Kiitos kuluneesta vuodesta!
22.12.2011 11:28
ENSIMMÄINEN VUOTENI Apteekkariliiton puheenjohtajana on ollut erittäin tapahtumarikas ja antoisa. Alkuvuonna julkaistiin Lääkepolitiikka 2020 -asiakirja ja Apteekkitoiminnan kehittämistyöryhmän raportti. Sidosryhmät otettiin aktiivisesti mukaan näiden molempien työryhmien työskentelyyn, ja Apteekkariliitolla olikin vahva panostus molempien työryhmien työssä.
Nyt odotellaan Apteekkitoiminnan kehittämistyöryhmän ehdotusten toteuttamista. Niistä tärkeimpiä ovat lääketaksan uudistus, sivuapteekkien toiminnan talouden turvaaminen sekä monet apteekin käytännön työhön vaikuttavat seikat, kuten annosjakelu ja lääkkeenvalmistus. Alkuvuonna julkaistut lääkepoliittiset linjaukset viitoittavat lääkehuollon toimintaa pitkäjänteisesti vielä usean vuoden ajan.
Päällimmäisenä nyt on kuitenkin Lääkekorvaustyöryhmän työ, jossa etsitään valtiolle mittavia säästöjä lääkekorvausmenoissa. Apteekit ovat jo mielestäni tehneet oman osuutensa. Sekä valtio että lääkkeiden käyttäjät ovat säästäneet satoja miljoonia euroja lääkevaihdon, viitehintajärjestelmän ja vuonna 2006 toteutetun korvattavien lääkkeiden tukkuhintojen leikkauksen seurauksena. Apteekkitalous ei enää kestä uusia lääkkeiden hintoihin kohdistuvia toimenpiteitä.
Erittäin tärkeänä koen positiivisen palautteen, jota olen saanut useilta kollegoilta kuluneen vuoden aikana. Suurkiitokset siitä! Kuten tiedämme, se kannustaa parhaisiin mahdollisiin suorituksiin niin työyhteisössä kuin perhetasollakin. Älkäämme siis unohtako positiivisen asenteen ja palautteen merkitystä. Palautetta kannattaa antaa aina kun siihen on aihetta. Monet puurtavat työtään antaumuksella pitkiäkin aikoja saamatta lainkaan palautetta työstään tai tekemisistään. Olisiko tänä jouluna paras joululahja se, että muistaisit läheistäsi tai työtoveriasi ystävällisillä sanoilla ja positiivisella palautteella?
Kiitokset kaikille kollegoille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta, rauhallista joulua ja menestystä tulevalle vuodelle!
Riitta Andersin
Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton puheenjohtaja.
Takaisin
Kommentit (2)
Sosialistifarmasistille
Antaisit sitten tuntuvan talousruiskeen takseille ja kaupunkien ennestään suurille apteekeille syrjäseutujen ihmisten kustannuksella.
Täältä maalta ei ole helppoa toimivaa julkista liikennettä seuraavaan kaupunkiapteekkiin. Aika vähän taitaa koskettaa Kepua se, että hyvin monelta apteekkilaiselta lähtisi elinkeino ja työpaikka. Persuilleko haluat siirtää kepun äänet?
Ihmettelen mahdoitko olla tosissasi.
Sen verran menee tiukalle ja vakavaksi, että nyt en oikein jaksa laskea tästä asiasta leikkiä.
Maaseudun apteekkeja voisi kyllä lopettaa. Se olisi viitehintajärjestelmän läpiajaneelle Keskustalle ihan oikein.