Palvelut eivät aina heikkene

Ilkka Oksala tarkastelee blogissaan apteekkitoimintaa vähemmän perinteisestä näkökulmasta.

VIIME maanantaina, kun tulin töistä kotiin, ryntäsi yhden vuoden ja kahden kuukauden ikäinen poikani Eino minua tapansa mukaisesti eteiseen vastaan. En yleensä saa asuntomme ovea edes auki, ennen kuin kuulen Einon kiljuvan riemusta ja nauravan, kun hän tajuaa minun saapuneen. Tämä hetki on mahtava. Sitä ei oikein voi verrata mihinkään.

Nyt maanantaina Eino oli aiempaa tiiviimmin koko illan seurassani, vaikka jouduin aika paljon keskittymään erilaisiin kodin askareisiin. Einolle riitti, että hän oli koko ajan samassa huoneessa isänsä kanssa ja sai välillä vääntää kättä kanssani. Liekö tämä muutos seurausta pojan kasvamisesta vai siitä, että takana oli viikonloppu, jolloin ehdin viettää aikaa Einon kanssa.
Eino on menossa päiväkotiin tammikuun alussa. Olemme koko perhe kiertäneet Töölön päiväkodeissa tutustumassa niiden toimintaan. Hyviltä ovat vaikuttaneet.

Muutoinkin olen ollut erittäin tyytyväinen yhteiskunnan lapsiperheille tarjoamiin palveluihin. Niin perhevalmennus, toiminta synnytyssairaalassa kuin myös neuvolat ovat tarjonneet erinomaiset palvelut. Leikkipuistoja on paljon ja niissä on toimivat laitteet ja paljon leluja hiekkalaatikolla leikkimistä varten. Puhumattakaan niiden leikkipuistojen palveluista, joissa on ohjaajat ja tarjolla päivittäin valtavasti ohjattua toimintaa lapsille ja heidän vanhemmilleen.

Olen erittäin myönteisesti yllättynyt palvelujen määrästä ja laadusta. Pelkästään julkisuutta seuraamalla kun saa käsityksen, että lapsiperheiden palveluja jatkuvasti vain leikataan ja juuri mitään ei ole enää jäljellä.

Itse asiassa niin kauan kun muistan – ja muistan yhteiskunnallisia asioita 1970-luvun lopulta alkaen – on julkisuudessa jatkuvasti marmatettu lapsiperheiden palveluiden alasajosta. Jos näitä palveluja on siis koko ajan heikennetty ja vielä nytkin ne ovat erinomaiset, niin kuinkahan mahtavat ne ovat ennen olleet. Olikohan niin, että 1920-luvulla lapsiperheiden olot olivat parhaimmillaan? Tuskin.

Koskahan joku erityistutkija tai päivystävä dosentti vihdoin myöntäisi, että lapsiperheiden palvelut ovat Suomessa hyvät, ja että niihin koko ajan panostetaan ja niitä myös kehitetään.

Tietenkään palvelut eivät ole täydelliset. Ainahan parantamisen varaa on.

Kysymys on asenteesta. Ajattelemmeko, että lasi on puoliksi tyhjä vai että se on puoliksi täynnä. Suosittelen jälkimmäistä asennoitumista. Se tekee elämästä paljon mukavamman.

Ilkka Oksala

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.