Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Mikä mättää terveydenhuollossa?

22.03.2013 09:45

NIIN KAUAN kuin muistan, ovat ihmiset valittaneet maamme terveydenhuoltojärjestelmästä. Jos ottaisin kaikki valitukset tosissani, tulisin vakuuttuneeksi siitä, että terveydenhuoltojärjestelmämme on koko ajan vain huonontunut.

Jos näin on, niin olisi kyllä hauska tietää kuinka hyvä terveydenhuolto meillä oli 1920-luvulla. Kun sitä kerran on koko ajan huononnettu ja vieläkin se on aika hyvä.

Tarkempi analyysi toki osoittaa, että kaikki nykyisessä terveydenhuollossamme ei ole kohdallaan. Erityisesti julkinen perusterveydenhuolto on vaikeuksissa ja uskaltaisin ennustaa vaikeuksien vain jatkuvan.

Useat asiantuntijoina itseään pitävät henkilöt ovat syyttäneet terveydenhuollon ongelmista kaksi kanavaista rahoitusjärjestelmää. Siis sitä, että on toisaalta veroilla ja pieneltä osin palvelumaksuilla rahoitettu julkinen järjestelmä ja sitten sairausvakuutuksella ja pääosin asiakasmaksuilla rahoitettu yksityinen järjestelmä.

Osa näistä ns. asiantuntijoista on tarjonnut ratkaisuksi julkisen terveydenhuollon ongelmiin sairausvakuutuskorvausten lakkauttamista.

Jos todella olisi niin, että Kela-korvaukset yksityislääkärin palkkioista olisivat syy julkisen terveydenhuollon kaikkiin ongelmiin, olisi ratkaisu todella helppo. Ratkaisu ei kuitenkaan ole näin yksikertainen.

Jos uskotellaan, että noin 17 prosentin Kela-korvaus yksityisen lääkärikeskuksen yleislääkärin palkkiosta on ongelma julkiselle terveydenhuollolle, niin miksi ei sitten 55 prosentin tuki (Kela ja Helsinki-lisä) yksityiselle päivähoidolle ole mikään ongelma julkiselle päivähoidolle. Tähän kysymykseen en koskaan ole saanut älyllistä vastausta näiltä tutkijoilta, joilla sairausvakuutusjärjestelmä on kauhistus.

Kunnallinen päivähoito on erinomainen ja kestää täysin vertailun yksityisen päivähoidon kanssa. Kumpaakin tarvitaan. On hyvä, että on vaihtoehtoja.

Julkisen terveydenhuollon ongelmat eivät sittenkään taida johtua yksityisen puolen sairausvakuutuskorvauksista. Myöskään lääkäreiden ja sairaanhoitajien tasossa ei löydy eroa yksityisen ja julkisen puolen välillä. Molemmissa on hyviä ja huonoja ja sitten niitä siltä väliltä.

Voisikohan ero johtua siitä miten julkisen puolen terveydenhuolto on johdettu ja organisoitu?

Ilkka Oksala

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.

Takaisin

Kommentit (1)

nos

Julkisen terveydenhuollon ongelmat ja kelakorvaukset ovat eri asia, mutta se ei estä sitä, että kelakorvaus olisi typerä tukimuoto. Kuvitellaan, että tarjonta lääkäripalkkioissa on niukkaa, ja tarjottava tuote on sellainen, jossa asiakas ei muutenkaan juuri kilpailuta tarjoajia. Asiakas on valmis maksamaan esimerkiksi 100 euroa palvelusta ja tuki on esim. 50 euroa per käynti. Yrityksen kannattaa nostaa hintaa 150 euroon, koska kilpailua ei ole eivätkä asiakkaat muutenkaan kilpailuta tuottajia. Ero päivähoidon tukeen on se, että päivähoidossa tukimuoto on yhtä typerä, mutta tarjontaa (kilpailua) oletettavasti on enemmän, koska jopa sukulaiset (mummot ja ukit) voivat saada palvelun tuottajina tuen. Julkinen terveydenhuolto on toisinaan niin huonosti resurssoitu, johdettu, organisoitu tai resursseiltaan allokoitu (painotetaan kallista erikoissairaanhoitoa), että päälle ei tarvittaisi enää yhtään tehotonta yksityisen sektorin tukea.

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.