Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Rokotushaluttomuutta

23.10.2009 09:18

SIKAINFLUENSSAA torjuvat viranomaiset ovat joutuneet omituiseen tilanteeseen. Rokotukset ovat käynnistyneet, mutta kansalaiset eivät aiokaan ottaa kuuliaisesti heille järjestettyä maksutonta rokotusta. Helsingin Sanomien syyskuun lopulla tekemässä verkkokyselyssä liki 12 000 vastanneesta vain joka neljäs arvioi ottavansa rokotuksen.

Epidemian lykkääntyminen ja ennakoitua lievempi taudinkuva ovat saaneet monet pohtimaan rokotuksen tarpeellisuutta. Vaikutusta on varmasti ollut myös sillä, että täysin maallikkopohjalla toimiva Rokotusinfo on onnistunut hämmentämään ihmisiä poimimalla WHO:n rokotesuosituksista vain omia uskomuksia tukevia kohtia ja levittämään niitä mediassa.

Hämmästyttävää on, että moni terveydenhuollon ammattilainenkin on toistaiseksi ollut nihkeä ottamaan rokotuksen.

Vaikka sikainfluenssa ei näytäkään olevan niin vaarallinen tauti kuin ennalta arveltiin, sen oireet ovat perusterveilläkin useimmiten aivan toista luokkaa kuin rokotteen mahdolliset lievät haitat.

Tarvitaan taas varmaankin muutama kuolemantapaus lööppeihin, että rokotushalukkuus lisääntyisi. Potilaiden kanssa tekemisiin joutuvien pitää muistaa, että kyse ei ole vain itsensä suojaamisesta. Vastuullisesti toimiva terveydenhuollon ammattilainen ottaa rokotuksen.

Erkki Kostiainen

Kirjoittaja on Apteekkarilehden päätoimittaja.

Takaisin

Kommentit (3)

antivaccine

WHO jo myöntää, että useat rokotteet, jotka ovat suunniteltu torjumaan vaarallisia viruksia, ovat itsessään vaarallisia. Niissä on aineita, joista syntyisi maailmanlaajuinen skandaali, eli ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ OTTAKO SIKAFLUNSSAROKOTETTA, SILLÄ ASIA VAIN PAHENEE.

Kannattaa lukea tämä ja muita uutisia samalta sivulta:
http://nwohavaintoja.blogspot.com/20...sa-pistaa.html

no_title

Piikin sain ja kannustan muitakin ottamaan sen vastaan, ei satu paljoakaan ;)
Suurempi lienee riski G-P syndroomaan influenssaa sairastavalla kuin piikin saajalla (ks. Lääkärilehden artikkeli)!

Petteri Henriksson

Rokotteisiin on aina liittynyt kaikenlaisia ihmeellisiä ennakkoluuloja. Asiaa ei varmasti helpota valtalehden viimeviikkoinen otsikointi "Rokotteesta voi saada lievän sikainfluenssan" (HS 22.10.09).
Rokote tautia x vastaan ei aiheuta tautia x, ellei rokote ole ns. elävä, ja nykyiset influenssarokoteet eivät sellaisia ole.
Terveydenhuollon piirissäkin saattaa rokote-ennakkoluuloja olla, mutta kyllä useimmat, asiaa pohdittuaan, ymmärtävät asian tärkeyden - ja ilman kuolemantapauksia lööpeissä!

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.