Apteekkiasiaa Brysselissä
22.03.2012 18:13YLEINEN TAPA Euroopassa tuntuu olevan, että ne, jotka ovat hoitaneet asiansa kunnolla, saavat maksaa niiden laskut, jotka ovat asiansa sotkeneet. Saksalaiset, hollantilaiset ja suomalaiset saavat vielä pitkään maksaa eteläeurooppalaisten virheistä. Laskun loppusumma tulee olemaan suuri.
Eurooppalaisessa lääkemaailmassa toistuu sama ilmiö. Maat, joissa lääketurvallisuus on erinomaisesti hoidettu ”pääsevät” maksamaan kustannuksia, jotka aiheutuvat siitä, että tietyt maat ovat asiansa hoitaneet huonosti.
Valelääkkeet eli lääkeväärennökset ovat yleistyvä ongelma tietyissä Euroopan maissa. Jopa laillisiin myyntikanaviin on eksynyt valelääkkeitä.
Suomessa ei toistaiseksi ole laillisissa jakelukanavissa löytynyt valelääkkeitä. Toki meilläkin väärennöksen saa, kun tilaa sen ulkomaisilta nettisivustoilta.
EU:ssa valmistellaan toimia lääkeväärennösten kitkemiseksi. Komissio on kutsunut toimeenpanon valmisteluun mukaan Euroopan apteekkeja edustavan PGEU:n sekä lääketukkuja ja lääketeollisuutta edustavat vastaavat kattojärjestöt mukaan. Itse asiassa kyseiset eurooppalaiset kattojärjestöt ovatkin jo sopineet yhteisistä pelisäännöistä, joilla luodaan koko EU:n kattava lääkkeiden tunnistamisjärjestelmä. Asiasta päätettiin PGEU:n osalta viime viikolla Brysselissä.
On selvää, että PGEU:n on oltava mukana vaikuttamassa siihen, miten lääkeväärennökset käytännössä jatkossa tunnistetaan. Sitä vastoin en malta olla kysymättä, että onko todella perusteltua luoda tällainen raskas ja erittäin kallis järjestelmä ja ulottaa se maihin, joissa ongelmaa ei ole ollut.
Tämän kysymyksen kohdistan erityisesti alan suomalaisille toimijoille ja viranomaisille. Olisiko joskus terveen kansallisen itsekkyyden vuoro? Vai pitääkö meidän aina luokan kilttinä oppilaana vain totella Brysselin toiveita?
Kattavasta lääkkeiden tunnistamisesta tulee kustannuksia myös apteekeille, vaikka periaatteessa lääketeollisuus maksaa kulut uudesta järjestelmästä. Kyllä meille muillekin maksettavaa tulee. Pahinta laskussa on se, että sen vastineena suomalaiset eivät saa mitään. Valelääkkeiden määrä ei Suomessa voi vähentyä; niitä kun ei ole.
On muuten pakko myöntää, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä kriittisemmäksi tulen Brysselin metkuja kohtaan. Aikamoinen muutos, kun vielä 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa omistin suuren osan ajastani työlle Suomen EU-jäsenyyden puolesta. Suomen jäsenyyttä pidän vieläkin hienona asiana, mutta sokeaa EU-uskoa vierastan. Pienemmissä porukoissa kutsun EU-uskovaisia eu-lapsiksi.
Ilkka Oksala
Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.
Takaisin
Kommentit (1)
Tuohan on mainio viranomaislisä Lääkelaitoksen siirtolaskun päälle. Kyllä ne viranomaiset osaavat.