala-apteekissa. Useille vangeille lääkkeet jaellaan annoksiin koneellisesti.

Savossa puolestaan pidettiin kokouksen yhteydessä koulutustilaisuus verotukseen liittyvistä asioista. Paikalla oli suuri osa yhdistyksen jäsenistä ja yleisö oli hyvin aktiivista. On hienoa, että yhdistykset järjestävät kokouksiaan erilaisilla teemoilla.

Syksyn aikana on myös useammassa piiriyhdistyksessämme ollut vuosijuhlia. Arjen aherruksen keskellä on kiva välillä pysähtyä juhlimaankin. Itse pääsin osallistumaan Kymen ja Helsingin yhdistyksen juhliin.

Tänä vuonna taas yli 3 000 henkilöä osallistui maan suurimpaan farmasian alan koulutustapahtumaan, Farmasian päiville, joiden suosio on säilynyt vuosien saatossa. Tänä vuonna luennot oli rakennettu mukaviksi kokonaisuuksiksi, joista jokaiselle löytyi varmasti jokin kiinnostava aihealue.

Näyttelyssä riitti vipinää ja puheensorinaa sekä iloisia jälleennäkemisiä vanhojen tuttujen kanssa. Ei pidä lainkaan aliarvioida sosiaalista kanssakäymistä tällaisissa tilaisuuksissa. Kuulumisten vaihto ja kollegoiden välinen sparraaminen saattavat tuoda uusia ideoita tai aivan uuden näkökulman moniin mieltä askarruttaviin asioihin.

Farmasian päivien jälkeen seuraa perinteisesti Apteekkariliiton syyskokous. Tänä vuonna ennen syyskokousta järjestetään seminaari, jossa käsitellään asiakaspalvelun johtamista, joka on tärkeä asia meille jokaiselle. Onnistunut asiakaspalvelu on palkitsevaa ja tietysti ehdoton edellytys apteekin hyvinvoinnille. Ilman asiakkaita ei ole apteekkejakaan. Hyvinvoivan apteekin eteen on tehtävä töitä. Asiakkaat eivät tule automaattisesti apteekkiin.

On hienoa, että vastuulliset farmasian alan ammattilaiset osallistuvat aktiivisesti erilaisiin tilaisuuksiin, sitä toivon jatkossakin.

Tapaamisiin syyskokouksessa!

Riitta Andersin

Kirjoittaja on Apteekkariliiton puheenjohtaja.

Takaisin

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.