Apteekkari
lauantai 21.12.2024

Itsehoitolääkkeet arvioitiin


16.03.2015 09:28

PÄIVITTÄISTAVARAKAUPAN etujärjestö on teettänyt farmaseuttisia asiantuntijapalveluita tarjoavalla DRA Consultingilla selvityksen päivittäistavarakauppaan mahdollisesti soveltuvista itsehoitolääkkeistä. Selvityksen mukaan vain pieni osa itsehoitolääkkeistä soveltuisi myytäväksi päivittäistavarakaupoissa.

Kauppamyyntiin soveltuisi lähinnä sellaisia itsehoitolääkkeitä, joille on aikoinaan haettu myyntilupa lääkkeenä, mutta joiden ei nykykriteereiden mukaan tarvitsisi olla lääkkeeksi luokiteltuja. Tällaisia ovat esimerkiksi maitohappobakteerit ja eräät muut ravintolisiä vastaavat valmisteet.

Lisäksi jotkut allergialääkkeet, närästyslääkkeet, keinokyyneleet ja lihaskipuihin tarkoitetut voiteet voisivat selvityksen mukaan olla myynnissä päivittäistavarakaupoissa, jos niissä olisi tarjolla lääkkeen käyttöön liittyvää neuvontaa ja ohjeistusta.

Valtaosa nykyisistä itsehoitolääkkeistä, kuten kaikki kipulääketabletit ja -kapselit, ovat selvityksen mukaan sellaisia, että niiden myyntiä ei suositella päivittäistavarakaupoissa.

On hyvä, että asiaa on nyt selvitetty. Pitää kuitenkin huomata, että selvityksessä on arvioitu lähinnä itsehoitolääkkeen ja sen käytön turvallisuutta. Apteekin asiakastilanteissa on aina kyse asiakkaan vaivan ja myös sen vaarallisuuden arvioinnista. Esimerkiksi polte rinnassa voi johtua närästyksestä tai sydänvaivoista, silmien punoitus puolestaan silmätulehduksesta tai kuivasilmäisyydestä.

Jos asiakas ostaa vaivaansa itsehoitotuotteen ilman apteekin neuvontaa, jää arvioimatta onko asiakkaan valitsema tuote ylipäätään oikea tai paras vaihtoehto, vai olisiko lääkkeetön hoito tai lääkäriin meno sittenkin paras ratkaisu.

Kaikki sairauden tai oireen hoitoon tarkoitetut itsehoitolääkkeet tulisi jatkossakin myydä vain apteekeista, sillä turvallinenkaan lääke ei yksin takaa oikeaa ja turvallista hoitoa.

ERKKI KOSTIAINEN

Kirjoittaja on proviisori ja Suomen Apteekkariliiton viestintäjohtaja.

DRA Consultingin selvitys PTY:n sivuilla >

Takaisin

Kommentit (2)

Jack Snipe

Mistä teitä salaliittoteoreetikkoja oikein pukkaa? Plop plop plopplopplop.

Maksettu juttu

HS ajaa ilmoittajiensa eli K- ja S -ryhmien etua. Se pitää muistaa mainita, jos asiakas ottaa asian puheeksi. DRA tekee rahan vuoksi samalla tavalla eli ajaa lääketeollisuuden asiaa.

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.