Paras (?) valittakoon

Apteekkiluvat ovat Suomen Sosialistisen Neuvostotasavallan omistamia, eli ei sen paremmissa käsissä. Apteekkari omistaa vain apteekkiliikkeen, ts. varaston, kaluston ja riskin, mutta ei itse apteekkilupaa. Ilman apteekkilupaa tuo välinevarasto ei ole kovin arvokasta omaisuutta, eli apteekin omistamisesta on vitsikästä edes puhua.

Lupajärjestelmä ei oikeastaan poikkea sosialisti-Ruotsin mallista. Paitsi siten, että apteekkiliikkeen harjoittajat saavat nostaa tuloverolla provision lääkemyynnistä, ja Suomen apteekkilaitosta ei ole brändätty Apoteket/Systembolaget kaltaiseksi kolhoosiksi, terveisiä komissiolle. Apteekkari on siten vain lisenssinhaltija ja määräaikainen sellainen.

Tulikin siitä mieleen, että Helsingin yliopisto täytti hiljattain 68 vuotta, eli tämä apteekkilupa päätyy kohta hakuun. Hakijoita saattaa olla useampia, mutta joku proviisoriprofessori ehkä on se onnekkain. Tai sitten "esitys jää pöydälle".

Harmi, että vain kieli poskessa viljellyt kärjistykseni herättävät vastakaikua :) Kiitos ja hurraa edellä olleelle Fimean ilmoitukselle!

Päiväuni:
**Suomen apteekkiketjuista kaksi on ylikansallisten tukkukauppaketjujen hallussa, kolmannen omistaa singaporelainen pääomasijoittaja. Apteekkimyymälöiden (n. 300 kpl) päälliköt ovat valtaosin farmaseutteja, joukossa on myös monia apteekkiteknikko-tradenomeja. Reseptilääkkeet tarkistaa luovutuskuntoon farmaseutti, joita on aina yksi paikalla. Asiakaspalvelussa toimivien apteekkimyyjien (toimipaikkakoulutus) työsuhteet ovat usein osa-aikaisia tai extra-tyyppisiä. Peruspalkan lisäksi kaikille maksetaan tyypillisesti osuus, joka riippuu oman myymälän sekä ketjun tuloksesta suhteessa budjetoituun. Työvuorot laaditaan kassapaineiden mukaan, esim. tyypillisesti lauantaisin kaksi apteekkimyyjää tulee kahdeksi tunniksi töihin. Yksi ketjuista panostaa kuluvana keväänä lisämyyntiin kassoilla. Lisämyyntiartikkeleista suosituimpia ovat korvan taakse kiinnitettävät laihduttavat magneettinapit. Uusien asiakasryhmien houkuttelemiseksi myydään harkittuja tuote-eriä sisäänvetoperiaatteella, esim. joulun seutuun tehty navigaattoritarjous veti yhden ketjun apteekkeihin runsaasti miesasiakkaita..**

Herään hikisenä.

Heippuli kanssahakija! Ketjuohjauksen ymmärrän, mutta määrittele kasvoton omistajuus ja hyvälle haiseva nälkäinen palkkarenki. Rivien välistä voi jo lukea jotain, mutta tarkennusta, pliis!

Hyvät apteekkilupien hakijat,

tervetuloa Fimeaan jatkamaan mielenkiintoista keskustelua apteekkiluvista ja yleensäkin lupaprosessista maanantaina 29.3. klo 12 alkaen! Tarkemmat ohjeet ilmoittautumisesta löytyvät lähipäivinä Fimean verkkosivuilta.

Tiskiohjus harmahtaa, niin maailmakin. Viimeisen kappaleen kärjistys ei ollut se pointti!

Nimenomaan monipuolisia hakijoita Fimea on nykyään arvostanut. Ei pelkästään tohtoreita, ei pelkästään 25 toimivuoden proviisoreja, ei pelkästään KTM-MBA-päällikkö-johtajia. Apteekkitoiminnan nykytavoitteet huomioonottaen linja on oikeansuuntainen.

MUTTA kuten joissakin apteekeissa on nähtävissä, raha ja tehokkuus tunkevat yhä enempi etulinjaan. Parhaiten siitä suoriutuu aito ketjuohjaus, kasvoton omistajuus ja hyvälle haisevat nälkäiset palkkarengit.. *Hups, taas lipsahti :)*

Kanssahakija tuossa yllä yksinkertaistaa asioita mielestäni hiemaa. Maailma ei ole tältäkään osin mustavalkoinen. Kysymys ei ole siitä, että apteekit toimisivat joko täysin kaupallisesti tai sitten apteekkarivetoisesti tai että hakijat olisivat nuoria leijonia tai harmahtavia tiskiohjuksia. Eikö tavoite tulisi olla että suomalaiset apteekit toimisivat periaatteilla, joissa liiketaloudelliset ja ammatillisia näkökulmat olisivat sopivasti tasapainossa?
Tältä pohjalta myös parhailla apteekkarikandidaateilla tulisi olla sekä kehittämisen ja muutoksen kannalta tärkeää liiketaloudellista osaamista että vankkaa ammatillista osaamista. Parhaat kyvyt hakeutuu muihin tehtäviin viimeistään siinä vaiheessa kun heille selviää, että heidän osaamistaan voidaan hyödyntää vasta siinä vaiheessa kun pakolliset toimintavuodet tulee täyteen.

