Oppia muilta
02.09.2010 06:15
Ilkka Oksala tarkastelee blogissaan apteekkitoimintaa vähemmän perinteisestä näkökulmasta.
OPINTOJENI jälkeen aloitin työelämässä 1990. Vuodesta 2001 saakka olen pyrkinyt minimoimaan niiden tuntien määrän, jotka työn merkeissä joudun olemaan Suomen rajojen ulkopuolella. Edellisissä työtehtävissäni onnistuin tässä erinomaisesti.
Tulin 2000-luvun alussa siihen tulokseen, että kaikki työtunnit on käytettävä siten, että ne maksimaalisella tavalla palvelevat oman työnantajan tuloksentekotavoitetta. Tuolloin oli täysin selvää, että ulkomailla työn puolesta vietetty aika oli pois varsinaisesta työstä.
Yleisesti ottaen olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että suurin osa kansainvälisistä kokouksista on ajanhukkaa. Mistään todellisesta ei koskaan puhuta, mistään todellisesta ei koskaan päätetä.
Tällä asenteella lähdin kansainväliseen farmasian asioita käsittelevään kongressiin (FIP) Lissaboniin.
On pakko myöntää, että yllätyin todella myönteisesti tämän kokouksen ja siihen kuuluvien erilaisten seminaarien tasosta. Ne olivat pääosin hyvin konkreettisia ja niistä saatu tieto monelta osin jopa hyödynnettävissä omassa työssäni Suomen Apteekkariliitossa. Olen tyytyväinen, että voitin ennakkoluuloni ja osallistuin FIP-kokoukseen.
Erityisen tyytyväinen olen siihen, että tämä kokous järjestettiin juuri nyt, kun olemme Apteekkariliitossa uudistamassa strategiaamme. Lissabonissa tulin vakuuttuneeksi siitä, että suomalaisten apteekkien ongelmat ovat hyvin samankaltaisia kuin monessa muissa maissa. Monissa maissa ongelmat ovat meitä paljon suuremmat, ja joissain on niitä jo onnistuneesti yritetty ratkaistakin.
Itse asiassa meillä suurimmat haasteet ovat vielä edessä. Näihin haasteisiin vastaaminen edellyttää myös Apteekkariliitolta uudenlaista otetta. Erityisesti jäsenille tarjottavia palveluita on kehitettävä.
Ajatus siitä, että on olemassa puhdas ja oikeaoppinen farmaseuttinen linja ja sitten on erikseen apteekkitalouteen keskittyvä toinen linja, jotka eivät ole vuorovaikutuksessa keskenään, on täysin kestämätön.
Koko ainutlaatuisen apteekkijärjestelmämme oikeutus perustuu korkeatasoiseen farmaseuttiseen osaamiseen. Toisaalta on täysin selvää, että apteekkitoiminnan kehittäminen edellyttää liike-elämän lainalaisuuksien nykyistä selvästi parempaa ymmärtämistä.
Apteekin palveluiden kehittäminen edellyttää realistista arviota siitä, tuovatko uudet palvelut voittoa vai onko nekin tarkoitus rahoittaa joillain muilla apteekin tuotoilla. Toisaalta on välttämätöntä kehittää uusia tapoja ansaita, koska lääkkeiden toimittamisesta saatavien tulojen määrä on jatkuvassa laskussa.
Näiden uusien palveluiden on perustuttava farmaseuttiseen osaamisen, koska vain siten apteekeilla voi niissä olla muita parempaa osaamista. Muissa asioissa joillain muilla on meitä parempi osaaminen.
Joskus kotimaan haasteiden selkeämpi ymmärtäminen tuntuu edellyttävän niiden tarkastelua muiden maiden apteekki-ihmisten kanssa ja jopa Suomen rajojen ulkopuolella.
Ilkka Oksala
Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.
Kommentit (7)
Apteekkialan suurimmat haasteet eivät löydy sen talousongelmien ratkaisemisesta, vaan siitä, onnistuuko kunniakas ja perinteikäs ala löytämään keinot selvitä muuttuvassa maailmassa. Yksinomaan lääkejakelun kustannusrakenteeseen keskittyminen ei ole älyllisesti haastavaa eikä tarjoa apuja seuraavaa kahta vuotta pidemmälle.
