Itsehoitolääkekin on lääke
27.08.2009 09:45RUOTSI ON PÄÄTTÄNYT vapauttaa osan itsehoitolääkkeistä päivittäistavarakauppojen hyllyille. Tämä on nostanut esiin keskustelun, pitäisikö sama sallia meilläkin.
Päivittäistavarakauppa havittelee itsehoitolääkkeitä puhtaasti taloudellisista syistä. Välillä keskustelussa tuntuu unohtuvan, että itsehoitolääkkeetkin ovat lääkkeitä. Ja kuten kaikilla lääkkeillä, niilläkin on haittoja ja yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa.
Apteekkien valttikortti on farmasian ammattilaisten antama lääkeneuvonta. Tästä ei saa tinkiä, jotta myynnin vapauttamisen puolestapuhujat eivät saa lisää vettä myllyynsä.
Monesti asiakas tarvitsee apua oikean lääkkeen valinnassa. Tarvittaessa asiakas ohjataan lääkäriin tai hänelle suositellaan lääkkeettömiä hoitoja. Lääkkeiden myynnin edistäminen ei ole apteekeille itsetarkoitus, kuten se päivittäistavarakaupalle olisi.
Toki itsehoitolääkkeiden myynti on tärkeää apteekeillekin - varsinkin, kun katteet reseptilääkkeiden myynnistä kapenevat koko ajan. Itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttamista perustellaan usein sillä, että se lisäisi lääkkeiden saatavuutta. Reseptilääkkeiden saatavuus voisi kuitenkin samalla kärsiä, koska pienten apteekkien taloudelliset toimintamahdollisuudet vaikeutuisivat entisestään.
Lääkkeiden saatavuutta tulisi syrjäseuduilla parantaa, mutta tämä koskee erityisesti reseptilääkkeitä. Särkylääkkeiden tuominen kioskeihin karkkipussien viereen olisi tuskin oikea ratkaisu. Sen sijaan sivuapteekkien ja apteekin palvelupisteiden nykyistä vapaampi perustaminen olisi kannatettava ajatus.
Virpi Ekholm
Kirjoittaja on Apteekkarilehden toimitussihteeri.
Takaisin
Kommentit (2)
Ei tarvitse kovin paljon tehdä laskelmia jotta ymmärtää miksi
Suomalainen Helsingin Yliopistonapteekki
päätti vetäytyä Ruotsin valloituksesta.
Ihan lähitulevaisuudessa Ruotsalaiset ostavat yleisimmät
ilman reseptiä saatavat lääkkeensä päivittäistavarakaupasta.
En haluaisi maalata mörköjä seinälle, mutta
odotettavissa on, että Suomi tulee perässä.
Edellisessä kommentissa on myös asia , joka on jäänyt
liaan vähälle huomiolle.
Käytännössähän pt-kauppa myy jo hyvin paljon "lääkkeitä" eli valmisteita, jotka mm 80- ja 90-luvulla olivat pelkästään apteekkimyynnissä ja lääkelainsäädännön alla: pt-kaupan hyllyltä saa lähes kaikkia vitamiineja suurillakin pitoisuuksilla, lähes kaikkia hivenaineita, kalanmaksa- ja omega-valmisteita, monianentisiä pelkästään apteekissa myynnissä olleita luontaistuotteita.
Todella suuri sortimentti " entisiä lääkkeitä" on jo pt-kaupassa. Miksi tähän ei kukaan kiinnitä huomiota silloin, kun asiasta keskustellaan?