Monipuolisuutta kehiin

Aika monesta kirjoituksesta paistaa mutuilu ja alalle tyypillisten ns. totuuksien toistelu. Itse olen aihepiiriä seurannut hakijana toistakymmentä vuotta.
Avoimuudesta: kaikista lupapäätöksistä on laadittu muistio ja yhteenvetotaulukot, jotka saa Fimean kirjaamosta. Itse näen virkamiespäätöksissä linjan, jossa tosiaan kokonaisharkinta on päällimmäisenä. Ei voi yleistää, että tohtoritutkinnolla ajettaisiin aina edelle. Ei myöskään niin, että pelkillä toimivuosilla on merkitystä. Eikä edes apteekkarikokemuksella.
Toki apteekkiluvan hakijat näkevät päätökset aina omasta näkövinkkelistään, mutta joissakin tapauksissa lupapäätöksestä valittaminen on vaikuttanut lähinnä kiusanteolta.
Päätösten linja on muuttunut 15-10 vuoden takaisesta - parempaan suuntaan. Silloin em. yleistykset jossakin määrin pätivät.
En väitä, että nykylinja olisi täysin tyydyttävä ja etteikö sitä voisi kehittää, mutta oikeansuuntainen se on.
Jos apteekkijärjestelmä halutaan hoitaa täysin liiketoiminnalliselta pohjalta, nykyinen apteekkarivetoinen systeemi on tarpeeton. Vapaassa ja tehokkaassa (ketju)systeemissä draivikkaat nuoret leijonat pärjäisivät varmasti meitä harmahtavia tiskiohjuksia paremmin.

Juu. Ja nythän siis valvontalautakunnassa ei ole ketään jonka oma kaveri tai kaverin lehmä olisi luvanhaussa? Päätökset tehdään somasti pienen alan pienessä sisäpiirissä päättäjien itsensä sopimilla (ei-julkisilla) kriteereillä. En väitä, että päätöksenteko olisi ollut puolueellista, mutta vastakkaistakaan väitettä ei perustellusti voi esittää. Kartsalla on mielestäni hyviä ajatuksia, lisää avoimuutta tarvitaan.

Just joo. Jälki-yfkin edustajat päättämässä luvista. Kuinka monella on joku oma tai kaverin lehmä ojassa? Ja mitä ihmettä farmasialiitolla on asian kanssa tekemistä? Sehän on pääasiassa farmaseuttien edunvalvoja. No, ehkä sitä kautta voitaisiin blokata jonkun esimieheksi epäsopivan, vuorovaikutustaidottoman kretiinin luvan saanti...

Kun on harkintavaltaa on myös mielivaltaa. Tilanne ei tule muuttumaan ellei vallankäyttäjä lähde sitä omaehtoisesti muuttamaan. Fimean uusi ylijohtaja peräänkuulutti Apteekarilehden haastattelussa taannoin avoimuutta apteekkilupakäytäntöön. Nähtäväksi jää!

Käytäntö on osoittanut, että ei ole olemassa mitään yleisiä valintakriteerejä, vaan parhaat edellytykset arvioidaan aina tapauskohtaisesti.

Apteekkiluvista päättää FIMEA:n valvontalautakunta. Lautakunnan jäsenet koostuvat FIMEA:n virkamiehistä ja täydennettynä VALVIRA:n edustajalla. Aikaisemmasta poiketen valvontalautakunnan jäsenmäärää ei FIMEA:n syntymisen myötä enää ole rajattu, vaan jäsenmäärä voidaan päättää vapaasti. Olisiko läpinäkyvyyden lisäämiseksi ja apteekkilupavalitusten vähentämiseksi mahdoton ajatus ottaa valvontalautakunnan jäseniksi myös alan toimijoiden edustusta silloin kun apteekkiluvista päätetään. Esimerkiksi apteekkariliiton, farmasialiiton ja proviisoriyhdistyksen edustus valvontalautakunnan jäseninä toisi ylijohtajan peräänkuuluttamaa läpinäkyvyyttä lupajärjestelmään. Tämä käytäntö on FIMEA:n lääke- ja eläinlääkelautakunnissa sekä farmakopeakomiteassa.