Mikäli apteekkilaitos ei löydä punaista lankaa sen suhteen, miten perinteikäs käsityöala muutetaan ammatilliseen osaamiseen perustuvia palveluja tuottavaksi alaksi, voidaan hyvä tulevaisuus unohtaa ja keskittyä erikoistavarakaupan osana rikastuttamaan tuotevalikoimaa vaikkapa edellisen kommentoijan mainitsemilla kosmetiikalla ja seksivälineillä.
Yhteiskunta, valtio tai millä ikinä nimellä sitä nyt kutsutaankaan löytää aina keinot vähentää omia kustannuksiaan eikä se ole useinkaan halukas kompensoimaan muille aiheuttamiaan menetyksiä. Ikävä kyllä tällä hetkellä apteekkilaitosta seuratessa tulee mieleen omilleen muuttanut opiskelijapoika, joka muuttunutta toimintaympäristöä kauhistellessaan päättäää kirjoittaa kirjeen äidilleen, jossa pyytää tätä lähettämään rahaa.
Lääketaksan muuttaminen olisi tietysti kaikista paras ratkaisu, mutta epäilenpä mahdetaanko sitä muuttaa. Se nyt on selvä, ettei lääketaksa takaa pienille apteekeille riittävää katetta, kun se ei riitä kohta enää suurillekaan apteekeille. Olisihan se mukava muutenkin, jos apteekkien kate tulisi varsinaisesta leipätyöstä eli lääkkeiden myynnistä, eikä kaikista muista oheistuotteista kuten seksivälineistä ja luontaistuote-sälästä.
Nyt ei ole kommentaattori ymmärtänyt lainkaan apteekkimaksuasiaa. Lääketaksa ja apteekkimaksu ovat kytkyssä toisiinsa. Lääketaksan taso on aikanaan määritelty siten, että pienikin apteekki sillä pärjää. Koska samaa taksaa käyttävät kaikki apteekit (=tällä taataan lääkkeiden samanhintaisuus koko maassa), suuret apteekit pärjäisivät sillä liiankin hyvin. Siksi apteekkimaksulla leikataan isoilta apteekeilta ns. "löysät pois" valtion kirstuun. Siitä voidaan toki olla montaa mieltä, takaako lääketaksa enää riittävää katetta pienille apteekeille.
Apteekkitoimintaan yhteiskunta ei satsaa sentin puolikastakaan, sensijaan yhteiskunta säästää apteekin maksuttomilla palveluilla vuosittain jopa puoli miljardia (tutkimus 02/2010).
Tästä huolimatta apteekit maksavat ylimääräistä veroa, apteekkimaksua keskimäärin 7 prosenttia. Miksi ihmeessä?. Ei muillakaan aloilla ole tällaista veroa, eikä apteekkien kannattavuus enää ole muita aloja parempi.Apteekkimaksua on perusteltu suurten ja pienten apteekkien välisen kannattavuuseron tasaamisella. Tämä tasaaminen on ihan ok, mutta se voitaisiin tehdä hyvin ilman, että valtio ottaa välistä.
Tällä hetkellä keskustellaan siitä, voisivatko sivuapteekkien apteekkimaksut poistaa ja pitäisikö suurempien apteekkien maksaa tämä valtion tulonmenetys, kun oikeasti pitäisi keskustella siitä, miksi apteekkien ylipäätään pitää maksaa keskimäärin 7 prosentin ylimääräistä veroa, kun sitä ei voi enää perustella esimerkiksi alan hyvällä kannattavuudella?
Takaa parvelta on vaikea nähdä onko eturivin proviisorin lautasella puuroa vai velliä. Näen yhteiskunnan tuen laajempana käsitteenä ja siksi luen yhteiskunnan tueksi myös sääntelyn. Joka tapauksessa tällä detaljilla ei kritiikkini sisällön kannalta ole juurikaan merkitystä.
