Apteekkari
tiistai 23.07.2019

Itkin liikutuksesta, sitten kiukusta

20.02.2019 13:00

EN IKINÄ UNOHDA sitä katsetta.

Hauras ja kumara iäkäs mies katsoi minuun harmain lasittunein silmin, kun hän istahti tuolille apteekin reseptintoimituspisteeseen. Katseesta huokui suru ja tyhjyys.

Miehellä oli pesulasta haettu musta puku ja valkoinen paita. Murtunein mielin hän kertoi, että hänellä oli elämänsä vaikein tilaisuus edessään. Hän oli äkillisesti jäänyt leskeksi.

─ Yli 60 vuotta olemme olleet vaimoni kanssa naimisissa, nyt hän on poissa enkä tiedä miten osaan jatkaa, mies kertoi hiljaisella äänellä.

Toimitin lääkkeen ja kerroin sen käytöstä tärkeimmät asiat. Tämän jälkeen otin miehen käsistä kiinni ja katsoin häntä silmiin.

─ Otan osaa, sain sanotuksi.

Mies puristi käsiäni, katseemme kohtasivat ja istuimme hetken aikaa hiljaa. Lopulta hän kiitti, kokosi ostoksensa ja lähti.

Pyyhin kyyneleen silmäkulmastani ja painoin vuoronumerolaitteen kutsupainiketta. Ruuhka-aikana apteekissa on pakko toimia.

OLIN APTEEKISSA TÖISSÄ, kun keskustelu apteekkialasta kuumeni.

Äimistyneenä luin lehdistä ja sosiaalisesta mediasta, kun arvostamani ihmiset päivästä toiseen mitätöivät työtäni. Kansanedustajat, entiset puoluejohtajat ja ex-ministerit kuorossa kertoivat, että työni on yksinkertaista pahvipaketin ojentamista tiskin yli, jolla ei ole mitään arvoa.

Syöpädiagnoosin, pallolaajennuksen tai läheisen kuoleman jälkeen ihminen vaatii inhimillistä otetta.

Ihmiset, jotka eivät päivääkään työtäni ole tehneet, muka tiesivät minua paremmin sen olevan jälkeenjäänyttä, tehotonta ja huonosti organisoitua. No brainer - apteekkityötä osaisi kuka tahansa tehdä.

Tunsin surua, epäuskoa ja jopa kiukkua.

APTEEKKITYÖ ON SUURELTA OSIN asiakaspalvelua ja totta on, että asiakkaiden palveleminen ei aina ole nopeaa. Vie aikaa, kun vanhus vapisevin käsin kaivaa esille Kela-korttejaan ja reseptiyhteenvetojaan tai muistisairas asiakas kyselee samat kysymykset useaan otteeseen. Vanhemman voi olla vaikea kertoa nopeasti asiansa, kun kuumeinen lapsi kiukuttelee ja kiemurtelee sylissä.

Apteekissa asioidessaan ihminen on monesti poissa tolaltaan. Syöpädiagnoosin, pallolaajennuksen tai läheisen kuoleman jälkeen järkyttyneen ihmisen kohtaaminen vaatii vankan lääketietämyksen lisäksi inhimillistä otetta. Ja monesti myös aikaa.

Apteekissa kohdataan päivittäin elämänkaaren koko kirjo ja tunneskaaloja laidasta laitaan.

ROBOTISAATION JA DIGITALISAATION avulla asiakkaita voidaan varmasti tulevaisuudessa palvella ketterämmin, mutta ihmisten kohtaamista ei voi loputtomiin tehostaa.

Ei ainakaan ilman, että palvelun laatu kärsii.

Kirjoittaja on Apteekkariliiton viestintäproviisori, joka on työskennellyt apteekissa yli vuosikymmenen ajan ja palvellut kymmeniä tuhansia asiakkaita.