Nuoremmille proviisoreille soisi, että he voisivat aloittaa oman urasuunnittelunsa jo valmistuttuaan. Niille, jotka haluavat apteekkarin ammattiin tulisi olla mahdollista kehittää itseään ennalta määritettyjen kriteerien mukaisesti. Tällä varmistettaisiin, että apteekkiluvan saaneet olisivat valmentautuneet apteekkarin ammattiin ja tietäisivät mitä odotettavissa on.

Minusta lääkelaista voisi poistaa kohdan, jossa puhutaan proviisorista. Onhan monella kokeneella farmaseutilla myös hyvät edellytykset johtaa koko puljua. Mitä niillä tutkinnoilla oikein tekee?

Ansioitumisesta ei lääkelaissa sanota mitään. Ansioituminen on juuri tätä näennäistä ja jossain mielessä narsisitista MBA, FaT...

Lääkelain 43 § apteekkilupa myönnetään hakijalle, jolla on "apteekkiliikkeen harjoittamiseen parhaat edellytykset".
-- tarkoitetaan rahaa, henkistä pääomaa ja -terveyttä--

"hakijan toiminta apteekissa ja muissa lääkehuollon tehtävissä sekä apteekkiliikkeen harjoittamisen kannalta merkitykselliset opinnot, johtamistaito ja muu toiminta."
--tarkoitetaan peruskoulua, Sudenpentuja ja SDP:n jäsenkirjaa--

Apteekkiala on pieni, joten viranomaisilla on varmasti omat tietolähteensä joita he voivat hyödyntää arvioitaessa hakijoiden soveltuvuuttaa. Taitaa olla hakijoiden oma vika, jos he eivät ole osanneet verkostoitua oikealla tavalla. Toisaalta menetelmällä saattaa olla varjopuolensa kun kaverin kehuminen ei tunnetusti ole kuulunut suomalaisten parhaisiin taitoihin. Itsekkin tiedän yhden tapauksen, jossa ahkera, taitava ja nöyrä proviisori joutuu työnantajansa jatkuvan mustamaalaamisen kohteeksi. Mollaajalla on suhteet ylös asti.

Mikä on muuten tarkemmin se syy, että lääkelaitoslaiset/fimealaiset saavat apteekkilupia? Virkamies on siis sittenkin asiakasystävällisempi, osaavampi, parempi ja luotettavampi kauppias kuin näissä kauppahommissa pitkään mukana jo olleet? Kaupan pitämisen luvanvaraisuus on historiallinen jäänne ja nykyaikana jo aika pöhköä.

Eniten varmaan virkamiehen kupissa painaa pelko tms. parhaan vs. sopivimman valitsemisesta. Edellä olleissa kirjoituksissa on koko homman juju. Homma on kompromissi vuosien ja monipuolisuuden välillä. Virkamiehet -esittelijät- ovat ihmisiä hekin, ja en voi olla epäilemättä, etteikö heilläkin joskus voisi olla vaikeuksia antaa apteekki sille jolle se parhaiten sopii. Lupa pitää antaa ansioituneimmalle, vaikka todelliset ansiot eivät välttämättä puolla tätä.

Hallintomenettelylain mukaan päätöksistä voi valittaa, mutta väistämättä tulee mieleen, että valituksia tehdään suorastaan kiusantekomielessä. Valitukset johtavat joidenkin kohdalla mahdottomaan kierteeseen. Uutta lupaa ei voi valitusjakson aikana hakea, koska viranomaisen mielestä olet lupasi saanut ja siihen saat tyytyä. Kiva roikkua vuosi-puolitoista löysässä hirressä.

Toivottavaa olisi, että virkamiehet käyttäisivät enemmän sitä harkintavaltaa mikä heillä on. Yllä esitetynkin perusteella toimintavuosilla vaikuttaa olevan liikaa merkitystä.
Miksi harkintavaltaa ei haluta käyttää? Olisiko homma liian työlästä valmisteleville virkamiehille. Pelätäänkö valitusten lisääntymistä. Nähdäänkö aktiivinen pätevöityminen negatiivisena asiana. Tavoite tulisi olla hyödyntää hakijoiden osaaminen parhaalla mahdollisella tavalla. Luulisi viranomaistenkin ajattelevan asiakkaiden parasta.
Lääkelaitosta arvostellaan usein. Itse koen, että ovat tehneet linjakasta ja pitkäjänteistä työtä apteekkitoiminnan kehittämiseksi. Iso hatun nosta lääkelaitoksen (Fimean) virkamiehille. Esim. valmisteltu luonnos uudistuvasta lääkelaista oli monessa mielessä positiivisella tavalla suomalaista apteekkia kehittävä.
Toivoisi vaan, että apteekkilupamenettelyssä edettäisiin samalla tavalla asiakkaan ja farmasistin etua ajaen.

