Apteekkari
keskiviikko 24.04.2024

Apteekkiasiaa Brysselissä

18.03.2011 08:51

EU-KANSALAISISTA 59 prosenttia asuu maissa, joissa apteekin omistaminen lääkejakelun tason turvaamiseksi on rajoitettu vain farmaseuttisen koulutuksen saaneille.

EU-kansalaisista 65 prosenttia asuu maissa, joissa apteekkien perustamista on rajattu alueellisin ja väestön määrään pohjautuvilla perusteilla.

EU-kansalaisista 48 prosenttia asuu maissa, joissa itsehoitolääkkeitä saa turvallisesti vain apteekista.

Kokoonnuimme jälleen kerran PGEU:n kokoukseen Brysseliin ja kävimme läpi eri maiden tilannetta. Edustin Suomea yhdessä liiton uuden puheenjohtajan Riitta Andersinin kanssa. Oli erittäin hyödyllistä ymmärtää, mitä muualla Euroopassa tapahtuu.

Yleinen piirre, niin jäsenmaissa kuin myös EU-tasolla, tuntuu selvästi olevan, että 1990-luvulla käynnistynyt yltiöliberalismi pahimpine ylilyönteineen on päättynyt. Itse asiassa kehitys on kääntynyt päinvastaiseksi.

Lääkeväärennökset, valelääkärit ja lääkkeiden väärinkäyttö ovat nykyään esillä huomattavasti entistä enemmän. Lainsäätäjät ovat ymmärtämässä, että turvallinen lääkkeiden käyttö edellyttää turvallista järjestelmää.

Meillä Suomessa on sellainen, ja onneksi myös suurella osalla eurooppalaisista.

Ilkka Oksala

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.

Takaisin

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun keskustelun valvoja on hyväksynyt sen julkaistavaksi. Emme julkaise hyvien tapojen vastaisia emmekä aiheeseen liittymättömiä kommentteja.