Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Optimisti vai pessimisti?

25.02.2010 06:06

TULEVAISUUDEN odotusten suhteen suomalaiset voi jakaa kahteen ryhmään: optimisteihin ja pessimisteihin. Kukin meistä päättää itse kumpaan ryhmään kuuluu.

Optimistin mielestä tämä talvi on ollut mahtava. Ladulle on päässyt ihan Helsingin kantakaupungista saakka. Optimisti on varma, että ne lapset, jotka ovat saaneet nauttia tämän talven, ovat jatkossakin hyvin onnellisia ja iloisia. Optimisti tietää, että seuraavana talvena on myös kaunista.

Pessimisti laskee kauhulla niitä kustannuksia, jotka syntyvät asuntojen lämmittämisestä ja lumitöistä. Pessimisti on varma, että ensi talvena saadaan taas räntää ja vettä. Pessimistin koko elämä on yhtä marraskuuta.

Optimisti uskoo, että suomalaiset jatkossakin haluavat ostaa lääkkeensä turvallisesti erinomaisesti palvelevasta apteekista. Pessimisti on varma, että muutaman vuoden kuluttua lääkkeitä myydään kaupoista samalta hyllyltä kuin tupakkaa ja keskiolutta.

Pessimisti tietää, että Suomi ei selviä tästäkään lamasta. Pessimisti kertoo omalla työpaikallaan varmaa tietoa kaikkien irtisanomisesta ja yrityksen konkurssista. Yleensä pessimisti kärsii talouden hyvinä vuosina. Hän kun ei voi sietää onnellisia ja hyvinvoivia ihmisiä. Pessimisti on onnellisimmillaan aina talouden taantuman aikana. Silloin hän kokee itsensä hyvin tarpeelliseksi. Pessimisti toivoo laman jatkuvan ikuisesti.

Optimisti ei iloitse lamasta. Hän kärsii havaitessaan työttömyyden kasvavan. Optimisti tietää Suomen selviävän tästäkin lamasta. Optimisti muistaa, että Suomi on ennenkin selvinnyt.

Pessimistin mielestä Suomen voittama jääkiekon maailmanmestaruus jää ainutkertaiseksi iloksi. Sitä paitsi pessimisti muistuttaa, että vuoden 1995 kisoihin eivät NHL-ammattilaiset osallistuneet. Optimisti sitä vastoin on varma, että näissä olympiakisoissa – tai ainakin seuraavissa kisoissa - kiekkoleijonat voittavat kultaa. Optimistin silmään tulee aina kyynel kun hän muistelee vuoden 1995 maailmanmestaruutta ja Ville Peltosen kolmea maalia.

Optimisti kuolee onnellisina tietäen eläneensä ihanan elämän. Pessimistin koko elämä on ollut kuoleman odottamista.

Ilkka Oksala

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja 1.3. alkaen.

Takaisin

Kommentit (6)

Mitään ei tapahdu?

Täällä palstalla on haukutti Sirpa Peuraa, virkamiehiä ja kuopion sosiaalifarmasisteja. Voisko joku viisaampi tosiaan kertoa kuka apteekkien toimitusmaksusta oikein päättää?

Kenellä on valta?

Vaikea kuvitella miten päättäjiin voisi vaikuttaa. Pääkirjoituksessa puhutaan jostain "viranomaisten toimenpiteistä", joilla nykyiseen tilanteeseen on päästy. Sillä lienee tarkoitetaan ministeriön virkamiehiä, jotka vain toteuttavat poliittisiä päätöksiä? Eikö asiat riipukkaan politiikasta vaan virkamiesten päätöksistä?

Tiukkapipo

Voisiko Apteekkariliitto kuitenkin julkaista virkamiesmäistä faktaa apteekkien tuloksesta? Verotilastojen kärjessä vuosikymmeniä pyörineet apteekkarit kun eivät oikein tunnu saavat suurelta yleisöltä ymmärrystä. Ehkä apteekeilla sitten kuitenkin menee ihan mukavasti?

(Ei otsikkoa)

Tervetuloa Ilkka Oksala!

Minua miellytti tuo avarakatseinen avauksesi. Jos olisit kirjoittanut virkamiesmäistä faktaa, olisin aprikoinut mahdollisuuksia johtaa tällähetkellä hiukan katkeroitunutta ja osittain tiukkapipoista apteekkarikuntaa, jolla on vaikea katsoa myönteisesti tulevaisuuteen. Meidän on oltava kuitenkin optimisteja, sillä muuten emme löydä hyvää polkua tulevaisuuteen.
Odotan kokonaisnäkemystä apteekin ja liiton roolista yhteiskunnassa, yhteistyökykyä jäsenistön, liiton henkilöstön ja sidosrymien kesken sekä taitoa käyttää liiton resurssit oikein.

Onnea työllesi!

Oma onni paras onni

Kai nuo kaikki riippuvat politiikasta. Jos Keskusta on seuraavassa hallituksessa, ei maaseudun apteekkeja ruveta lopettamaan. No nyt on kyllä keskustalaisen ministerin toimesta päästy nykyiseen tilanteeseen apteekkipuolella ja viranomaisten maksuissa. Ehkä kuitenkin on pääasia, että rahaa riittää maataloustukiin ja alueellistamiseen.

apteekkariliiton jäsen

Onneksi olkoon uuden haastavan työpaikan johdosta !

Nyt Oksalan pitää kääriä hihat ja ryhtyä toimiin.
Teoretisointi on kivaa ja opettavaista, mutta palkka tulee
työn teosta.

-miten turvataan syrjäseudun pienten apteekkien elinkelpoisuus
kun e-reseptiin virittäytyminen maksaa enemmän kuin apteekin
yhden vuoden kirjanpidollinen tulos

-.miten saadaan viranomaiset kiinnostumaan ja valvomaan
"oikeista asioista"

-miten saadaan lääkärit puhaltamaan samaan hiileen apteekkien
kanssa

-miten saadaan farmasialiitto ajamaan apteekkien etuja entistä
paremmin

Tehtävät odottaa, mars töihin 1. 3 .

Juristille selvät ohjeen suoraan NALLE PUHin kirjasta
PRIORISOI, DELEGOI, KOMMUNIKOI, KONTROLLOI, PALKITSE

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.