Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Nappulaliigassa ei herkutella

21.09.2012 09:13

SOKERISTA HUMALTUNEITA pikkuihmisiä pörrää monissa lastentapahtumissa, mutta ei espoolaisen jalkapalloseuran junioripeleissä.

Seura haluaa tukea lasten terveellisiä elämäntapoja, joten matseihin tai edes turnauksiin ei saa viedä naposteltavaksi karkkeja, keksejä, sipsejä, pullaa tai muita herkkuja. Myös limuille ja mehuille näytetään punaista korttia: juomapulloihin kelpaa pelkkä vesi.

Juuri näin! Pienen nappulaliigalaisen äitinä olen oikein tyytyväinen linjanvetoon!

Suomalaisten lasten ja nuorten lihavuus on yleistynyt hälyttävästi viime vuosikymmeninä. Yltäkylläisyyden maailmassa energiansaantia on vaikea pitää kohtuullisena.

Kesällä päivitetty Käypä hoito -suositus korostaa, että lasten lihomisen ehkäisyssä ja lihavan lapsen hoidossa on keskeistä elintapamuutosten tukeminen, ja siihen tarvitaan koko perhettä. Tavoitteena on kohentaa lapsen ruokavalion laatua, lisätä liikuntaa sekä vähentää tietokoneen ja televisioruudun edessä vietettyä aikaa.

Suosituksen mukaan lihavuutta voidaan hoitaa myös kouluissa, päiväkodeissa ja harrastusyhteisöissä. Ottakaa siis espoolaisista oppia, te urheilu- ja harrastusseurojen vastuuhenkilöt!

Myös apteekeilla on oivallinen tilaisuus tukea perheitä elintapamuutoksissa, koska tällä viikolla alkaneen Varmista valintasi -kampanjan teemana on painonhallinta. Apteekkeihin postitetussa materiaalissa käsitellään ajankohtaisia kysymyksiä, kuten karppaamisen terveysvaikutuksia sekä proteiinin, rasvojen ja hiilihydraattien merkitystä painonhallinnassa.

Kampanja muistuttaa, että yksikertaisuudessaan laihduttamisessa on kysymys siitä, että syö vähemmän kuin kuluttaa. Tämä viisaus on hyvä sisäistää jo juniorina, koska lapsena lihava on usein sitä myös aikuisena.

Erja Elo
Kirjoittaja on Apteekkarilehden toimittaja.

Takaisin

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.