Moninkertaista hyvää
22.02.2013 10:22
ETELÄISEN SUOMEN hiihtolomaviikko on jo loppupuolellaan, mutta me ”pohjoisessa” vasta valmistaudumme loman viettoon.
Viimeistään nyt monessa perheessä kaivellaankin varastoista talviurheiluvälineitä, ellei niitä jostain syystä ole vielä esiin otettu. Kiivaimmassa kasvuiässä olevien lasten kanssa eteen tulee nopeasti pattitilanne, kun todetaan luistinten, monojen, suksien tai muiden välineiden jääneen pieneksi. Parhaimmillaan – tai siis pahimmillaan – tämä todetaan saman talven aikana parikin kertaa.
Välineiden kiertonopeudesta voi helposti päätellä, että käytettyjä välineitä pyörii maailmalla valtavia määriä. Uusia on ihan järjetöntä joka vaiheessa ostaa ja tolkuttoman kalliiksikin se tulee. Huutoneteissä ja kirpputoreilla tavaraa pyörii kyllä pilvin pimein, mutta vähän hankalaa on netin kautta hyvin jalkaan sopivaa luistinta löytää eikä kirppariltakaan aina sopivaa kokoa löydy.
Kuulin jokin aika sitten porvoolaisesta yhdistyksestä, joka tukee taloudellisesti ja toiminnallisesti lasten liikunnan mahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä. Yhtenä toimintamuotona yhdistys avasi muutama vuosi sitten Porvoon keskustaan urheilutarvikkeiden kierrätysmyymälän.
Ideana on myydä edullisesti myymälään tuotuja urheilutarvikkeita, jotka ovat jääneet käyttäjilleen pieniksi tai muuten tarpeettomiksi. Varusteita myös vaihdetaan. Toiminnasta tulevat varat ohjataan lyhentämättömänä lasten liikunnan hyväksi.
Mikä moninkertaisesti hyvää tekevä idea!
Tiina Kuosa
Kirjoittaja on Apteekkarilehden toimituspäällikkö.
Takaisin
Kommentit