Takaisin

Kommentit (6)

Liina

Tämä samainen epäkiitollisuus päättäjiltä sekä työnantajan luoma hoppu vähän henkilökunnan vuoksi, joka tekee täysin mahdottomaksi antaa asiakkaalle hänen todella tarvitsemansa aika, sai minut vaihtamaan alaa sellaiseen, jossa saan hyödyntää koko osaamis repertuaarini ajan kanssa - asiakasta parhaiten palvellen. Ehdin työskennellä apteekissa yli 10 vuoden ajan, jonka jälkeen sain tarpeekseni. Ja koulun penkki kutsui taas.

proviisori

Hyvä kirjoitus! Samanlaisia ajatuksia työni arvostuksesta on herännyt itsellänikin, viimeistään taannoisen Yhteishyvä-lehden kirjoituksen luettuani.

Tuber salep

Ja oliko se Torniossa vai Kemissä, kun paikallinen S-kauppias sanoi, että joo, me voimme kyllä kouluttaa henkilökunnan myymään lääkkeitä. Nämä liberalisaatiokiimaisimmat voisivat tulla vierestä seuraamaan, millaista tämä työ on oikeasti. Surua, kuolemaa, sairautta, tahallista ja tahatonta väärinymmärrystä ja sen korjaamista, pykäläviidakossa seikkailua, varastonhoidon vaikeutta hintojen muuttuessa, saatavuusongelmia jne jne.

Kuulisin mielelläni, miten KELAn ex-pääjohtaja selittää syrjäkylältä kyydin saaneelle iäkkäälle asiakkaalle (kun bussia/palvelinjaa ei enää ole ja taksia ei saa, kun ei ole päivystysvelvollisuutta), että olet kaksi päivää liian aikaisin hakemassa lääkettä.

Nämä ovat täällä ruuhka-Suomen ulkopuolella arkea. Silti jaksamme.

Farmasisti

Hyvä Me! :) Teemme tärkeää työtä!

Tuula Vilen

Kiitos kirjoituksesta Elina,
Olen itsekin ollut 20 vuotta farmaseuttina apteekissa, kunnes sairastuin itse pahaan nivelreumaan. Ja tein töitä myös sairauden aikanakin kyllä pätkissä.Monta kyyneltä vuodatin asiakkaiteni kanssa, kun he olivat pois tolaltaan sairautensa vuoksi. Kukaan ei kuuntele, välitä, oli yleensä asiakkaan, vanhuksen mielipide. Silloin piti osata ammattiosaamisen lisäksi ottaa tunneälyä käyttöön. En voinut kuin palvella asiakkaan niin, ettei itkien lähtisi jatkamaan matkaa, muuten en olisi tuntenut tekeväni oikein, kuin jos heittäisin vain lääkkeet tiskiin ja informoisin, miten lääkkeitä käytetään. Inhimillisyys on monesti lähellä apteekissa, kun sairaat potilaat hakevat lääkkeitään. Kyllä mieli virkistyy ja työni omaa farmaseutin työtäni kohtaan paranee, kun saan asiakkaan hymyn ja kiitoksen , että kuuntelin. Mutta kiire on ja seuraava asiakas jo odottaa, että vaikea on tietenkin tälläistä toteuttaa aina, mutta muutaman minuutin asiakkaan aito kuuntelu auttaa jo asiakasta, nuorta tai vanhaa jo niin, että voi antaa hänelle toivoa siihen päivään, että hänestä välitetään. Niin paljon on yksinäisyyttä ja epäinhimillisyyttä mahtuu jo tähän pikkuiseen Suomeenkin. Me elämme rahanahdeuden, löyhän moraalin maailmassa tänään. Tuota tulosta kylmillä arvoilla. Tunteet sivuun. Aivan kuin empatiakyky pitäisi kytkeä kokonaan pois päältä, kun olet ihmisten kanssa tekemisissä hoitotyön alallakin. Muuten tehokkuus kärsii...ja on jo kärsinytkin sairaiden ihmisten kustannuksella.

Maisa

Kaunis kirjoitus.Kunnioitan teitä jotka jaksatte tehdä työtä sydän mukana.

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.