Olen ollut huomaavinani, että nykyisin on annettu apteekkeja läheltä hakijan nykyistä asuinpaikkaa. Eli muita asioita kuin vuosia otetaan huomioon myös.

Monipuolinen ura on kyllä tärkeä. Jos on ollut apteekissa, vieläpä samassa apteekissa, kauan ei kyllä tiedä välttämättä kauheasti alasta. Rupea siinä sitten tekemään uudistuksia ja muuttamaan kuvioita apteekissa erilaiksi, jos itsellä on kokemuksia vain yhdestä. Meidän ylimyyjien tulee kyllä tunnustaa myös ammattikuntamme rikkonaisuus. Apteekkariliitto puuhailee omiaan eikä piittaa muista kuin jäsenistään. Liitto ja yhdistys räpeltävät omiaan. Voisiko esim. Farmasianpäivien yhteyteen järjestää jonkun keskustelutilaisuuden viranomaisten kanssa? Heillä ei resursseja kuitenkaan liiemmin ole. Muuttokin varmaan työllistää.

Ehdottakaa miten valinta pitäisi tehdä? Pitääkö olla supliikkimies, kiltti apteekin täti, lipevä liikemies vai alaa paljon nähnyt ja kokenut ammattilainen?

Apteekkariksi ehkä sitten joskus tähtäävällä tuossa yllä on mielestäni täysin oikeita havaintoja. Ystävällisesti pyydät valvontalautakuntaa tuomaan linjaukset julkiseksi. Aihetta olisi myös minun mielestäni. Proviisorivuosien yliarvostus on pahasti ristiriidassa lääkelain ja sen perusteluiden monimuotoisen kokonaisharkinnan kanssa. Moni lainsäädännön ja maalaisjärjen pohjalta uraansa aktiivisesti suunnitellut on varmasti joutunut pettymään ja se on mielestäni täysin turhaa. Hakijoiden oikeusturvassa olisi parannettavaa.
Virkamiehen harkintakynnys on sen verran suuri, ettei juuri koskaan voi valittamalla kumota päätöksiä ja sitä kautta hakea muutosta lainsoveltamiseen.
Kyseenalaistan onko palveluvuosiin perustuva apteekkilupaautomaatti apteekkilalan ja asiakkaiden edun mukaista.

Seurattuani suhteellisen aktiivisesti avoimien apteekkilupien hakijalistoja ja tehtyjä päätöksiä voisin sanoa, että tärkein tekijä haussa menestymiselle on toimiaika proviisorina. Jokseenkin toisarvoista valitettavasti näyttää sen sijaan olevan missä toimessa on ollut, puhumattakaan siitä mitä on ko. toimen aikana tehnyt/saanut aikaan. Toimiajan merkityksen ohittavaa harkintaa on lääkelaitoksen valvontalautakunnassa käytetty erittäin säästeliäästi. Toimiajan (yli)arvostaminen johtaa siihen, että kaikista halukkaista proviisoreista tulee jossain vaiheessa uraansa apteekkareita. Harvassa ammatissa ollaan kuitenkin pätevimmillään 68-vuotiaina.

Toinen muiden asioiden ylitse nouseva arvostettava ominaisuus on apteekkaritoimiaika. Apteekkarina oleminen kuinka pienessä apteekissa tahansa ja millä tavalla tahansa, voittaa lautakunnan silmissä mennen tullen muun työkokemuksen. Sanoisin että viimeiseen 3 vuoteen ei juurikaan ole tehty päätöksiä, joissa apteekkarikokemus olisi ohitettu muilla ansioilla. Useissa isoissa apteekeissa apteekkareina on niitä, jotka aikoinaan ovat olleet valmiita lähtemään apteekkareiksi aivan pienimpiin apteekkeihin. Tänä päivänä apteekkiluvan hakeminen pienen muuttotappiokylän 10000-20000 reseptin apteekkiin osoittaa apteekin taloudellisten realiteettien tuntemattomuutta ja yhteiskunnallisen rakennemuutoksen havaitsemattomuutta. Pitääkö tästä valinnasta palkita hyvällä urakehityksellä jatkossa?

On luonnollista että apteekkarikokemus merkitsee valinnoissa, mutta moni apteekkiproviisorikin hankkii työssään enemmän esimieskokemusta kuin pienen apteekin (1-2 työntekijää) apteekkari. Jollain tavalla merkitykselliseksi pitäisi tehdä se, kuinka apteekkarina on kehittänyt apteekkiaan.

