Apteekista apua avuttomalle
07.01.2011 07:25UUDENVUODEN lupauksiini kuului päätös uudelleen aloittaa liikunta. Tarkoitukseni on saada pudotettua ne lukuisat kilot, jotka sain viime vuoden aikana kerättyä keskivartaloni ympärille. Lähdin sunnuntaina ladulle. Helsingissähän lunta riittää ja Taka-Töölöstä lähtee erinomainen latu Keskuspuistoa pitkin Paloheinään.
Nautin hiihtoretkestäni suunnattomasti. Keskuspuisto valtavine hankineen ja puut, joiden oksilla oli lunta, loivat uskomattoman kauniin ympäristön. Nautin.
Fyysinen suoritus raikasti myös kroppaani. Nautin.
Keskiviikkoaamuna en enää nauttinut. Selkä ja varsinkin oikea lapaluu olivat niin jumissa, että en ole vastaavaa koskaan kokenut. Tuska oli sietämätön. Ikä ei tule yksin. Se tulee kivun ja kolotuksen kera.
Kunnon suomalaisen miehen tavoin, en tietenkään venytellyt. Sehän on naisten hommaa.
Onneksi on lääkkeitä. Onneksi olen apteekista ostanut kipulääkettä niin suun kautta nautittavaksi kuin myös kipeän lihaksen kohdalle hierottavaksi. Niistä sain erinomaisen ensiavun.
Ehkä ensi vuonna annan lupauksen, että venyttelen liikuntasuorituksen jälkeen.
Ilkka Oksala
Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.
Takaisin
Kommentit (1)
Alkuverryttely on yhtæ tærkeææ...Ja lupauksen noudattaminen on se kynnyskohta.