Apteekkari
sunnuntai 22.12.2024

Ei mikään mukauudistus

28.04.2017 15:30

HALLITUS LINJASI alkuviikosta apteekkitoiminnan kehittämistä noin 30 toimenpiteellä.

Muutoksia tehdään neljään suureen kokonaisuuteen; lääkkeiden kustannusten ja hinnan muodostumiseen, apteekkilupajärjestelmään, itsehoitolääkkeiden jakelukanavaan sekä apteekkiveron kertymiseen.

Kaikkiin näihin kohdistetaan useampia toimenpiteitä.



JULKISUUDESSA UUDISTUKSEN mittaluokkaa on vähätelty.

Yksittäisinä toimenpiteet olisivatkin maltillisia, mutta kokonaisuus aiheuttaa merkittäviä muutoksia lääkehuoltoon ja myös apteekkitoimintaan.

Hallitus linjasi apteekkitoiminnan osaksi terveydenhuollon ketjua, ja totesi, että suomalainen apteekkijärjestelmä on jatkossakin alan kotimaisten ammattilaisten vastuulla ja omistuksessa.

Nämä linjaukset ovat erinomainen pohja alan kehittämiselle.

Alan toimijoille uudistus on kuitenkin myös taloudellisesti merkittävä."


Samaan aikaan hallitus teki – jo aiempien tekemiensä leikkausten päälle – merkittäviä apteekkitalouteen kohdistuvia muutoksia.

Vuoden 2017 alusta toteutettiin merkittävät lääkekorvaussäästöt, jotka kohdistuivat ensisijaisesti alan toimijoihin, kuten apteekkeihin.

Muutoksilla hallitus lisäsi lääkkeiden hintakilpailua, ja niiden vaikutus näkyy nyt konkreettisesti myös apteekkitaloudessa.

Arvioimme, että vuodenvaihteen muutokset leikkaavat yli viisi prosenttia apteekkien liikevaihdosta, ja jos sopeutustoimia ei tehdä, lähes viidenneksen tuloksesta.

Nyt puoliväliriihessä tehdyt, apteekkitalouteen kohdistuvat päätökset tulivat aiempien leikkausten päälle.



HALLITUS VAPAUTTAA reseptivapaiden lääkkeiden jakelua osittain apteekkien ulkopuolelle.

Julkisuudessa osittaista vapautusta on kuvattu kertomalla, että vapautumassa olisivat esimerkiksi lääkerasvat, mutta eivät särkylääkkeet.

Lääkerasva sanana saattaa olla tulkinnanvarainen, mutta selvää on, että itsehoitolääkkeiden joukossa voidemaisilla tuotteilla on keskeinen rooli.

Lääkerasvojen ja särkylääkkeiden lisäksi on olemassa melkoinen määrä muitakin itsehoitolääkkeitä, joiden osalta linjauksia ei ole vielä tehty.

Mikäli näiden tuotteiden myynnistä suurin osa siirtyy päivittäistavarakauppoihin, on sillä merkittävä vaikutus apteekkien talouteen.



SAMAAN AIKAAN reseptivapaiden lääkkeiden hintakilpailun mahdollistaminen ehdotetulla tavalla tulee pienentämään apteekkien reseptivapaista lääkkeistä saamia tuloja.

Reseptivapaisiin lääkkeisiin kohdistuvat toimenpiteet haastavat erityisesti pienimmät apteekit, joille niiden osuus kannattavuudesta on merkittävä.



APTEEKKIEN LUKUMÄÄRÄN lisääminen tuo lisää kilpailua apteekkien välille ja pienentää apteekkien keskimääräistä kokoa.

Apteekkiveron mahdollinen uusi ylin maksuporras kiristää kaikkein suurimpien apteekkien verotusta.

Samassa yhteydessä päätettiin selvittää apteekkien katetta määrittävän lääketaksan muuttamista niin, että katteen riippuvuus lääkkeen hinnasta vähenee.

Lääketaksan muuttaminen on päättäjien keino säädellä lääkemyynnin katetta, sillä apteekki ei koskaan itse päätä lääkkeen ulosmyynti- eikä sisäänostohintaa.


APTEEKKITOIMINTAA ei tietenkään pidä kehittää ensisijaisesti apteekkitalouden lähtökohdista, vaan lääkehuollon tavoitteiden lähtökohdista.

Alan toimijoille uudistus on kuitenkin myös taloudellisesti merkittävä.

Siksikin pidämmekin tärkeänä, että esitettyjen toimenpiteiden kokonaisvaikutukset arvioidaan tulevassa valmistelussa huolellisesti.


Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.

Takaisin