Apteekkari
lauantai 21.12.2024

Käsitteet selviksi

26.03.2014 07:31

LÄÄKEHOIDON kokonaisarviointi, kokonaislääkityksen tarkistus vai lääkitystarkistuksen arviointikokonaisuus?

Olen toistuvasti ollut tilanteissa, joissa ryhmä fiksuja ihmisiä on kokoontunut yhteisen työlistan ääreen, mutta asiat eivät tunnu etenevän. Itse kukin toistaa jo aiemmin esittämiään arvoituksellisia lauseita. Kannanotot eivät lakkaa ällistyttämästä, keskustelua on vaikeaa seurata ja alkaa tuntua siltä, että on joko väärässä paikassa tai ainakin väärässä seurassa.

Sitten yhtenä kauniina päivänä havahtuu siihen, että olemme koko ajan puhuneet ihan eri asioista. Samalla otsikolla kylläkin, mutta eri sisällöllä. Ei ihme, että asiasta ei ole saatu aikaan tolkullista keskustelua tai yhteisiä linjauksia.

Näistä kokemuksista viisastuneena olen yrittänyt muistaa jokaisen työryhmän aloittaessa pyytää selkeää määrittelyä siitä, mitä oikeastaan olemme tekemässä. Olisi tärkeää, että käytetyt käsitteet määriteltäisiin yksiselitteisesti ja niitä käytettäisiin määritelmien mukaisesti. Mutta niinhän ei tietysti juuri koskaan tapahdu. Sen seurauksena yksi puhuu aidasta, toinen aidan seipäistä ja kolmas tulitikuista. Seuraukset ovat sen mukaisia.

MUUTAMA VUOSI SITTEN ahdistuin tiedosta, jonka mukaan suuri osa EU:n jäsenmaista ilmoitti käyttävänsä sähköistä lääkemääräystä. Kun asiaa hieman penkoi, kävi ilmi, että sähköisenä lääkemääräyksenä pidettiin monessa maassa reseptiä, jota käsiteltiin sähköverkkoon kytketyllä tietokoneella. Tällä tulkinnalla sähköisen lääkemääräyksen kattavuus EU:n alueella saatiin lähes 100 prosenttiin.


Sirpa Peura
Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja.

Takaisin

Kommentit (1)

Eeva Teräsalmi

Juuri näin. Jokaisella on omat käsitteensä ja keskustelu etenee sopuisasti kunnes tullaan siihen kohtaan, jossa määritelmä tulisi olla. Näin tehdään valtava määrä sotkua mutta toisaalta saadaan myös hyväksyttyä kansainvälisiä sopimuksia ja lausuntoja, koska kaikilla on oma tietonsa siitä, mitä tuli sovittua. Muistammehan EU-käännökset direktiiveistä.

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.