Oikaisun paikka
15.10.2010 08:00LÄÄKETEOLLISUUS hakee uutta bisnestä erilaisista asiakas- ja potilaspalveluista perinteisten rahavirtojen kaventuessa, Mediuutiset uutisoi lokakuun alussa (1.10.). Tulossa on muun muassa elämäntapavalmennusta pitkäaikaissairaille, kuten diabeetikoille, vanhusten lääkehoidon varmistamista ja tupakasta vieroitusta.
”Kun kukaan muu ei tunnu tekevän mitään ennaltaehkäisevän hoidon edistämiseksi, saa lääketeollisuus mielihyvin pallon kannettavakseen”, Mediuutisten päätoimittaja Kimmo Seppälä kirjoitti lehden pääkirjoituksessa lokakuun alussa.
Väärin meni, ikävä kyllä.
Kaikki yllä mainitut ”innovaatiot” ovat palveluita, joita yksityiset apteekit ovat tarjonneet jo pitkään ja tarjoavat yhä enenevissä määrin. Kiitosta nämä apteekkien palvelut ovat saaneet roppakaupalla niin ministereiltä kuin terveydenhuollon viranomaisiltakin. On harmi, ettei tämä ollut Mediuutisten tiedossa.
Apteekissa palveluiden takana on rautainen ammattitaito ja laadukkaat lisäkoulutukset – ei teollisuuden äkkiä kyhäisemä keino hankkia lisätuloja.
Esimerkiksi lääkehoidon kokonaisarviontikoulutuksen (LHKA) oli vuoden 2009 loppuun mennessä suorittanut 114 proviisoria ja farmaseuttia, ja koulutusmääriä on lisätty jatkuvasti. Palvelua tarjotaan jo yli 40 apteekissa.
Jokainen, joka on lukenut Apteekkarilehdessä julkaistuja potilastapauksia palvelun merkityksestä asiakkaan ja tämän läheisten elämänlaatuun - ja myös lääkekustannuksiin - tietää, että palvelu on kullan arvoinen. Lääkitys kuntoon –palstan jutuista koottua erillisjulkaisua lähetettiin juuri vanhusten oikeuksia voimakkaasti puolustavalle Sirkka-Liisa Kivelälle jaettavaksi Turun Lääketiedepäiville – hän otti ne ilomielin jaettavakseen, ja pyysi lisää.
Palstalla on myös julkaistu ensimmäisiä astman erityispätevyyttä suorittavien proviisoreiden ja farmaseuttien potilastapauksia. Tulos on sama: apteekin ammattilaisen puuttuminen lääkehoitoon on tuonut dramaattisen muutoksen elämänlaatuun ja vointiin.
Ensimmäiset astman hoidon erityispätevyyden saaneet farmaseutit ja proviisorit valmistuivat vuonna 2008, ja 15 uutta kurssilaista valmistunee vuoden 2011 aikana. Vastaavaa koulutusta suunnitellaan myös diabeteksen hoidon tukemiseen.
Jo nyt yksityisissä apteekeissa astmaatikkoja palvelee yli 700 astmayhdyshenkilöä, eli erityisesti astman ja allergioiden hoitoon perehtynyttä farmaseuttia tai proviisoria. Vastaavanlaista erityisosaamista tarjotaan myös diabetes-ja sydänpotilaille: apteekeissa heidän palvelemiseensa on syventynyt yhteensä lähes 1 300 apteekin eli terveydenhuollon ammattilaista.
Myös tupakasta vieroitukseen ja painonhallintaan apteekista saa aina ammattiapua. Apteekkien roolia savuttomuustyössä on kuvattu muun muassa tupakoinnin lopettamisen Käypä hoito –suosituksessa ja hallituksen terveyden edistämisen politiikkaohjelmassa.
Hengästyttävän listauksen uusimpana, konkreettisesti hengästyttävänä palveluna on apteekin tuki liikunnan kannustajana ja liikunnan merkityksen korostajana eri sairauksien hoidossa. Liikkujan Apteekki –hanke on lähtenyt hyvin käyntiin, esimerkiksi Kaarinan apteekissa pelkästään luentotilaisuus liikunnan merkityksestä keräsi satapäisen yleisön.
Jos nämä eivät ole ennaltaehkäisyä ja potilaan hoitoa tukevia palveluita, niin mitkä sitten ovat?
Inkeri Koskela
Kirjoittaja on Apteekkarilehden toimituspäällikkö.
Takaisin
Kommentit (6)
Minäkin olen sitä mieltä, että Inkerin juttu pitää laittaa Mediuutisiin. Eikä haittaisi vaikka vähän aktiivisemmin muutenkin pommitettaisiin sitä apteekkijutuilla. Minuakin on ärsyttänyt, että muuten käytännönläheinen ja ihan kiva lehti on niin apteekkivastainen ja vailla tietoa mitä apteekeissa puuhataan.
Sou.... lääkäreillekö voidaan syöttää väärää tietoa? Eihän tuo ole mikään pätevä vastaus Mediuutisilta.
Soitin kerran Mediuutisten (ex)päätoimittajalle koska pääkirjoitus sisälsi aivan väärää tietoa apteekeista. Päätoimittaja sanoi tekevänsä lehteä lääkäreille eikä apteekeille. Se riitti minulle. Ei tarvitse tilata eikä lukea.
Inkeri, lähetä kirjoittamasi juttu Mediuutisille. Juttu on erittäin hyvä. Siitäpä saavat lukea asian oikean laidan.
Mediuutiset on kardiologituttavani mukaan lääkäreiden 7 päivää. Apteekkia väheksyvien kirjoitusten johdosta lopetin tilaamisen aikoja sitten.
Mediuutiset on apteekkikielteinen roskalehti, Tämä on taas yksi esimerkki
lehden tasosta.