Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Pallo on ilmassa

12.03.2010 08:15

PING PONG. Edes ja takaisin. Syöttöjä toiselta toiselle ja maaliin!

Niin kulkee pallo taitavien pelaajien kesken. Ja niin näyttää nyt viimein kulkevan myös kommunikaatio apteekkilupaa hakevien proviisoreiden ja niitä myöntävän viranomaisen, Fimean, kesken.

Fimean maaliskuun lopulla järjestämä keskustelutilaisuus apteekkiluvista on hieno osoitus aivan uudenlaisesta viranomaistoiminnasta ja avoimuudesta. Avoimuutta on jo pitkään kaivattu erityisesti apteekkilupahakuprosessin sujumisesta; sen osoittaa tammikuisen blogini herättämä kommenttiryöppy.

Apteekkilupaprosessi on haastava monella tapaa. Lähtökohtaisesti prosessi tuottaa pettymyksen suurimmalle osalle hakijoista ja riemunkiljahduksia vain sille yhdelle. Pettymyksen kestää kuitenkin katkeroitumatta, mikäli sille on hyvät syyt: perustellusti ja oikeutetusti parempi voitti.

Toivoa sopii, että kevään apteekkilupakeskustelusta tulee hedelmällinen ja että se kantaa satoa. Malttia, viisautta ja avointa mieltä siis kaikille siihen osallistuville! Apteekkarilehti ja Apteekkari.fi seuraa asian kehittymistä tiiviisti – tervetuloa jatkamaan keskustelua sivuillemme!

P.S. Parempaa ei voida rakentaa, jos vanhaa ei tunneta. Kuka siis tuottaisi vuosikymmenten aikana käydyt hakuprosessit sellaiseen muotoon, että niiden tarkastelu erilaisista näkökulmista onnistuisi? Olisiko tässä hyvää työsarkaa esimerkiksi opiskelijoille ja graduntekijöille?

Inkeri Koskela

Kirjoittaja on Apteekkarilehden toimitussihteeri.

Takaisin

Kommentit (10)

Epätietoinen

Nimimerkki eräs hakija: "Tilatkaapa Fimealta kymmenen minka tahansa apteekin lupapäätöksien yhteenvetotaulukot ja muistiot, ja tehkää analyysi".

KYSYMYS: Onko noin vain tilattavissa ? Siis saako kuka tahansa tilattua em. yhteenvetotaulukot ?

(Ei otsikkoa)

Olisi edistystä jos päästäisiin edes siihen, että jokaisen hakijan ei tarvitsisi liittää hakemuksiin todistusta siitä, että ei ole konkurssissa tai holhouksen alla. Nämä dokumentithan voisi pyytää luvan saaneelta ennen kuin lupa tulee lainvoimaiseksi. Samoin todistus proviisoriksi laillistamisesta on turha, kun tiedot saa kohta tarkistettua netistäkin.

Kultapossulainen

Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Olen ymmärtänyt kyllä, ettei valtio ole kauheasti resursseja antanut itse valintaan. Siis valinta on tehtävä halvalla ja tehokkaasti. Nyt kun lupamaksujakin on nostettu reilusti niin ehkä osan noista rahoista voisi käyttää itse valintaprosessiin, vai menevätkö ne niiden 200 viran siirtoon Kuopioon. Kustannukset ovat kuulemma peräti 42000€/ yksi virka. Tai ehkä hakijat voisivat omasta pussistaan maksaa haastattelun järjestämisen ja soveltuvuustestin kustannukset? Viranomaiset voisivat kyllä toisiltaan kysellä noita varallisuusasioita. Poliisivaltiossa kun eletään, jossa kaikilla viranomaisilla on kaikki mahdollinen tieto ja oikeus kysellä yksityisten hakijoiden asioita.

eräs hakija

Nimimerkille Mutta Mutta. Jos haluaa lähteä tuolle linjalle... Harva työnantaja kysyy todistusta kultapossukerhon jäsenyydestä. On eroa todistuksella ja todistuksella... Lisäksi harva saa työpaikan pelkästään lähettämällä CV:n. Mutta apteekin voi saada ilman haastattelua ja testejä.

MUTTA MUTTA

Todella hienoa, että asioista keskustellaan. Ikävää, ettei kaikki pääse paikalle, mutta voihan siitäkin jo purnata. Ei ainakaan tarvitse sijaiselle maksaa korkeampaa palkkaa firman kautta. Samalla voisi keskustella koivuhalkojen terveysvaikutuksista:).

