Apteekkari
lauantai 18.05.2024

Onko Facebook vakoilukone?

13.05.2011 07:00

SALASSAPIDETTÄVIÄ tietoja julkaisevan Wikileaks-sivuston perustaja Julian Assange kohahdutti hiljattain maailmaa toteamalla Facebookin olevan tyrmistyttävä vakoilukone. Assangen mukaan Facebookissa on maailman kattavin tieto ihmisistä, heidän osoitteistaan, syntymäpäivistään, harrastuksistaan ja viestinnästään muiden kanssa. Assangen mukaan Facebook on rakennettu siten, että kaikki sinne tallennettu tieto on mahdollista luovuttaa vaikkapa Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun käyttöön. 

Pian Assangen ilmoituksen jälkeen Sonyn pääjohtaja Howard Stringer julkaisi tiedotteen, jossa hän pahoitteli tietomurrosta Sonyn Playstation-pelikoneen käyttäjille aiheutunutta haittaa. Tapauksesta toistaiseksi tihkuneiden tietojen mukaan tietomurrossa varastettiin arviolta 70–100 miljoonan ihmisen käyttäjätiedot Sonyn palvelusta.

Hyvä nyrkkisääntö onkin, että kaikki minkä verkkoon joskus tallentaa, todennäköisesti myös sinne jää. Eräs ystäväni kertoi eronneensa Facebookista, mutta tuli lopulta toisiin ajatuksiin ja halusi aktivoida profiilinsa uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen. Kaikki Facebookiin tallennettu vanha tieto ja kuvamateriaali oli palautunut uudelleen näkyviin. 

Helsingin Sanomien kyselyn mukaan vain 8 prosenttia 11202 vastanneesta uskoi tietojensa olevan Facebookissa hyvässä tallessa. Kiinnostavaa onkin, että näytämme tiedostavan tietoturvaongelmat, mutta silti toimimme verkossa melko huolettomasti. Itsekin olen ladannut Facebookiin huomattavan määrän kuvamateriaalia harrastuksistani, ja löytyypä palvelusta muutama 1980-luvulla otettu lapsuudenkuvakin – henkilökohtaista historiaa ja tyypittelyn mahdollistavaa kuvamateriaalia siis. 

Silti luotan sosiaalisen median yhteisölliseen voimaan. Kun Facebookin havaittiin muuttaneen käyttöehtoja keväällä 2009, käyttäjät älähtivät ja yhteisön perustajan Mark Zuckerbergin oli tiukennettava yksityisyydensuojaa. 

Jos Facebook kuitenkin päättää jälleen höllentää tietoturvakriteerejään, harkitsen uudelleen palvelusta eroamista. Poisjäämisestä koituisi kuitenkin itselleni henkilökohtainen tappio. Menettäisin merkittävän yhteydenpitokanavan ystäviini, enkä olisi enää niin hyvin perillä ajassa vaikuttavista tapahtumista ja ilmiöistä. Sosiaalinen media on nivoutunut niin kiinteäksi osaksi elämäämme, että tietoturvahuoletkaan eivät saa meitä hevillä luopumaan siitä.

Ilkka Salmela

Kirjoittaja on Apteekkariliiton verkkotiedottaja.  

Takaisin

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.