Ei mikään pieni urakka
22.02.2017 10:09SÄHKÖINEN RESEPTI tuli pakolliseksi vuodenvaihteessa ja tammikuussa lähes kaikki (99 %) laaditut reseptit olivatkin sähköisiä, THL kertoi tiedotteessaan (22.2.).
Poikkeustapauksissa lääkäri voi edelleen antaa lääkemääräyksen apteekkiin puhelimitse tai perinteisellä paperireseptillä. Tällaisia poikkeustapauksia ovat esimerkiksi Reseptikeskuksen toimintahäiriöt ja lääkkeen määrääminen kiireellisen lääkehoidon varmistamiseksi. Nämä reseptit apteekki sähköistää ja tallentaa Reseptikeskukseen.
Apteekkeihin tuli tammikuussa noin 46 300 reseptiä, jotka apteekit sähköistivät. Puolet niistä oli paperireseptejä, jotka oli laadittu teknisen häiriön vuoksi. Mukana oli myös reseptejä, joiden olisi pitänyt olla jo alkujaankin sähköisiä.
Sähköistettävien reseptien määrä voi tuntua pieneltä, kun sitä vertaa reseptien kokonaismäärään. Mutta jos asiaa katsoo apteekkien näkökulmasta, tilanne näyttää erilaiselta.
YHDEN RESEPTIN sähköistämiseen kuluu aikaa vähintään 2-3 minuuttia, joten apteekit käyttivät tammikuussa reseptien sähköistämiseen vähintään 1 500-2 300 tuntia, eli noin 200-300 työpäivää. Ei mikään pieni urakka.
Apteekeissa tehdään paljon muutakin työtä ilman erillistä korvausta. Hyvä esimerkki on vuodenvaihteen lääkekorvausmuutokset, joiden selvittäminen asiakkaille jäi lähes täysin apteekkien vastuulle. Apteekeissa on käytetty tuhansia tunteja myös muiden vuodevaihdemuutosten avaamiseen asiakkaille.
Tuntuukin kohtuuttomalta, että apteekkijärjestelmää äänekkäimmin kritisoivat pitävät apteekkeja pelkästään logistisina yksikköinä. Heille tekisi hyvää istua työpäivä farmaseutin vieressä ja seurata, miten monella tavalla asiakkaita apteekeissa neuvotaan, autetaan ja tuetaan.
APTEEKEISSA USEIN ASIOIVAT ymmärtävät apteekkien arvon paremmin, kuten tästä muutama päivä sitten verkkosivujemme kautta tulleesta palautteesta käy ilmi:
”Apteekissa käyn pari kertaa kuukaudessa, lääkärissä noin kerran vuodessa. Apteekki on se paikka, josta saan terveydenhoitooni jatkuvaa neuvontaa ja tukea. Tuen merkitys kasvaa koko ajan iän myötä. Se Teille ammattilaisille saattaa olla sitä hyvää palvelua, josta Me asiakkaat emme muista Teitä aina kiittää. Ikävää on tämä jatkuva julkisuudessa oleva Teidän moukarointi. Kannattaa aina muistaa, että Me hiljainen enemmistö arvostamme työtänne.”
Toivotaan, että päättäjillä on viisautta uudistaa apteekkijärjestelmää maltillisesti niin, että jatkossakin apteekki voi lääke- ja muun myynnin lisäksi myös neuvoa, auttaa ja tukea asiakkaitaan.
Kirjoittaja on proviisori ja Suomen Apteekkariliiton viestintäjohtaja.
Takaisin
Kommentit (1)
Kun kaikki toimii hyvin, kukaan ei valita. Viime vuonna sain Orametit kolmeksi kuukaudeksi toimitusmaksulla. Olen tosi iloinen, että nyt on edes näistä alettu perimään jotain. Sitä ei vaan arvosta, jonka saa ilmaiseksi. Kun haet autosi korjaamolta, paljon vähemmän saat Infoa kuin käyt apteekissa ja hoidat itseäsi. Ja Mitäköhän se auton huolto maksaa verrattuna itsesi hoitoon?