Mallia muillekin
12.06.2009 11:25JOS HALUATTE nähdä apteekin, jossa myyntitelineet eivät kamppaa asiakasta eivätkä hyllyt tursu monenkirjavia lääkeyritysten tuote-esitteitä, poiketkaa vaikkapa Nurmijärvellä.
Eilen illalla 110-vuotista toimintaansa juhlineen Seitsemän veljeksen apteekin uusi apteekkari Eeva Teräsalmi on pannut tuulemaan. Varastoautomaatin asennuksen ja apteekin täysremontin lisäksi uusiksi on pantu myös itsehoitoasiakkaiden palvelukonsepti ja tuotteiden esillepano.
Valintahyllyiltä löytyvät kuhunkin vaivaan vain hoitosuositusten mukaiset menekkituotteet ja niiden edulliset rinnakkaisvaihtoehdot. Muitakin samaan vaivaan tarkoitettuja tuotteita on toki saatavilla, mutta ne on sijoitettu varastoautomaattiin. Hömppätuotteita apteekista on turha etsiä.
Paitsi henkilökunnalta asiakas saa tuotetietoa ja itsehoito-ohjeita asiakastilaan sijoitetuilta näytöiltä. Samoilta näytöiltä farmaseutti tai proviisori voi henkilökorttinsa viivakoodia vilauttamalla tilata varastoautomaatista käden ulottuville asiakkaan haluamat itsehoitolääkkeet, jotka on sijoitettu sinne vähäisen menekin vuoksi tai siksi, että ne eivät ole hoitosuositusten mukaisia.
Ratkaisu selkeyttää tuotehyllyjä ja apteekin koko asiakastilaa, mutta ennen kaikkea se tukee asiakkaan hoitosuositusten mukaista tuotevalintaa ja antaa apteekista asiantuntevan, luotettavan ja asiakkaan parasta ajattelevan kuvan. Kelpaa malliksi muillekin.
Erkki Kostiainen
Kirjoittaja on Apteekkarilehden päätoimittaja.
Takaisin
Kommentit (7)
Lääkkeiden hinnoittelu ja apteekin osuus lääkkeen hinnasta ovat valtion säätelemiä. Se siitä.
viitaten "yrittäjän" kirjoitukseen, eipä näytä kokonaisuus olevan ollenkaan selvä tässä asiassa.
17.06.2009 tv-1:n aamun uutisissa oli ainakin 3:ssa lähetyksessä ensimäisenä pääuutisena kuinka lääkkeiden hinnat ovat viitehintajärjestelmän ansiosta laskeneet. Asiakkaat ja KELA ovat säästäneet miljoonia. Tuli vaan itselleni sellainen olo, että apteekit ja apteekkarit, ne ne vasta rosvoja ovat olleet tähän asti....
Asiallista asiaa susirajan takaa. Onkohan blogin kirjoittajalla ja liitolla ihan oikeasti minkäänlaista käsitystä missä tuolla kentällä taloudellisesti mennään ja mitä nyt pitäisi tehdä?
Hömppäjuttujahan voipi aina kirjoitella ja olla erityisen huolissaan ettei myyntiteline käy ketään kamppaamaan.
Hävettää!
Apteekkariliitto eikö voisi saada neuvottelemalla toimitusmaksuihin
muutosta (Korotus elkää vain eettisyydessänne hakeko laskua).
Minun on hirveän vaikea puolustaa koulutuksemme hyvyyttä ja olemisemme tarkoitusta jos perustoimitusmaksu on vain 42 senttiä;
pankit ja muut vastaavat toimijat hinnoittelevat työnsä kunnolla joten he varmaankin ovat myös paremmin koulutettuja ja ko. alat ovat näinollen olemisensa lunastaneet.Sivumennen sanottuna ei paljon pahaa tekisi apteekin kassaankaan se lisä jota esim. 2 euron nousu ko.maksuun vaikuttaisi. Apteekkariliiton toimintaa talouspuolella pitäisi nostaa arvossa eikä vain keskinäistä kehumista siitä kuka on kakkosluokan (esim.edellä mainitunlaiset asiat) asioissa ykkönen sillä kaiken ykkönen on kuitenkin apteekin riittävä taloudellinen hyvinvointi, ilman sitä loppuu muukin toiminta.
jaa juu,kirjoittajalta oli jäänyt ilmeisesti epähuomiossa seuraavanlainen asia päättelemättä, että kannattaisi vielä laittaa nuo hoitosuositusten mukaiset menekkituotteet johonkin piilosalle, pidättäytyä sitten rinta rottingilla, esteettisyyden nimeen vannoen, kädet tiukasti hameen- tahi housunsaumoissa, katse pitkällä horisontissa, mieli lujana kuin vehmaan graniitti...... vain hoitosuositusten mukaisten rinnakkaislääkkeiden esillepanoon. Tällöin vasta apteekki antaa asiakkaalleen itsestään asiantuntevan, luotettavan ja asiakkaan parasta ajattelevan kuvan. Kyseisillä teeseillähän kirjoittaja on lähtenyt blogissa "ratsastamaan". Tottahan toki, tuo ratkaisuhan selkeyttäisi myös sen asian, että apteekkari sitten ihan oikeasti lähtisi tienistit mielessän raveihin, totalisaattoriluukulle, päivän kassa kainalossa, vankkumattomana hengitystään pidättäen tavoitteenaan hankkia henkilökuntansa ja arvovaltaisen apteekkariliiton henkilöstön palkkarahat sekä muut hänelle langenneet velvoitteet. Vaan kuinka ihan oikeasti tässä pelissä käy Suomen lääkehuollon ja apteekkien? Sitä sopii ihmetellä, oikein sormi suussa. Hyräilkäämme kuitenkin nyt yhdessä alkukesän helteen uuvuttamalla äänellä lapinlahden lintujen kappaletta "miksei asioista puhuta-niiden oikeilla nimillä" Hauskaa juhannusta ja muistakaa pestä kädet ennenkuin alatte ihmetellä.
Ja myynti laskee! Ei hyvä!