Lääkehuollon rakenneuudistukset jo tehty
25.09.2013 15:50HALLITUKSEN elokuun lopulla julkistama rakennemuutospaketti sisältää myös lääkehuoltoa koskevan kirjauksen. Sen mukaan ”terveen kilpailun ohjelman linjausten mukaisesti valmistellaan ehdotukset sääntelyn vähentämiseksi eri aloilla, kuten vähittäiskaupassa, lääkehuoltojärjestelmässä ja energia-alalla, joissa sääntely rajoittaa kilpailua”. Syksyn aikana selviää, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
Lääkehuollon rakenneuudistuksia pohtivien pitää tietää, että lääkehuollossa suuret rakenneuudistukset on toteutettu jo vuosina 2003 ja 2009, kun lääkevaihto ja lääkkeiden viitehintajärjestelmä otettiin käyttöön. Lisäksi valtio on leikannut lääkkeiden tukkuhintoja vuosina 2006 ja 2013 ja kontrolloinut tiukasti lääkkeiden korvausperusteisia tukkuhintoja.
Näiden rakenneuudistusten seurauksena kansalaiset maksavat nyt reseptilääkkeistään viidenneksen vähemmän kuin 10 vuotta sitten. Itsehoitolääkkeiden hinnat ovat suunnilleen vuosikymmenen takaisella tasolla. Millä muulla sektorilla on tapahtunut vastaava hintakehitys? Esimerkiksi ruoka on kallistunut samassa ajassa yli 30 prosenttia.
Yksin apteekkien tekemät lääkevaihdot ovat säästäneet tähän mennessä jo reilusti yli 600 miljoonaa euroa potilaiden ja Kelan rahoja. Vähintään saman verran säästöjä on syntynyt reseptilääkkeiden hintojen halpenemisen seurauksena.
Lääkehuollossa on siis jo toteutettu miljardiluokan rakenneuudistukset, jotka ovat merkinneet monille apteekeille äärimmilleen vietyä sopeutumista.
Lisäsäästöjä ei lääkehuollosta ole uusilla rakenneuudistuksilla saatavissa vaarantamatta maankattavaa apteekkiverkostoa. Sen sijaan muualla terveydenhuollossa säästöjä varmasti syntyisi hyödyntämällä apteekkien tarjoamia palveluita nykyistä enemmän esimerkiksi lääkehoitojen kokonaisarvioinneissa ja lääkitysten tarkistamisessa.
Erkki Kostiainen
Kirjoittaja on Apteekkarilehden päätoimittaja.
Takaisin
Kommentit (2)
Apteekkariliitolla ja apteekkialan ihmisillä tulee olemaan kova työ jälleen edessään: vähittäiskauppa yhdessä kilpailuviraston asiantuntijajoukon kanssa tulee tekemään kaikkensa, että käsikauppalääkkeet saadaan marketteihin. Mikäli käsikauppalääkkeet vapautetaan, tulisi apteekkariliiton vaatia apteekkitoimilupajärjestelmän purkamista. On aivan mahdoton ajatus, että apteekkiporras jäisi nykyisen kaltaiseksi ilmaispalvelujen tuottajaksi ilman aitoa neuvotteluvoimaa. Apteekkareiden on turha jäädä yrittäjyyden pakkopaitaan ilman yrittäjätuloa. Jos et voi voittaa heitä, liity heihin.
Kiitos Erkki, erittäin hyvin argumentoitu kirjoitus. Jokaisen apteekkarin ja apteekkien työntekijän pitää jakaa tämä Fb:ssä ja Twitterissä, jotta se leviää tämän palstan ulkopuolelle.