Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Hyvää valmistelua

26.09.2012 16:25



ASIOIDEN VALMISTELU suomalaisessa hallinnossa on yleensä hyvää. Eroja toki on ja se näkyy myös valmistelun tasossa.
Parhaimpana esimerkkinä hyvästä valmistelukulttuurista pidän sosiaalivakuutussektoria. Sillä on vuosikymmenten perinteet, että järjestelmää kehitetään hyvässä yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. Valtion puolelta neuvotteluissa yleensä ovat olleet sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön parhaat virkamiehet. Alan toimijoita ovat edustaneet työmarkkinajärjestöt. Kaikilla osapuolilla on ollut käytettävissä laajasti tutkimustietoa.

Tämän valmistelun seurauksena meille on kehittynyt hyvin korkeatasoinen sosiaalivakuutusjärjestelmä. Tätä järjestelmää on koko ajan kehitetty ja varmasti jatkossakin sitä kehitetään. Tietenkään eri osapuolet eivät aina ole kaikista asioista samaa mieltä. Siksi tarvitaan neuvotteluja, vuoropuhelua ja aitoa toisten kuulemista. Kun ratkaisut sitten yhdessä tehdään, on niiden toteuttamiseen kaikkien helpompi osallistua.

Lääkepolitiikka 2020 strategiatyö, joka toteutettiin viime vaalikaudella, oli erinomainen tapa ottaa alan toimijat mukaan valmisteluun. Perusteellisen valmistelun jälkeen valmistui asiakirja, jonka toteuttamiseen voi mielihyvin osallistua. Nyt odotan toimia lainvalmistelijoilta. Hyvät asiat on vietävä käytäntöön.

Huonona valmisteluna pidän sitä, että viranomainen valmistelee asioita salassa. Yleensä tällöin johtopäätökset on ennalta päätetty ja valmistelu on keskittynyt vain omaa kantaa tukevien perusteiden etsimiseen. Tässä työssä avoin keskustelu alan asiantuntijoiden kanssa on tietenkin tarpeetonta. Tämänkaltaisessa valmistelussa Kilpailuvirasto on parhaimmillaan.

Toinen ilmiö, jonka olen havainnut myös aiemmalla työurallani, ovat nämä ”kaikki tai ei mitään tyypit”. He esiintyvät aina moderneita vaatiessa kaiken täydellistä muuttamista ja tyhjältä pöydältä. Yleensä he eivät jaksa perehtyä olemassa olevan järjestelmän yksityiskohtiin ja tehdä konkreettisia esityksiä siitä, miten asioita voisi parantaa olemassa olevan järjestelmän pohjalta. Se olisikin liian vaikeaa, eikä yhtään ”mediaseksikästä”.

Sitten on ne hallinnon vastuunkantajat, jotka oikeasti osaavat asiat ja jotka oikeasti koko ajan pohtivat mitä elementtejä korjaamalla voidaan parantaa asioita. Heistä emme lue lehtien otsikoista, mutta onneksi he jaksavat tehdä vaativan työnsä.

Ilkka Oksala

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.

Takaisin

Kommentit (1)

nos

Asiallinen kirjoitus. On totta, että yhteisömme tuntuu tuottavan enenevässä määrin näitä käärmeöljymiehiä ja -naisia. Terveydenhuollossa ylipäätään toimintojen organisoiminen ei ole rakettitiedettä. Usein ongelmana on, että asioiden valmistelussa ei tehdä selväksi heti alussa, mihin ollaan pyrkimässä. Esimerkiksi sähköinen resepti on vain resepti sähköisessä muodossa - ei sen enempää. Mainitusta huolimatta näyttää siltä, että koko lääkejakelu on kohta alistettu sille, että joku manu saa tehdä mahdollisimman ei-käyttäjäystävällisen järjestelmän muutaman onnettoman reseptiväärentäjän takia, jotka jäävät kiinni joka tapauksessa. Jos taas halutaan lääkehoitokuluja kuriin, niin kelalta löytyy tiedot kyllä puuttua kummallisiin hoitokäytäntöihin. Ongelmana ei siis ole se, että tekniikka ei ole tiedossa tai tavoitteet ovat ristiriitaisia. Ongelmana on se, että väline ohjaa päämäärää.

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.