Apteekkari
lauantai 18.05.2024

Apteekkiasiaa Savossa

28.10.2011 09:58

OLIN KULUNEELLA VIIKOLLA Savon apteekkariyhdistyksen syyskokouksessa Kuopiossa. Tunnelma tilaisuudessa oli hyvä ja paikalla oli hyvä määrä yhdistyksen jäseniä.

Esitin tilaisuudessa liiton tämän vuoden syyskokouskierrosta varten tehdyt PowerPoint-diat, joita oli perinteiseen tapaan kymmeniä. Kaikki apteekkitoiminnan kannalta tärkeät sektorit tulivat läpikäydyiksi. Joitakin dioja esitellessäni oli varma, että tiedän mistä puhun. Toisia dioja esitellessäni olin kohtuullisen varma, että tiedän mistä puhun. Sitten oli dioja, joiden osalta tiesin varmuudella, että jokainen läsnäolijoista tietää kyseiset asiat paremmin kuin minä.

On aika mielenkiintoista – näin juristin koulutuksella – alustaa farmaseuttisista asioista kokeneille apteekkareille, joilla on takanaan vähintään proviisorin koulutus ja monella farmasian tohtorin tutkinto. Minulla on vielä huomattavasti kehittämiskohteita omassa osaamisessani.

Onneksi opastusta farmasian asioissa saan niin liiton jäseniltä kuin myös toimiston farmaseuttiselta henkilökunnalta. Tätä opastusta kyllä tarvitsen ja ajatus siitä, että nyt puolentoista vuoden toimitusjohtajakokemuksellani olisin jotenkin valmis, ei todellakaan tule mieleeni.

Syksyn aikana alueellisissa apteekkariyhdistyksissä on käyty jonkun liiton johdon edustan toimesta läpi sama PowerPoint-paketti. Tämä siksi, että pyrimme yhdenmukaiseen esiintymiseen ja informaatioon kaikille liiton jäsenille. 

Tarkoitus on myös luoda pohjaa sille toivottavasti hyvin aktiiviselle keskustelulle, jota käydään liiton syyskokouksessa Kalastajatorpalla Helsingissä.

Toivotan kaikki liiton jäsenet tervetulleiksi syyskokoukseen. Ohjelma – mukaan lukien iltajuhla – on pyritty rakentamaan mahdollisimman mielenkiintoiseksi.

Ilkka Oksala

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.

PS. Poistuessani Savon apteekkariyhdistyksen syyskokouksesta sain savolaisapteekkareilta lahjaksi kalakukon. Kiitos siitä myös perheeni puolesta, hyvältä maistui!

Takaisin

Kommentit (1)

nos

Suoraa puhetta. Samanlaista suoraselkäisyyttä ja realismia kaipaisi nykyään laajemminkin ilmenevän. Sikäli muuten kummallista, että yhteiskuntamme rakentuu erikoistumisen varaan, mutta ihmisten on vaikea sitä itselleen myöntää. Toisaalta oma havaintoni myös on, että yleisosaajista alkaa paikoin olla suuri pula, kun jonkun tulisi saattaa palikat kohdilleen.

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.