Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Hallituksen apteekkiuudistus saa tukea kansalaisilta

06.07.2017 13:43

HALLITUS PÄÄTTI puoliväliriihessään viime huhtikuussa useista apteekkialaan kohdistuvista uudistuksista, joilla apteekkien tuloja leikataan ja apteekkien välistä kilpailua lisätään.

Äänekkäimmin apteekkialan avaamista kilpailulle vaatineet pettyivät hallituksen linjauksiin, ja leimasivat uudistuksen julkisuudessa muka-uudistukseksi tai jopa uudistus-sanan väärinkäytöksi.

Kansalaisilta hallituksen apteekkilinjaukset sen sijaan saavat tuoreen väestötutkimuksen mukaan vahvan tuen. Vain 16 prosenttia tutkimukseen vastanneista oli sitä mieltä, että hallituksen linjaukset uudistavat ja avaavat apteekkialaa kilpailulle liian vähän.

Hallituksen tapaan suomalaiset haluavat pitää apteekit kotimaisessa omistuksessa ja yrittäjävetoisina. Kansalaiset pitävät tärkeänä, että apteekin omistaja on apteekin toiminnasta kokonaisuudessaan vastaava terveydenhuollon ammattilainen, apteekkari, jonka he voivat halutessaan tavata apteekissa.

Kansalaiset kannattavat myös varovaista linjaa reseptivapaiden lääkkeiden myynnin laajentamisessa päivittäistavarakauppoihin. Se on ymmärrettävää, sillä lääkkeet eivät ole mitä tahansa tuotteita ja virheellisesti käytettyinä ne voivat olla jopa hengenvaarallisia.

Apteekkien määrän lisäämiseen kansalaiset suhtautuvat hallitusta nihkeämmin. Tulos kertonee siitä, että apteekkipalveluiden ja lääkkeiden nykyiseen saatavuuteen ollaan tyytyväisiä ja ymmärretään, että monta pientä apteekkia ei välttämättä palvele yhtään paremmin kuin muutama isohko apteekki laajoine valikoimineen ja pitkine aukioloaikoineen. Lääkkeiden hinnathan ovat kaikissa apteekeissa samat.

Hallituksen päättämien uudistusten vaikutukset apteekeille ovat paljon suuremmat kuin uudistuksiin pettyneet ovat julkisuudessa antaneet ymmärtää. Varsinkin kun ne tulevat tänä vuonna toteutettavien 134 miljoonan euron suuruisten lääkesäästötoimenpiteiden päälle.

Hallituksen apteekkilinjaukset ovat jo siirtyneet sosiaali- ja terveysministeriön valmisteluun ja aikataulutukseen. Uudistusten toteutusaikataulu selviää, kun ministeriön virkamiehet ehtivät sote-kiireiltään hallituksen linjauksiin paneutua.

Erkki Kostiainen

Kirjoittaja on proviisori ja Suomen Apteekkariliiton viestintäjohtaja.

Takaisin

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.