Apteekkari
maanantai 14.10.2024

eArkistoa tarvitaan

05.05.2011 08:10

OLEN VIIME VIIKKOJEN aikana joutunut käyttämään julkisia ja yksityisiä terveyspalveluita polvitaipeen laskimotukoksen takia. Onneksi tukos havaittiin ajoissa ennen kuin äityi kunnon tulpaksi.

Työterveyslääkäri lähetti kuitenkin varmuuden vuoksi sairaalan polille hoidon tarpeen arviointiin. Muutaman tunnin jälkeen selvisi, että kotihoidolla selvitään: Klexanea aluksi mahanahkaan, Marevan-kuuri päälle ja parin päivän päästä labraan INR-mittaukseen.

Ensimmäisellä käynnillä, vajaan tunnin jonotuksen jälkeen, laboratoriohoitaja yllätti kertomalla, että ”verinäytettä ei voida ottaa, kun koneella ei ole lähetettä”. Sairaalan virheestä huolimatta taivuttelin hoitajan kuitenkin näytteen ottamaan.

Sitten loppuivat ”napapiikit”, ja piti saada resepti uudelle pakkaukselle. Puhelinresepti järjestyi, mutta apteekissa havaitsin, että tieto annostuksesta ei ollut välittynyt tk-lääkärille. Päätin noudattaa sairaalalääkärin enkä reseptin ohjetta.

Tuntui turhauttavalta jonottaa useana päivänä ensin aamulla labraan ja sitten iltapäivällä puhelimitse ”omahoitajalle” saadakseen tietää aamun INR-lukeman ja sen, millä Marevan-annoksella hoitoa jatketaan.

Selkeä parannus olisi, jos tiedot saisi halutessaan tekstiviestinä kännykkään niin kuin esimerkiksi mökkikunnan sairaanhoitopiirissä jo saakin. Kiitos vaan Pirkanmaan laboratoriokeskukselle hyvästä palvelusta pääsiäislauantaina! Sekin vähentäisi turhauttavaa jonotusta, jos labra hoitaisi työssäkäyvät alta pois aamun ensimmäisinä tunteina.

Viimeinen pisara päätökselle siirtää hoito ja hoidon seuranta työterveyshuoltoon oli puolentoista tunnin jonotus puhelimessa ”omahoitajalle”. Ministeriö patisteli hiljattain kuntia huolehtimaan siitä, että terveyskeskukseen saa puhelimitse yhteyden alle viidessä minuutissa. Kaukana ollaan.

On ollut hämmentävää nähdä käytännössä, miten huonosti tieto liikkuu terveydenhuollon yksiköiden välillä, vaikka siitä olisi erikseen sovittu, ja miten turhaan ihmisiä jonotutetaan joka ainoassa julkisen terveydenhuollon palvelupisteessä.

Sähköinen potilastiedon arkisto (eArkisto) tulee parantamaan ajantasaisen potilastiedon saatavuutta hoitotilanteissa, mutta miten turhasta jonottamisesta päästäisiin eroon? Rahasta se ei ole kiinni, vaan enemmänkin tahdosta.

Ei ole ihme, että työssäkäyvät hoidattavat itsensä mieluummin työterveyshuollossa, jossa ei yleensä tarvitse jonottaa.

Erkki Kostiainen

Kirjoittaja on Apteekkarilehden päätoimittaja.

Takaisin

Kommentit (2)

Erkki Kostiainen

Ihan sama ajatus tuli mieleen siinä jonottaessani. Ilman muuta olisin ostanut palvelun apteekista, jos se olisi ollut mahdollista.

YTY

Lääkehoidon toteutumista kuvaavat mittaukset, kuten INR, ja sitä seuraava annoksen säätäminen sopisivat hyvin farmaseuttisen henkilöstön tehtäviksi. Niille potilaille, jotka eivät halua jonottaa, pieni maksu ei olisi este. Esimerkiksi minä olisin maksanut mielelläni, kun veteraani-isäni lähete puuttui eikä minun charmini riittänyt näytteenottoon.

Meidän itsemme pitää kehittää tämä toimintamalli ja neuvotella sen soveltaminen, koska epäilen, että lääkärien ajatuksissa vaihtoehdot ovat vain terveyskeskus tai potilas itse. Koulutustamme tunnetaan niin huonosti. Eikö tämä olisi uusi ammatillinen mahdollisuus?

Erkki, tulisitko Sinä apteekkiin mittaukseen?

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.