Edellisellä kommentoijalla meni puurot ja vellit sekaisin, kun viiittasi apteekkien elävän yhteiskunnan tuella. Tällaista tulkintaa kuulee aika usein tietyn ammattikunnan edustajilta ja joskus jopa virkamiesjoukosta. Tässä pieni kertauskurssi niille joilla edes perusasiat eivät ole tiedossa: Lääkekorvaukset ovat osa sosiaalivakuutusjärjestelmää, joka on tarkoitettu potilaiden tueksi, ei apteekkien. Apteekit tekevät Kelalle kuuluvaa työtä välittäessään lääkekoraukset ostojen yhteydessä. On selvää, että korvausjärjestelmä mahdollistaa monelle potilaalle lääkehankinnat jotka muuten eivät ehkä toteutuisi, mutta näinhän sen juuri on tarkoitus ollakin. Itse apteekkitoimintaan yhteiskunta ei satsaa sentin puolikastakaan, kaikki investoinnit tekee apteekkari ihan omalla (ja aika usein pankin) rahalla. Kyllä tätä järjestelmää on ihan faktojenkin pohjalta helppoa puolustaa.
Onneksi olkoon toimitusjohtajalle oivalluksenne johdosta. Toivottavasti koettu välähdyksen kirkkaus oli suurempi koettuna kuin minä se ruudulta lukijalle välittyi.
Jo kauan aikaa sitten edesmennyt valtionpäämies ilmaisi tosiasioiden tunnustamisen olevan kaiken alku kaikelle viisaudelle. Tosiasia on myös se, että siirtymä sanoista tekoihin voi olla myös toisinaan pitkä.
Toivottavasti voitte valoittaa tämän jälkeen sitä, miten strategiaanne suunnitellaan. Ollaanko myös tässä valmiita lähtemään hakemaan uusia ulottuvuuksia vai löytyvätkö vastaukset kotimaisessa seminaaripöydässä kansainvälisen ulottuvuuden löytyessä konsulttifirman pääkonttorin sijainnista. Tuttua ja turvallista. Mikäs siinä, ovathan ne pojat ihan mukavia.
Apteekkilaitosta seuranneena olisin toivonut, että olisimme saaneet ministeriötason virkamieheltä hieman enemmän näkemystä siitä, mihin suuntaa apteekkitoimintaa tulisi kehittää. Alkujakson ammatillisuuden ja farmaseuttisen pedanttisuuden kehumisen jälkeen olemme nyt siis päätyneet siihen, että talouttakin pitäisi hoitaa, jotta tehtävät saadaan suoritetuksi. Näistä on toki kiva lukea, mutta joudummeko vielä pitkään odottamaan todellista näkemystänne siitä, miten toimintaa jatkossa viedään eteenpäin potilaiden/asiakkaiden - siis todellisten loppukäyttäjien parhaaksi. Oletan, että ette ole täysin sokea suurimmille käytännön lääkehoidon ongelmille, joista valtaosa voitaisiin ratkaista murentamalla apteekkipuolen ja terveydenhuollon raja-aitoja. Yhteinen työ potilaan parhaaksi katkeaa harmittavan usein tiedonkulusta ja ammatillisista raja-aidoista johtuviin ongelmiin.
Myönnän että tehtävänne on vaikea, sillä hädänalaisten ihmisten ongelmilla yhteiskunnan tuella toimiminen vaatii taitavaa pelisilmää, jotta ei tule leimatuksi järjestelmän hyväksikäyttäjäksi. Bloginne antaa kuitenkin jo viitteitä siitä, että olette ymmärtänyt oivaltamisen joskus olevan tehokasta puurtamistakin tehokkaampaa. Ehkäpä tästä päästään joskus eteenpäin.
P.s. Keski-ikäinen pienen lapsen isä on apteekissa kuin turkkulainen helsinkis ja herättää varmasti naisfarmaseutin sisäisen tarpeen auttaa. Niistä apteekkikokemuksista oli ihan kiva kuulla, vaikka kuuluttekin apteekkiasiakkaana ns. marginaaliin.