Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Sietämätöntä senttipeliä

06.01.2011 21:51

APTEEKEISSA ON tällä viikolla tuskailtu uusien hintaputkien kanssa. Useissa niistä on taas kerran vain yksi lääke, ja sekin on jo lääketukuista loppu. Piinaa jatkuu pari viikkoa, tammikuun puoliväliin saakka. Ja sama toistuu neljä kertaa vuodessa, jokaisen kvartaalin alussa.

Lainsäädäntö edellyttää, että lääkettä, jonka myyntiluvan haltija ilmoittaa mukaan viitehintajärjestelmään, on saatavilla koko viitehintakauden ajan eli kolme kuukautta.

Totuus on kuitenkin toinen. Uusien hintaputkien ja viitehintojen tullessa voimaan tammi-, huhti-, heinä- ja lokakuun alussa kahden ensimmäisen viikon aikana kymmenissä hintaputkissa on vain yksi lääke, joka useissa tapauksissa loppuu tukuista muutamassa päivässä. Tai sitä ainoata ei ole saatavilla lääketukusta lainkaan.

Apteekeille tilanne on sietämätön. Kaikki aika menee putkilääkkeiden metsästämiseen ja viitehinnan koukeroiden selvittämiseen asiakkaille. Asiakkaita joudutaan myös juoksuttamaan turhaan, kun lääketukkujen saatavuustiedot eivät aina pidä paikkaansa.

Eräs apteekkari kertoi apteekissaan tulevan jatkuvasti esille tapauksia, joissa asiakkaat ovat syöneet päällekkäisiä lääkkeitä, kun lääkkeen ulkonäkö vaihtuu muutaman kuukauden välein. Senttejä säästämällä voidaan aiheuttaa todella iso vahinko.

Viitehintalainsäädäntöä on korjattava pikaisesti, sillä nykyinen senttipeli ja viitehintojen muodostumismalli eivät toimi. Nykysysteemi ei palvele apteekkien asiakkaita, vaan vanhenevien lääke-erien spottikauppiaita. Järjestelmään on sisällytettävä tuntuvat sanktiot niille lääkeyrityksille, jotka eivät noudata saatavuusvaatimusta ja kvartaalien alku pitää saada apteekkien ja asiakkaiden kannalta toimivaksi.

Lääkkeiden hintalautakunnan johtaja lupaili Apteekkarilehden (4/2010) haastattelussa korjausliikkeitä, jos viitehintalainsäädäntö ei toimi. Nyt on niiden aika.

Erkki Kostiainen

Kirjoittaja on Apteekkarilehden päätoimittaja.

Takaisin

Kommentit (7)

Juosten kustu

Ehkä viitehintajärjestelmän toimivuuteen vaikutti Lääkelaitoksen uudelleen nimeäminen ja muutto. Myyntilupavirkamiehillä oli muut asiat mielessä. Tilanne on varmaan jo korjaantunut ja Fimean uudet kokeneet ihmiset voisivat parantaa järjestelmää.

ERKKI KOSTIAINEN

Kirjoitin vähän huolimattomasti, että tammikuun hintaputkista löytyy sellainenkin hintaputki, jossa on yksi lääke, mutta sillä ei ole lainkaan myyntilupaa.

Aivan näin asia ei ollut. Lääkkeellä on kyllä myyntilupa, ollut jo jonkin aikaan, mutta sitä ei ollut tukusta saatavilla. Näin ollen lääkkeen ei olisi pitänyt päästä lainkaan mukaan viitehintajärjestelmään. Mutta pääsi silti. Korjattavaa siis on.

Tieto on korjattu blogiin, ja lääkettäkin pitäisi nyt tukusta löytyä.

Riitta Ahonen

Sanottakoon nyt vielä kerran, että entisen Kuopion yliopiston sosiaalifarmasian laitos ei säädä lakeja. Kirjoittakaa omalla nimellä tai ottakaa suoraan yhteyttä. Viitehinta kuten myös geneerinen substituutio on keksitty maailamalla jo kymmeniä vuosia sitten. Emme siis ole olleet kehittämässä viitehintajärjestelmää. Tosin imartelevaahan se on, että miedät niin merkittäväksi vaikuttajaksi nähdään.

Riitta Ahonen, professori

Postia ministeriölle ja muutosehdotuksia

Olen ymmärtänyt, että nykyinen viitehintajärjestelmä on kehitetty yhteistyössä STM:n ja entisen Kuopion yliopiston sosiaalifarmasian yksikön kanssa. Ehkä noissa yliopisto- ja virkamiespiireissä ei vain käytännön puoli eli apteekkien ja lääketehtaiden toiminta tule esille. Voisimmeko vaikka laittaa Apteekkariliiton kautta ministeriölle esimerkkejä ongelmista?

Vaikuttamiskeinoja on

Ei muuta kuin viestiä omalle kansanedustajalle.
Arkadianmäellä on ainakin yksi henkilö, joka on ollut apteekissa töissä.
Tulevaisuutta ajatellen olisi hyvä saada näitä lisää.

Risto Kumpula

Hyvä Erkki, toit viitehinta probeeman hyvin esille. Toivottavasti asiat menevät myös HILA:n viskaalien tietoon. Ei muuta kuin lainmuutostalkoisiin nopeasti.
Kaikki puliveivarit ja spottikauppiaat ulos.

Tatu Pääkkönen

Nykyinen systeemi tuottaa todellakin aivan päättömiä tilanteita. Meille tuli alkuviikolla Clopidogrel-resepti, jossa ei ollut lääkärin merkintää pallolaajennuksista ym. Valikoimassa on yksi valmiste, josta saa korvauksen ilman merkintää, mutta se ei ole hintaputkessa. Hintaputkessa olevasta n. 6e halvemmasta tuotteesta asiakas ei olisi saanut Kela-korvausta ollenkaan.

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.