Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Lääkkeet turvallisesti apteekista

30.04.2010 08:00

POJALLANI OLI kolmas korvatulehdus kahden kuukauden sisällä. Kävimme kokeneen korvasairauksiin erikoistuneen lääkärin vastaanotolla. Hän määräsi pojalle lääkkeet.

Kun ostimme lääkkeitä apteekista, ilmeni, että resepti oli väärin kirjoitettu. Lääkäri ei selvästikään ollut keskittynyt reseptin kirjoittamiseen. Toivottavasti hän oli keskittynyt edes poikani tutkimiseen.

Farmaseutti korjasi virheen, joka oli niin ilmeinen, että ei ollut mitään syytä ottaa yhteyttä reseptin väärin kirjoittaneeseen lääkäriin. Virhe korjattiin nopeasti ja minun ei tarvinnut turhaan odotella jonkun toisen tekemän virheen vuoksi. Olin erittäin tyytyväinen.

Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun reseptiäni joudutaan apteekissa korjaamaan. Aiemmin kyse on aina ollut minun omista lääkkeistäni. Nyt oli kuitenkin kysymyksessä pienen kahdeksan kuukautta vanhan pojan lääkkeet. Olisin toivonut lääkäriltä hieman parempaa keskittymistä työhönsä. Onneksi meillä Suomessa on kuitenkin erinomainen apteekkijärjestelmä. Siihen voi luottaa.

Joka vuosi suomalaiset apteekit joutuvat oikaisemaan yli 600 000 reseptiä. Tämä työ varmistaa lääkkeiden käytön turvallisuuden.

Kun poikani seuraavan kerran sairastaa, en taatusti enää mene samalle lääkärille. Onneksi voin valita. Sitä vastoin apteekkia, joka reseptin varmisti ja toimitti oikean lääkkeen, en vaihda.

Ilkka Oksala

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.

Takaisin

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.