Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Rikkinäistä puhelinta

28.02.2013 08:14

 

RIKKINÄINEN PUHELIN on oivaltava leikki, josta myös suomalainen työelämä voisi oppia. Leikissä tarinaa kerrotaan kuiskaamalla toisille osallistujille ja lopulta kertomus on muuttanut niin paljon muotoaan, että se eroaa huomattavasti alkuperäisestä.

Leikki toimii vertauskuvana eri ammattikuntien viestinnän haasteille. Nyky-yhteiskunnan toimivuuden taustalla ovat paljolti korkeasti koulutetut ja erikoistuneet ammattiryhmät. Jokainen ammattikunta osaa yleensä viestiä luontevasti keskenään, mutta kommunikaatio muiden ryhmien kanssa on usein haasteellisempaa.

Esimerkiksi eri asiantuntijat puhuvat samasta ilmiöstä jo hyvin erilaisin käsittein. Verkkotiedottajalle verkko on ensisijaisesti netti, IT-ihmiselle tuotantoympäristö, jossa loppukäyttäjät liikkuvat ja myyntipäällikölle markkinointikanava, jonka avulla tavoitetaan asiakkaita ja sidosryhmiä.

Se, mikä käsite netistä kulloinkin omaksutaan puheeseen, ohjaa tulkintaamme ilmiöstä: kyseessä on siis pienimuotoinen valtapeli.

Verkkoviestinnän onnistumisen kannalta eri ammattiryhmien tulisi kuitenkin kommunikoida riittävässä yhteisymmärryksessä, jotta toiminta ylipäätään olisi menestyksellistä.

Onkin kiinnostavaa nähdä, syntyykö tulevaisuudessa erillinen viestintäkonsulttien ryhmä, jonka tehtävänä on yksinkertaisesti tulkita työelämässä vaikuttavien eri osapuolten toiveita, tarpeita ja kieltä.

Vaikka työelämän uudistusten läpivienti sujuisikin yleisesti ottaen jouhevasti, eri ammattikuntien kulttuurierot kannattaa ainakin tiedostaa. Alla oleva kuva havainnollistaa hauskasti projektisuunnitelmien, kielipelien ja työpaikoilla vaikuttavien toimintatapojen yhteentörmäystä. Lopputuloksena on niukin naukin koossa pysyvä himmeli, vaikka käyttäjän toiveissa oli saada ainoastaan hyvä tuote. Uskon, että tulevaisuudessa verkkoviestinnän suunnittelussa korostuu entistä enemmän kokonaisuuksien hahmottaminen teknisen osaamisen rinnalla.

Ilkka Salmela

Kirjoittaja on Apteekkariliiton verkkotiedottaja.

© businessballs.com


Takaisin

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.