Apteekkari
maanantai 14.10.2024

Mainospuhe

09.12.2010 07:03

JOULUKUUN Apteekkarilehti ilmestyy perjantaina. Se onkin sitten tämän vuoden viimeinen lehti, joten on aika kiittää kuluneesta vuodesta. Ilman jatkuvaa vuoropuhelua teidän kanssanne, hyvät lukijat, lehden toimittaminen ja kehittäminen eivät onnistuisi.

Apteekkarilehden lokakuussa julkaistun lukijatutkimuksen mukaan lehdestä on tullut yhä enemmän koko apteekin lehti. Lisäksi lehden verkkosivut, Apteekkari.fi, on otettu hyvin vastaan. Moni apteekkilainen on kommentoinut, että verkkosivujen avulla he pysyvät kiireisenkin päivän aikana perillä siitä, mitä alalla tapahtuu. Tämän parempaa kiitosta me emme voisi työstämme saada.

Toivomme, että voimme lehden avulla osaltamme tukea apteekin yhä haastavampaa työtä erilaisten muutosten keskellä. Kun koko apteekin väki tietää, mitä kentällä tapahtuu ja millaisia haasteita se apteekeille tarkoittaa, voi jokainen toivottavasti helpommin hahmottaa, mitä se omalta työltä vaatii.

Elämme aikaa, jossa pelkkä työn suorittaminen ei enää riitä työsuoritukseksi. Meiltä jokaiselta odotetaan yhä enemmän itsenäistä kykyä arvioida jatkuvasti työmme tuloksia ja tavoitteita ja suunnata voimiamme havaintojen mukaisesti – toki esimiehen ja työyhteisön kanssa neuvotellen.

Onnistumme tässä vain, jos meillä on selvä, yhteinen visio siitä, mihin työmme kokonaisuudessaan tähtää ja mitä ympärillämme tapahtuu.

Apteekkariliitto on julkaissut päivitetyn strategian vuosille 2011–2014. Se on konkreettinen ohje kaikille meille liiton työntekijöille siitä, mihin me työllämme pyrimme. Toivottavasti se antaa suuntia myös kunkin apteekin oman strategian luontiin. Koko alan maine kun rakennetaan jokaisessa asiakaskohtaamisessa, eikä siitä syntyvää viestiä voi korvata tai paikata millään muulla viestinnällä.

Inkeri Koskela

Kirjoittaja on Apteekkarilehden toimituspäällikkö.

P.S. Ensi vuonna toimitamme lehteä osittain uusin voimin. Julkaisuosakeyhtiö Elias alkaa vastata lehden ulkoasusta ja taitosta, ja he sparraavat meitä myös journalistisessa ideoinnissa sekä lehden kehittämisessä. Ensimmäinen maistiainen tästä yhteistyöstä tarjoillaan teille 28.1.2011.

Takaisin

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.