Silloin tällöin valinnat perustuvat myös apteekin hoitokokemukseen. Normaalitapauksessa apteekkiproviisori voi saada 3 kuukautta hoitomääräyksiä/vuosi. Tämän 3 kuukautta voi toisessa apteekissa saada tekemällä aivan samaa työnkuvaa kuin farmaseutit, ja toisissa apteekeissa hoitamalla apteekkia käytännössä koko vuoden saa samat 3 kuukautta.

Kuitenkin, valintojen tekeminen valvontalautakunnassa ei ole helppoa, kuinka voisikaan papereita katsomalla valita henkilöä, jolla voi katsoa olevan parhaat edellytykset hoitaa apteekkia. Päätöksien läpinäkyvyyttä voisi kuitenkin parantaa, antamalla julkisuuteen ne linjaukset joilla päätöksiä tehdään, jonkinlainen keskusteluhan täytyy edeltää syntyvää päätöstä. Pisteytys ja ranking-listat eivät mielestäni ole realistisia vaihtoehtoja.

Se millaista linjaa valvontalautakuntaa noudattaa, vaikuttaa mielestäni merkittävästi apteekkijärjestelmän tulevaisuuden kuvaan.

Väitöskirja ei sinänsä ole edellytys lääkeyrityksissä työskentelyyn tai viranomaiskontakteihin. Aika harvassa ovat ne lääkefirmat tässä maassa, jotka voivat tarjota tohtorille oikeita miettimis- ja kyseenalaistamistöitä. Poikkeuksia on toki. Pääasiassa nämä tohtorit ovat tainneet työllistyä rekisteröintipuolelle, joka puolestaan on lähes puhdasta asiantuntijahommaa.

Verkosto ja alan kokonaiskuva kyllä syntyy ilman korkeampaa tietämystä vaikkapa nikotiinireseptoreista. Arvostan väitöskirjan saamiseksi tehtyä työtä, mutta kyseenalaistan sen arvon mittarina päätettäessä luvista.

Liiketaloudellisen osaamisen hyödyntäminen on tärkeää apteekkitoimintaa kehitettäessä. Asiakkaan ja yhteiskunnan näkökulmasta on tärkeää, että apteekeissa kehitetään uusia palveluita ja niitä tuotetaan kustannustehokkaasti. Ne resurssit, joita apteekit hyödyntävät ovat lähtöisin veronmaksajien pusseita ja ne ovat viimekädessä rajallisia. Kannustamalla yrittäjyyteen ja toiminnan tosia-asialliseen kehittämiseen voidaan saavuttaa alan yleistä kehitystä, josta hyötyvät kaikki osapuolet niin asiakkaat, apteekkarit kuin yhteiskuntakin. Yrittäjähenkisyyden ei tarvitse olla ristiriidassa apteekin ammatillisten arvojen ja tavoitteiden kanssa vaan ne täydentää toisiaan.
Liiketoiminnallisen (KTM) koulutuksen suorittaneena tiedän, että koulutuksessa lähdetään muutoksesta ja kasvusta. Suunta on eteenpäin ja rajat ovat kaukana. Tarvitaan ripaus hallittua hulluutta. Kaikki pohjautuu osaamisen hyödyntämiseen ja henkilöstön hyvinvointiin. Tämä on melkolailla vastakkaista perinteiselle apteekkitoiminnalle, missä muutokset ovat olleet hillityn hitaita eikä nykyistä järjestelmää saisi mielellään ravistella. Alan omaa osaamista kannattaisi hyödyntää jos sitä löytyy, mutta vielä tärkeämpää olisi osata ottaa oppia alan ulkopuolisillta toimintakentiltä. Asioiden kyseenalaistamista ja perustelua tarvitaan. Taitoja, jotka tohtorikin yllä nosti esille.

Jos haluamme pitää apteekit vain proviisorien hyppysissä, on parempi, että hakuprosessissa kiinnitetään huomiota mahdollisimman monipuoliseen ammatin kehittämiseen. Jos apteekkiluvan edellytykset ovat pelkästään esimies- ja yrittäjyystaidot, voisi apteekin myöntää saman tien kelle tahansa bisnesmiehelle. On parempi antaa muille signaali siitä, että apteekissa tarvitaan muutakin kuin johtamistaitoja.

Tohtorin tutkintoa kommentoisin vielä. Monet alle 40-vuotiaana apteekin saaneet ovat väitelleitä, joka välillä ihmetyttää.

