Maailman tervein kansa?
15.05.2009 11:42SUOMALAISTEN TERVEYS on parempi kuin koskaan. Ainakin, jos sitä mitataan elinajan pituudella. Mutta sehän ei ole ainoa mittari.
Helsingin Sanomat hätkähdytti Vapun jälkeisenä sunnuntaina kertomalla, että joka päivä kuusi nuorta jää työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien takia. Alle kolmekymppisiä mielenterveys-eläkeläisiä on jo 9 000!
Mielenterveysongelmien lisäksi suomalaisten terveyttä uhkaa läski. Puolustusvoimien uusi komentaja nimesi läskin jo armeijan pahimmaksi viholliseksi. Viinakin maistuu suomalaisille entistä paremmin ja tupakka käryää yhä miljoonan suomalaisen huulessa ahkerasta tupakkavalistuksesta huolimatta.
Pitkään myönteisesti kehittynyt kansanterveys alkaa olla vaarassa rapistua samalla, kun perusterveydenhuolto on kriisiytymässä ja rahat lopussa.
Pfizer on ottanut missiokseen tehdä suomalaisista maailman tervein kansa vuoteen 2015 mennessä. Se innostaa muitakin mukaan kampanjaansa, jolla suomalaisia houkutellaan pieniin, terveyttä edistäviin elämäntapavalintoihin ja tekoihin.
Moni on jo kuulema kysynyt, miksi se on tällaisen kampanjan käyntiin polkaissut. Yleensähän lääkefirman tavoitteena on myydä lääkkeitä, joita terveet eivät juuri tarvitse. Olipa motiivit mitkä hyvänsä, on hienoa, että lääkeyrityskin haluaa edistää kansalaisten terveyttä tarjoamatta ensimmäiseksi vaihtoehdoksi lääkettään.
Terveysvalistus vaan ei tahdo mennä perille. Ei sitten millään. Saa nähdä, löytääkö taitavana viestijänä tunnettu Pfizer uusia tapoja, jotka saavat ihmisissä aikaan todellisia elämäntapamuutoksia. Kampanjan (Terveinkansa.fi) alku, josta nähtiin eilen väläys Pfizerin 50-vuotisjuhlassa, lupaa hyvää. Onnea ja menestystä yritykselle!
Erkki Kostiainen
Kirjoittaja on Apteekkarilehden päätoimittaja.
Kommentit