Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Kurkista ihon alle

15.03.2013 09:19

KESTÄTKÖ VEREN NÄKEMISTÄ? Entinen työkaverini ei kestänyt edes veren ajattelemista. Hän toivoi ihmisten olevan sisältä samanlaista vaaleaa massaa kuin sitä suojaava ihokin. Tällainen käsi halkeaisi keskeltä poikki siististi kuin pätkä lenkkimakkaraa.

Jos sinä haluat katsoa ihmisen pintaa syvemmälle, mutta et työskentele sisäelinkirurgina, suosittelen tutustumista Body Worlds -näyttelyyn, joka on pysähtynyt maailmankiertueellaan Tiedekeskus Heurekaan.

Siellä näkee kaikkea jännää, kuten verisuonten ja lihassäikeiden peittämän ihmisruumiin vinguttamassa sähkökitaraa tai kurottamassa sulkapallon perään. Ihmisen anatomia ja fysiologia näyttää kolmiulotteisena paljon kiehtovammalta kuin piirroskuvissa.

Raahasin myös jälkikasvuni tähän ainutlaatuiseen näyttelyyn, jotta hekin ymmärtäisivät, miten järjettömän monimutkainen rakennelma ihmisruumis on.

Pian kävi selväksi, että esikoiseni kuuluu lenkkimakkaraihmisiin. Vitriineihin laitetut sisäelimet ja nahattomat ruumiit puistattivat häntä, vaikka yritin valehdella niiden olevan pelkkiä nukkeja. Luurangoista kiinnostunut kuopus kiersi näyttelyn läpi varovaisen kiinnostuneena, mutta hän onkin tottunut piirtelemään ihmisen sääriluita anatomian oppikirjasta.

Näyttelykokonaisuuden on rakentanut saksalainen tohtori, joka on plastinoinut ruumiit eli korvannut niiden nesteet ja rasvat nestemäisillä muoveilla. Hän teki näyttelyn alun perin opetustarkoituksiin.

Minäkin yritin hyödyntää käyntiä terveyskasvatukseen. Vertasimme lasten kanssa puhtaita keuhkoja nikotiinin tummentamiin. Toivottavasti muisto mustatäpläisistä keuhkoista syöpyi heidän verkkokalvoilleen vähintään kymmeneksi vuodeksi.

Erityisen pitkään me tuijottelimme valaistujen lasikartioiden sisällä kelluneita sikiöitä. Ne havainnollistivat viikko viikolta, miten pienestä hippusesta kasvaa täysiaikainen vauva. Kymmenen viikon ikäinen sikiö oli tuskin cashew-pähkinää suurempi, mutta pystyimme laskemaan sen pikkuruiset sormet ja varpaat.

Kun seisoin siinä omien lasteni kanssa, tajusin taas selvästi, miten jokainen uusi elämä on ihme.

Erja Elo
Kirjoittaja on Apteekkarilehden toimittaja.

Body Worlds -näyttely Heurekassa 16.2.-22.9.2013.

Takaisin

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.