Väitöskirjan tekeminen ei ole pelkästään jotain tutkimuksen tekemistä labrassa, vaan siihen liittyy paljon muutakin. Pakollinen opiskelijoille luennointi ja opettaminen pienryhmissä tuo tietysti kokemusta asioiden selittämisestä. Asioiden yleinen kyseenalaistaminen tulee myös rutiiniksi ja perusteluiden hakeminen kuuluu aina asiaan. Verkostoituminen muiden alan ihmisten kanssa tulee luontevaksi. Itse väitös mahdollistaa työskentelyn lääkeyrityksissä ja viranomaispuolelle, joka antaa kokonaiskuvan alasta sekä selventää apteekin roolia kokonaisuudessa. Liiketaloudellinen puoli on tietysti tärkeä, mutta valtio on lähinnä kiinnostunut siitä, että lääkehuolto toimii. Apteekkarin lompakko ei ministeriötä kiinnosta.

Yhteiskunnan rahoilla harva tekee tutkimusta. Nykyisin rahoitus tulee pääsääntöisesti yliopiston ulkopuolelta esim. säätiöiltä ja yrityksiltä. Moni väitellyt on tehnyt opetustyötä ja tutkimusta alle 2000 palkalla useita vuosia. Monelle väitelleelle ura yliopistossa loppuu virkojen puutteeseen tai kyllästymiseen kiittämättömiin lapsiin.

Jep jep. Mutta jos oikein tulkitsen vaikkapa tuota LHKA-viestiä, siinä koulutusta harkitaan vain rivin ansaitsemismielessä. Siis voi ei, eikö siitä saakaan mitään lisäpojoja!

Niinpä, valtakunnan johdossa on reippaaasti alta nelikymppisiä ministereitä, jotka nippa nappa ovat suorittaneet korkeakoulututkinnon ja sen lisäksi olleet äänessä puoluekokouksissa.

Apteekkipuolella paras työikä ja myös innovatiivisin ikä ollaan muiden palkoilla ja siirrytään monessa tapauksessa jäähdyttelemään apteekkiin. Myös jämähtämisestä yhteen paikkaan pitäisi sakottaa.

Vaikuttaa siltä, että apteekkiluvan hakijoilta pitäisi ensimmäisenä kysyä mikä heidän mielestään on apteekkitoiminnan tarkoitus.
Oma näkemykseni on, että apteekkarin tehtävä on johtaa yritystä, joka yhteistyössä paikallisen terveyspalvelujärjestelmän kanssa tuottaa lääkehoitoon liittyviä asiantuntijapalveluita. Nämä komponentit löytyy myös lainsäädännöstäkin. Luulisi siis tarvittavan sekä lääkehoidollista erityisasiantuntemusta että liikkeenjohdollisiataitoja. Kokemus käytännön apteekkityöstäkin on myöskin tärkeää, mutta onko siitä enää lisähyötyä vaikkapa kymmenen vuoden jälkeen? Ei kai homehtuminen ole tärkeintä. LHKA toiminnasta toteaisin, että edustaa paikallista yhteistyötä, mikä ei ole vielä itsestään selvää apteekkien osalta.
Maalaisjärjellä ajatellen apteekkaria valitessa tulisi käyttää monipuolisia mittareita, joiden tulisi olla sopivasti tasapainossa.
Pieni ajatusleikki voisi olla paikallaan. Jokainen voi pohtia millaisen apteekkarin valitsisi, jos olisi itse valitsemassa toimitusjohtajaa omistamaansa apteekkiyritykseen.
Nykyisin apteekkariksi voi pätevöityä vasta 15 plus vuoden jälkeen. Tästä johtuen apteekkarit ovat 40+ vuotiaita. Samanaikaisesti ministereiksi tai pörssiyhtiöiden hallituksiin mennään alle neljäkymppisinä.

Kröhöm. LHKA-tutkintohan on juuri asiantuntijatutkinto. Mitä ihmettä sillä on tekemistä apteekin johtamisen kanssa? Apteekin johtaminen on ennen kaikkea pisnestä. Sehän on kauppa, vaikka myy erikoistavaraa.

Pitäisikö luvanhakemiseen ottaa mäkihyppyyn tuotu lähtölava- ja tuulifaktori? Asiantuntijatutkinnoista, esim FaT tai LHKA saisi miinuspisteitä ja kaupallisesta ja/tai johtamiskoulutuksesta vastaavasti plussaa.

Pitäisi miettiä myös sitä, onko pikkuruisen apteekin apteekkari pätevämpi hakija kuin yritysmaailmassa vastuullisessa johtotehtävässä ollut. Budjetit ja vastuut ovat sentään eri kertaluokkaa.

Maassa on apteekkeja, joiden henkilökunta voi todella huonosti apteekkarin huonon ja/tai olemattoman johtamistaidon vuoksi. Silti nämäkin apteekkarit kuittaavat itselleen uusia lupia.

Täältäkin ääni avoimuudelle.

