Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Saisiko olla foolihappoa?

16.03.2012 09:59

FOOLIHAPPO on tärkeä ravintoaine sikiön normaalin kehityksen kannalta. Sen puute ennen raskautta voi altistaa sikiön hermostoputken sulkeutumishäiriöille.

Varsinkin vähän tuoreita kasviksia, hedelmiä, marjoja ja täysjyvävalmisteita käyttävien, raskautta suunnittelevien ja raskaana olevien, suositellaan käyttävän päivittäistä foolihappolisää. Perussairaus, kuten krooninen suolistosairaus, diabetes tai epilepsia, lisää tarvetta entisestään.

Äitiysneuvolat kyllä muistavat asian kiitettävästi esille ottaa, mutta siinä vaiheessa, kun ensimmäinen neuvolakäynti on ajankohtainen, ollaan foolihapon suhteen auttamattomasti myöhässä. Ensimmäinen neuvolakäynti kun osuu keskimäärin raskausviikoille 8–10, ja tässä vaiheessa keskushermostoputki on normaalisti jo sulkeutunut.

Yhdysvalloissa on markkinoilla ehkäisytabletti (Beyaz), johon on lisätty foolihapon metaboliittia levomefolaattia. Näin on haluttu varmistaa foolihapon saanti mahdollisen e-pillereiden aikana tai heti niiden käytön päätyttyä alkaneen raskauden yhteydessä.

Suomessa vastaavaa valmistetta ei ole eikä se silti yksin ratkaisisikaan ongelmaa. Apteekeilla olisikin tilaisuus ottaa neuvontarooli tässä asiassa. Raskaustestiä ostavan kanssa voisi ottaa hienovaraisesti asian esille. Miksei myös e-pillerin ostajallekin voisi sopivan tilaisuuden tullen muistuttaa, että käytön lopetuksen ollessa ajankohtainen foolihappolisä voisi sen sijaan olla tarpeen.

Tiina Kuosa

Kirjoittaja on proviisori ja Apteekkarilehden toimituspäällikkö.

Takaisin

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.