Some sopii suomalaisille
07.11.2014 11:34OSALLISTUIN viime viikolla aamiaisseminaariin, jossa esiteltiin nettivideoiden kasvavaa merkitystä viestinnässä. Väkeä oli salin täydeltä. Kun tuli kysymysten aika, vain muutama rohkea tarttui mikkiin, mutta Twitter pauhasi ja juontajat poimivatkin kysymyksiä ja kommentteja sieltä.
Sosiaalinen media eli some on ujoille suomalaisille taivaan lahja. Enää ei tarvitse seminaareissakaan uskaltautua mikin ääreen, kun voi ujostelematta kysyä ja kommentoida vaikkapa Twitterissä tapahtuman hashtagiä (#) käyttäen.
Twitteristä voi nykyään myös lukea monien tapahtumien tärkeimmän annin, sillä osallistujat päivittävät ja kommentoivat kilvan puhujien sanomisia reaaliajassa kuin uutistoimittajat ikään. Ihmiset, jotka ovat onnistuneet hankkimaan tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia seuraajia, käyttävät myös jonkinmoista mediavaltaa tapahtumista raportoidessaan.
Sosiaalisen median kautta myös maailman uutistapahtumat vyöryvät tietoomme ennen näkemättömällä nopeudella. Kukapa ei olisi seurannut esimerkiksi Ukrainan kriisiä somen välityksellä.
Moni jakaa somessa myös yksityis- ja perhe-elämäänsä hyvinkin avoimesti ottamatta huomioon, että kerran julkaistua ei sieltä varmuudella pois saa. Kannattaisi muistaa sekin, että pikku piltti ei ehkä teininä tykkää siitä, että vaippaikäisenä otetut kuvat alkavat kiertää kaveripiirissä vuosia myöhemmin. Pahimmillaan se voi johtaa jopa kiusaamiseen.
Sosiaalisen median nurja puoli on myös se, että yhä vähemmän kommunikoimme keskenämme kasvokkain. Ainakaan toistaiseksi mikään sosiaalinen media ei pysty välittämään niitä ilmeitä, eleitä ja tunteita, jotka välittyvät kohdatessamme. Siksi ymmärrämme toisiamme helposti väärin.
Some on hyvä väline viestintään ja vuorovaikutukseen, mutta kohtaamista kasvokkain se tuskin pystyy korvaamaan tulevaisuudessakaan.
Erkki Kostiainen
Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton viestintäjohtaja, joka näkee somessa kuitenkin enemmän hyviä kuin huonoja puolia.
Takaisin
Kommentit (1)
Olipa hyvä ja monipuolinen kirjoitus. Lisäisin vielä että some koukuttaa joitain ihmisiä niin paljon että joka hetki pitää päivittää jotain tietoja itsestään. Huolestuttava piirre tämäkin. Esimiesten tehtävä on varmistaa että tätä ei tapahdu työaikana.