Herra 47

TÄYTIN TÄSSÄ kuussa 47 vuotta. Ensimmäiset 20 vuotta asuin Vaasassa. Nyt olen asunut jo 27 vuotta Helsingissä. Järkytyksekseni tajusin, että valmistumiseni jälkeen olen ollut työelämässäkin jo 23 vuotta. En ehkä sittenkään ole enää se työpaikan nuori lupaus, josta voisi joskus tulla jotakin.

Erityisen selvästi ymmärrän vanhentuneeni, kun tapaan sellaisia entisiä koulu- tai opiskelukavereitani, joita en ole pitkään aikaan nähnyt. Heistähän on tullut tosi vanhoja. Kerran matkalla lentokentälle juttelin yhden minun ikäisen taksikuskin kanssa. Hän kertoi ylpeänä kohta tulevansa isoisäksi. Mietin ehtisinkö tällä Brysselin-matkalla ostamaan itselleni tyylikkään kävelykepin. Olen selvästi kävelykeppi-iässä.

Ikä ei myöskään tule yksin. Se tulee kivun ja kolotuksen kera. Koska olen suomalainen mies, en tietenkään koskaan venyttele. Onneksi apteekista saa särkylääkkeitä, joilla voi auttaa, kun jännittynyt lihas painaa niskaa tai selkää.

Tunnen itseni aika ajoin hyvinkin nuoreksi. Tulin vasta nuoruuteni jälkipuoliskolla isäksi ja minulla on 2 vuotta ja 9 kuukautta vanha esikoinen ja 9 kuukautta vanha kuopus. Hiekkalaatikoilla, vauvajumpassa, päiväkodissa ja muissa pienten lasten perheiden aktiviteeteissa voin kokea olevani hyvinkin nuori. Näissä piireissä ei todellakaan keskustella isoisäksi tulemisesta, vaan siitä onko oma lapsi jo oppinut olemaan ilman vaippoja.

Toisinaan pienet poikani saavat minun tuntemaan itseni todella vanhaksi, kun olen lähes koko ajan nukahtamassa jonnekin. Erityisen taitava nukkuja olen ratikassa matkalla töihin ja takaisin. En toistaiseksi ole kuin kerran nukkunut niin, että olen vahingossa ajanut sen pysäkin ohi, jolle minun piti jäädä. Valvomista 47-vuotias kestää selvästi huonommin kuin nuoremmat.

Arjen hallinta, jossa minä ja vaimoni olemme Suomen huonoimmat, on todella haastavaa pienten lasten ja asuntoprojektin kanssa. Onneksi emme sentään rakennuta taloa. Remontin hallinnassakin meillä on ylivoimaisia vaikeuksia.

Markkinat ovat osin jo osanneet reagoida arjenhallintaongelmaisten perheiden tilanteisiin. Ainakin Helsingissä on eräällä ruokakaupalla erinomainen nettikauppa, josta ruokaa ja vaippoja voi tilata koko ajan ja kotiinkuljetuksella. Ja sitten on ruokakauppoja, jotka ovat auki 24 h. Eli lasten nukuttamisen jälkeen voi hoitaa ruokahuoltoa. Sitä vastoin käyttämämme vakuutusyhtiön korvauspalvelun internetsivut menevät joka ilta kiinni jo 23.00. En ymmärrä koska ehdimme hakea korvaukset lastenlääkäreissä käynneistä, joita pojillamme on koko ajan ja paljon.

Kaikki ongelmat tuntuvat kuitenkin täysin olemattomilta silloin kun esikoiseni tulee syliin ja kysyy minulta: ”Isi, oletko Sinä minun kaverini?”

Ilkka Oksala

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja