Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Helppoja päätöksiä

30.08.2013 11:17

MAAMME HALLITUS teki tärkeitä päätöksiä suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Yksi tärkeä päätös oli terveydenhuollon rahoituksen selvittäminen.

Päätös selvittämisestä perustuu sinänsä hyvin oikeaan arvioon, että pelkällä hallinnon rakenteiden uudistamisella ei nykyisiä sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän ongelmia kyetä ratkomaan.

Mielenkiinnolla odotan, miten eri tahot arvioivat vaihtoehtoisia tapoja rakentaa palveluiden rahoitus. Vaihtoehtojahan riittää ja niillä kaikilla on takanaan vähintään yksi tutkimuslaitos ja etujärjestö.

Jännittävää tulee olemaan, kun toiset esittävät koko järjestelmän hoitamista yksityisin vakuutuksin ja toiset esittävät kaiken keskittämistä julkiseen rahoitukseen ja julkiseen palvelutuotantoon. Jotkut esittävät rahoituksen keskittämistä kansanvakuutuksena Kelalle ja palvelutuotannon järjestämistä niin julkisen kuin myös yksityisten varaan. Tässä mainitsin vain muutamia jo esitettyjä vaihtoehtoja.

Päätös yhden rahoitusjärjestelmän valinnasta tulee olemaan yhtä helppo kuin lopullinen päätös siitä, rakennetaanko Suomessa sosiaaliturva syyperusteisten etuuksien vai kaikille tarkoitetun kansalaispalkan varaan. Yhtä helppo on lopullinen ratkaisu siitä, ovatko etuudet tasasuuria vai ansiosidonnaisia. Jännityksellä odotan myös lopullista päätöstä siitä, ovatko kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon maksut jatkossa tasasuuria vai tulosidonnaisia.

Jos järjestäisin laittomia vedonlyöntejä, mitä en tee, koska uskon Veikkaukseen ja Rahikseen, niin järjestäisin vedonlyönnin siitä, mikä edellä mainitsemistani vastakkainasetteluista ratkeaa ensimmäiseksi. Oman veikkaukseni aion tehdä heti ensimmäisenä päivänä, kun olen eläkkeellä.

Ilkka Oksala

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.

Takaisin

Kommentit (4)

nos

Ainoa suhteellisen varma asia käsikauppalääkkeiden vapauttamisessa olisi se, että kuluttajahinnat eivät muuttuisi edes brändituotteissa juuri mihinkään. Itse näen asian niin, että kauppa tekisi oman mahdollisen katteen yksinkertaisesti painamalla sisäänostohinnat alas, mikä saattaisi jopa johtaa siihen, että apteekkien neuvotteluasema heikentyisi suhteessa tukkuportaaseen ja teollisuuteen: miksi tukku olisi kiinnostunut enää apteekkiportaasta, joka toimittaa huonokatteisia reseptivalmisteita ja halvempia käsikauppavalmistevaihtoehtoja. Käsikauppalääkkeiden vapauttaminen Suomessa on huono asia lähinnä kolmesta syystä: 1) meillä on erittäin keskittynyt vähittäistavarakauppa, 2) hajallaan oleva asutus ja 3) neuvotteluvoimaltaan heikko toiminimiapteekkiporras. Edes vertailut Ruotsiin ja Norjaan eivät itsessään kerro mitään, koska markkinaolosuhteet ovat meillä erilaiset.

Konkari

No mutta jos käsikauppalääkkeiden myynti vapautettaisi marketteihin ja samalla vapautettaisiin hinnoittelu, niin todennäköisesti se olisi muutaman vuoden päästä hyvä asia myös apteekeille. Selväähän olisi, että lääkkeiden myynti- ja kulutus kasvaisivat sekä em. oligopolin käsittelyssä hinnoille tapahtuisi sama kuin ruoan hinnallekin. Edelleen apteekeistakin lääkkeitä kuitenkin myytäisiin, mutta kauppojen avustuksella päästäisiin viimein nauttimaan niistä kovista katteista, mitä tähän mennessä on vain esiintynyt asiaa tuntemattomien puheissa.

Surullisempi homma tämä tietysti olisi terveyspoliittisesti, mutta eihän siitä nykyään mitään välitetä muutenkaan. Kunhan velikerhon lobbarit saa entistä isommat voitot, niin sirkus jatkaa toimintaansa!

../)..

Niin, paljonko itse lääkekustannukset ovat terveydenhuollon kokonaispotista? Geneerinen substituutio ja viitehinta ovat jo säästäneet ison tukon rahaa. Mikä muu elämisen kannalta tärkeä tavara on halventunut viime vuosina yhtä paljon kuin lääkkeet?
Tässä on varmaan käynyt niin että hallitus et co. ovat koohotuksissaan panneet fläppitaululle hyviä ideoita säästökohteista. Näen sieluni silmin, kuinka porukka on jaettu ryhmiin ja kaikille on annettu paperit ja eriväriset huopakynät ja ryhmät ovat jakaantuneet kuka minnekin. Ja sitten tunnin päästä on esitykset.

nos

Maamme hallitus on myös linjannut, että "Terveen kilpailun ohjelman linjausten mukaisesti valmistellaan ehdotukset
sääntelyn vähentämiseksi eri aloilla, kuten vähittäiskaupassa,
lääkehuoltojärjestelmässä ja energia‐alalla, joissa sääntely rajoittaa kilpailua.
(TEM, STM, LVM, YM)". Mainittu lause on kirjattu rakennepoliittiseen ohjelmaan elokuussa. Oma laiton veikkaukseni on, että sääntelyn vähentäminen tarkoittaa niinkin innovatiivista uudistusta kuin käsikauppalääkkeiden myynnin vapauttamista S- ja K-kauppaan. Voisiko joku selittää, mitä tekemistä apteekkisääntelyllä on kestävyysvajeen kannalta, kun lääkkeiden hinnat määräytyvät muiden kuin apteekkien toimesta. Kun hallituksen paperia ei voi epäillä korruptiiviseksi, totean sen vain olevan po. mielessä tyhmä. Ilmeisesti rakennepoliittinen paperi noudattelee osinkoverovalmistelun käytänteitä.

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.