Miksei hakijat (ainakin proviisorit, ja tarvittaessa apteekkaritkin) voitais laittaa rankginlistalle - päivitys esim. kuukauden tai 3 kk:den välein. Tietyistä asioista saisi tietyn määrän pinnoja (työkokemus, jatkokoulutus, monipuolisuus, esimiesasema, miten paljon alaisia ollut, kirjallisuus, esitelmätoiminta, yhdistystoiminta jne.) ja tärkeintä olisi listan avoimuus - se julkaistaisiin vaikkapa 4 x vuodessa. Tällöin jokainen vois tarkistaa missä vaiheessa menee, eikä tartteis joka kuukausi raapustella CV ym. kuponkeja tietäen jo lopputuloksen. Toki eri apteekkeihin on eri hakijat, mutta järjestelmällä saataisiin aikaan läpinäkyvyyttä valintoihin, turhat kähmimiset jos niitä keran on niin ne pois ja ennenkaikkea selville se mitkä asiat todella painottuvat valinnoissa (montako vuotta apteekkiproviisorina vastaa esim. farmakognosian tohtorin tutkintoa jne.)

Olen ollut itse lääkealalla lähempänä 20 kuin 10 vuotta erilaisissa tehtävissä ja tänä aikana seurannut apteekkisektoria ensin toiselta puolelta ja nyt olen itse siinä mukana. Luvan haku on käynyt joskus mielessä, mutta todellisuus masentaa. Tuntuu siltä, että lupamenettely on välillä arpajaistouhua. Olen ollut esimiesasemassa pitkään ja käynyt monenlaisia valmennuksia ja nähnyt hyviä ja huonoja esimiehiä. Esimiehiksi ei synnytä vaan valmentaudutaan. Olen itse nähnyt ja kokenut, miten erittäin heikot esimiestaidot omaava voi saada luvan, kunhan rivejä ja opinnäytteitä on riittävästi. En tiedä, millä menetelmällä hakusysteemiä voisi parantaa, mutta on mielestäni jokseenkin liikuttavan hupaisaa, kun hakijat venyttävät CV:tään kaikenmaailman huuhaa-infojen pitämisillä tai artikkeleilla jossain täysin toisarvoisessa lehdessä.

Tohtorintutkinnosta pitäisi saada miinuspisteitä, koska se ei oikeastaan kerro mitään muuta kuin että ihminen osaa lukea, kirjoittaa ja tehdä jokusen päätelmän (yhteiskunnan tuella). Esimiehenä pitää myös olla paljon muutakin kuin FaT, JET, PD, eMBA, MBA tai joku muu. Esimies on ennen kaikkea hengen luoja, ja jos siihen ei pysty, se kyllä näkyy ja tuntuu asiakaspalvelussa. Ja vastuuta pitää antaa ja jakaa, se lisää muiden motivaatiota.

Ehkäpä pitäisi kysyä tulevilta entisiltä työkavereilta ja alaisilta, tulisitko tämän henkilön apteekkiin töihin...

Ehkä koulutusasioita kannattaa kysyä Fimeasta suoraan. Ihmisiä sielläkin on töissä. Itse kyselin PD-opinnoista. Ne eivät ole mitenkään pakollisia, kuten jotkut ovat luulleet.

Olen kuullut, ettei lääkelaitos noteeraa lääkehoidon kokonaisarviointikoulutusta apteekkilupia myönnettäessä. Onkohan tämä totta?

Haastatteluja tai muuta vaativampaa arviointia ei tarvitsisi tehdä joka haun yhteydessä. Kunhan se tehtäisiin edes kerran, olisi jo sekin parempi kuin ei mitään! Yksi haastattelu tai syvällisempi arviointi voisi olla vaikka voimassa sopivan mittaisen määräajan.

Mussuti, mussuti, mussuti. Ehkä olisi parempi siirtyä pois kokonaan nykyisestä apteekkijärjestelmästä? Paljonkohan nuo haastattelutkin maksisivat? Ei niitä varten tule koskaan mitään resursseja.

Se onkin todella ihana!!