Miksi työhaastatteluihin aina pitää ottaa todistukset mukaan? On työnantajan velvollisuus hankkia ne virkansa puolesta! Lakia voisi muokata uusiksi.

Miksi apteekkariksi ei pääse, jos ei ole apteekkissa ollut töissä? Lakiin on heti tultava muutos!

toisen polven maalaisapteekkari, Tapio Heilala

"Eräs hakija" puhuu asiaa. Suunnilleen samanlaisen kuvan olen prosessista muodostanut ihan omalla järjellä. Maanantaina 29 3 2010 pitäisi mennä paikalle keskustelu / kuulemistilaisuuteen, mutta taitaa tulla ongelma ...Mistä saada farmaseutti pitämään Siikaisten apteekkia auki ?

Taidanpa tyytyä siihen, että lähetän Fimeaan muutaman kysymyksen kirjallisena.

eräs hakija

Faktaa tai fiktiota...Miksei lupapäätöksistä voisi yhden väitöskirjan tehdä, mutta ilman sitäkin päätöksistä voi tehdä selvän johtopäätöksen. Niissä ei ole mitään linjaa. Tilatkaapa Fimealta kymmenen minka tahansa apteekin lupapäätöksien yhteenvetotaulukot ja muistiot, ja tehkää analyysi. Ulospäin prosessi näyttää siltä, että ensin päätetään henkilö, jolle lupa halutaan antaa, ja vasta sitten muodostetaan perustelut. Todella hyvä, että Fimea on huomannut muutoksen tarpeen. Ja samalla voisi hakemuksesta poistaa vaatimuksen toimittaa omavaraisuustodistus ja ote holhousasioiden rekisteristä. Lupaviranomainen voi pyytää nämä tiedot suoraan maistraatista tai käräjäoikeudesta. Turha maksu hakijalle.

Valituksiin kyllästynyt

Miksei isompaa yritystä pyörittänyt voisi mennä pienen apteekin apteekkarin ohi? Mielestäni eräs kansainvälisellä puolella johtotehtävissä ollut proviisori kerran totesi, että miksi hänen pitäisi lähteä muutamaksi vuodeksi "puotipuksuksi" saadakseen luvan 20 vuoden johtamiskokemuksen jälkeen? Ja miten YA:n sivuapteekin hoitaja eroaa pikkuapteekin apteekkarista? Huonompana, kun on palkkarenki,
vai?
Jos lupa aina annettaisiin apteekkarille, ei alalla tulisi uudistuksia ja keskustelua.

Eiköhän joku sosiaalifarmasisti voisi lupa-arkistosta yhden väitöskirjan puristaa.

apteekkari

Yksi suomen edesmenneistä presidenteistä on sanonut
"Kaiken viisauden alku on tosiasioden tunnistaminen"

Apteekkilupapäätöksiä on tähän mennessä tehty
kirjavilla perusteilla. Päätöksiä tehnyt virkamieskoneisto
puhuu hakijan "kokonaiskuvasta".--Kokonaisuus ratkaisee.

MUTTA MUTTA päätöksiä seuranneena voisi
kuvitella, että päättäjillä on aina joku asia etusijalle.
Yhdessä vaiheessa on suosittu tohtorin väitöskirjaa ohitse apteekkarikokemuksen, toisella ajanjaksolla on yliopiston apteekin
hoitaja ohittanut pienen apteekin apteekkarin, kolmas tyylisuunta on semmoinen, jossa sairaala-apteekkari menee ohi pienen maaseutuapteekkarin monen vuoden kokemuksen.

Virkamies on ainakin suusanallisesti sanonut, että apteekkkarin pitää onnistua omassa apteekissaan ainakin 4-5 vuotta ennen kuin hän saa uuden apteekin. Tämä raja on monta kertaa jäänyt toteutumatta. Voisi suorastaan luulla, että lääkelaitoksella on suosikkijärjestelmä. MUTTA -- EI TIETENKÄÄN NÄIN VOI OLLA.

MUUTOS ON TARPEEN

Leena Heikkilä

Minusta se Lääkelaitoksen puolustaminen siirtoa vastaan oli myös hyvä osoitus uudenlaisesta viranomaistoiminnasta. Samoin se maksujen korottaminen.

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.