Hintojen laskiaistiistai
20.03.2009 14:21ENSI TIISTAI on mielenkiintoinen päivä. Silloin selviää, millä hinnoilla uusia, lääkevaihdon ja viitehinnan piiriin tulevia lääkkeitä myydään aprillipäivästä lukien. Jos lääkevaihdon alkamisesta tasan kuusi vuotta sitten voi jotain päätellä, luvassa on kymmenien eurojen hintojen pudotuksia. Eikä pudotukset siihen lopu. Huhtikuun puolivälissä pudotuspeli jatkuu, kun viitehinnat ovat tiedossa.
Apteekeille huhtikuun ensimmäiset viikot ovat todella haastavia, sillä niille jää vain viikko aikaa sopeuttaa lääkevarastoaan huhtikuun alun tarpeisiin. Haastetta lisää se, että monissa hintaputkissa saattaa olla vain yksi viitehintainen valmiste ensimmäiset kaksi viikkoa.
Varastonhallinnan lisäksi lisätyötä apteekeille tuo myös uudistusten selvittäminen asiakkaille. Media on ainakin toistaiseksi harmillisen vähän käsitellyt uudistusta, vaikka ainakin ministeriö, Kela ja Apteekkariliitto on toimittanut niille hyvää tausta-aineistoa jo hyvissä ajoin. Toivottavasti tilanne paranee tulevalla viikolla.
On tietenkin hyvä, että uudistus tuo säästöjä lääkkeiden käyttäjille ja veronmaksajille, mutta apteekeille tilanne on pitkän päälle kestämätön: työ lisääntyy, mutta siitä saatava korvaus koko ajan pienenee. Hallitusohjelma lupaa turvata maan kattavan lääkehuollon. Se on vaarassa, jos etenkin pienten apteekkien taloudellinen pohja pettää. Siitä ei olla enää kaukana.
Erkki Kostiainen
Kirjoittaja on Apteekkarilehden päätoimittaja.
Takaisin
Kommentit