Apteekkilupamenettelyn avoimuus ja sitä kautta ennustettavuus on tärkeää sekä yksittäisten proviisoreiden että Suomalaisen apteekkijärjestelmän kehityksen kannalta. Valitettavasti luvan myöntämiskäytäntöjä ei tällä hetkellä voida pitää kovinkaan läpinäkyvinä. Yleisesti apteekkilupapäätöksissä todetaan, että päätökset perustuvat kokonaisharkintaan, missä on arvioitu sekä hakijoiden taitoa että kykyä. Käytännössä käytettyjen termien, taito ja kyky, sisältö jää apteekkiluvan hakijoille hämärän peittoon. Taito ja kyky muodostavat yhdessä koitellun kansalaiskunnon kanssa yleiset virkanimitysperusteet, jotka on kirjattu perustuslain 125§:ään.
Renne Pulkkisen vuonna 2007 valmistunut ja sittemmin palkittu gradu nimeltään virkaan ansioitunein käsitteli virkanimitysperusteita ja virkamiehen harkintavaltaa. Virkanimitysperusteissa taidolla tarkoitetaan lähinnä työkokemuksen ja koulutuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä sen sijaan viitataan tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin. Arvioitaessa yleisten virkanimitysperusteiden hierarkisuutta kyvylle asetetaan yleensä suurempi merkitys kuin taidolle. Tämä ero korostuu kyvyn eduksi erityisesti johtavien virkojen kohdalla, joihin apteekkarin toimikin tulisi rinnastaa. Suoritustason tehtävissä sen sijaan asetetaan yleensä enemmän painoa hakijoiden taidoille.
Mielestäni apteekkilupamenettelyssä apteekkarin toimi rinnastetaan suoritustason toimijaan ja luvat myönnetään yleisiin virkanimitysperusteisiin nähden vastakkaisella tavalla. Apteekkilupien osalta painotetaan työurien pituutta eli taito-osiota kyvykkyyden arvioinnin jäädessä hyvin vähäiseksi. Menettely on johtanut siihen, että ensimmäiset apteekkiluvat myönnetään kun työuraa proviisorina on takana 15-18 vuotta ja jokin pakolliseksi muodostunut lisäkoulutus (PYT, YAT, JET, PD jne.) on hankittu. Käytännössä jokainen apteekkilupaa hakeva proviisori hankkii kyseiset elementit ja näin varteenotettavien hakijoiden joukko on muotoutunut hyvin tasalaatuiseksi, mikä helpottanee lupaa myöntävän viranomaisen tehtävää. Käytäntö on omiaan vähentämään nuorten proviisoreiden halukkuutta hakeutua apteekkityöhön, eikä se myöskään kannusta osaamisen monipuoliseen kehittämiseen.
Mielestäni on aiheellista kysyä miten apteekkilupaa myönnettäessä toteutetaan käytännössä viranomaisen mainitsema kyvykkyyden arviointi. Virkojen osalta kyvyn arviointi pohjautuu soveltuvuusarviointeihin, haastatteluihin ja lausuntoihin. Tällaisia komponentteja ei apteekkilupamenettelyssä tunneta, mistä johtuen arvioinnin toteuttaminen ja sen objektiivisuus jää nykyisellään hämärän peittoon. Voin yhtyä kolumnistin näkökulmaan siitä, että apteekkiluvan hakeminen on niin iso asia proviisorin elämässä, että sen ansaitsisi tulla paremmin selvitetyksi ja dokumentoiduksi.

Ihana otsikko. Meinasin tikahtua hymyyn!

Minusta tuo apteekkilupien hakijoiden nimien julkaiseminen on ollut hyvä askel avoimempaa toimintaa kohti. Hallinto-oikeudessa on kuulemma käyty joskus hakemassa perusteluita valinnoille.

Apteekkariliitto on koko ajan tukenut Fimeaa ja alueellistamista. Maksujen nostaminen on luonnollista, kun talous on ajettu politiikan voimalla kuralle. Nyt ei kannata voivotella maksujen nostoa, tämä kun on vielä alkua.

Ehkä uusi kuopiolainen Fimea voi nyt suuremmilla maksuilla kehittää toimintaansa? Tai ehkä ne rahat kuitenkin menevät viraston siirron aiheuttamiin kustannuksiin. Uusi talokin pitää rakentaa. Myyntilupien hintoja taidettiin nyt nostaa peräti 25%. Ennen muinoin Lääkelaitoksella oli ongelmia rahan kanssa myös, kun ei keksitty minne sitä voisi varastoida. Siis silloin ennen, kun Lääkelaitos vielä kykeni kunnialla pyörittämään myyntilupaprosesseja.

Olin entisessä elämässäni töissä Lääkelaitoksessa, joka oli mukava työpaikka. Nyt kaikkia valtion virastoja koskee valtion tuottavuusohjelma, joka tarkoittaa sitä, ettei lisää virkoja tule. Paitsi niitä sossujen virkoja. Ei siinä paljon voi toimintoja kehittää, jos työaika menee kokonaan laissa määrättyjen tehtävien hoitamiseen.

Ehkä ihan yleisesti tässä maassa voisi selventää valintaperusteita esim. virkoihin. Joissakin virastoissa ylijohtajaksi pääsee ilman suuren yksikön johtamiskokemusta, kansainvälistä kokemusta ja tohtorin tutkintoa, jos vain ministeri niin parhaaksi katsoo.