Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Kela-kortti, väärä valttikortti!

11.02.2016 13:19

AJOKORTIN, PASSIN JA HENKILÖKORTIN katoaminen aiheuttaa sydämentykytystä ja toimenpiteitä. Kela-kortin katoamiseen suhtautuu kevyemmin; saahan lääkkeet apteekista, kun henkilöllisyytensä voi osoittaa vaikka ajokortilla!

Väärissä käsissä Kela-kortti on kuitenkin kuin henkilökohtaisia asioita urkkiva vakoiluohjelma. Se mahdollistaa myös oikean omistajansa reseptilääkkeen varastamisen.

Enpä ollut asiaa kummemmin ajatellut, ennen kuin tuttu asiakkaani kertoi oman tarinansa.

Olin juuri toimittanut hänelle sähköisellä reseptillä määrättyä PKV-kipulääkettä ja tulehduskipulääkettä. Kerroin, ettei reseptille jäänyt mitään jäljelle. Hän totesi, että näin oli tarkoituskin, ja kertoi tarinansa:

ASIAKKAAN KUKKARO HÄVISI noin viisi vuotta sitten Helsinki-Tampere-välisellä junamatkalla, ja hän huomasi tämän lähellä pääteasemaa. Konduktööri kertoi, että muutamalta muultakin matkustajalta oli kadonnut lompakko viime päivinä.

Lompakko löytyi myöhemmin asemalaiturilta. Rahat ja Kela-kortti olivat poissa, kaikki muu tallella.

Kela-kortin henkilönä ei ole vaikea esiintyä, kun ikä ja sukupuoli sopivat."

Sen jälkeen asiakkaalta on parin viime vuoden aikana hävinnyt hänelle määrätyiltä resepteiltä lääkkeitä, yleensä pieniä pakkauksia. Ne on ostettu satojen kilometrien päässä sellaisilta paikkakunnilta, joilla asiakas ei ole koskaan käynytkään.

Asiakas on sen tähden sopinut, että hakee kaikki hänelle määrätyt lääkkeet kerralla heti reseptin määräämisen jälkeen.


ASIAKKAAN ALKUPERÄINEN KORTTI on todennäköisesti myyty hänen ikäiselleen henkilölle. Kiinnijäämisen riskiä vähentääkseen väärä käyttäjä maksaa ostoksensa aina rahalla.

Asiakkaani kertoi, että poliisin mielestä tapaus on niin mitätön, että se ei ota sitä tutkittavaksi. Myöskään Kela ei ole auttanut ratkaisemaan ongelmaa, mutta on sen sijaan tiedustellut hänen lääkkeidensä kulutusta.


TAPAUS HERÄTTÄÄ monenlaisia ajatuksia: Olemmeko todellakin näin helposti huijattavissa reseptejä toimittaessamme? Onko vaatimus Kela-kortista tietosuojariski?

Kela-kortin henkilönä ei ole vaikea esiintyä, kun ikä ja sukupuoli sopivat. Kuinka moni meistä jättää vastaamatta Kela-kortin näyttävälle asiakkaalle, joka kysyy, mitä sähköisiä reseptejä hänellä on?

Potilasohjeet puuttuvat hyvin monelta sähköisiä reseptejä hakevilta asiakkailta. Sitä paitsi harva lomalainen kuljettaa potilasohjeita mukanaan.

Olisiko vaatimus henkilöllisyyden osoittamisesta Kela-korttia parempi? Tulisiko väärinkäytösepäilyissä olla mahdollisuus asettaa KANTA-järjestelmään vaatimus, että apteekissa voi antaa tietoja henkilön sähköisistä resepteistä sekä toimittaa näitä ainoastaan reseptissä mainitulle henkilölle, jonka on osoitettava henkilöllisyytensä?

Nytkin on mahdollista, että sähköisen reseptin kirjoittava lääkäri asettaa henkilöllisyyden osoituksen toimituksen ehdoksi. Tämän vaatimuksen nykyistä laajempaa käyttöä olisi syytä harkita ainakin silloin, kun on syytä epäillä Kela-kortin kadonneen.


Kirjoittaja on Raision Ykkösapteekin apteekkari.

Takaisin